B. Silkkilän-Kerkolan-Jaakkolan haara

Taulut numerot 6 ja 9.

X 512/423 Heikki Matinpoika ja X 512/424 Liisa-emäntä

Silkkilän suuri yksinäistalo, joka sijaitsee Paimionjoen partaalla vanhan ja uuden Turuntien puolivälissä, oli 1630-40-luvuilla useankin omistajan käsissä, ennen kuin sen verotalona pysynyt puolisko (talo oli sovintojaolla halottu) joutui Heikki Matinpojan käsiin. Heikin syntymäpaikka ei ole selvinnyt. Kun vielä vuosien 1653-55 henkikirjat ovat hävinneet, jää hänen kuolinvuotensakin epävarmaksi.

IX 256/211 Lauri Laurinpoika Silke ja IX 256/212 Kerttu Heikintytär

Heikki Matinpojalta ei näy jääneen poikaa. Lauri on merkitty vävyksi ensi kerran vuoden 1656 henkikirjassa. Jos Laurinkin oli ollut palveltava tavallinen koevuosi talon renkinä, oli Lauri ja Kerttu vihitty v. 1655. Heidän syntymävuottaan ei tunneta. Tuomiokirjoja ei ole tutkittu Laurin kotitalon selvittämiseksi. Laurin valinta vävyksi oli ainakin talonpidon kannalta erinomaisen onnistunut.

On täyttä sattumaa, että Laurista ja hänen perheestään tiedetään senkin verran kuin mitä seuraavassa kerrotaan.

Lauri on vuoden 1660 henkikirjassa ensi vuottaan Silkkilän isäntänä, joten Liisa-emäntä oli Laurin aikana vielä viisi vuotta pitänyt käsissään talon ohjaksia. Lauri on Silkkilän henkikirjassa edelleen vuosina 1664-65, mutta hän häviää sieltä sen jälkeen Paimion asiakirjojen selvittämättä, minne Lauri oli joutunut. Tarkasteltaessa esiäiti VIII 128/98 Kaarina Laurintyttären lasten kummeja havaittiin, että erään kerran olivat kummeina olleet Loviksen ratsutilan emäntä Ebba Laurintytär ja Pöytyän kirkkoherran rouva Annikka Laurintytär. Kun kälyni maisteri Aulikki Ylönen tutki Pöytyän historiaa samoihin aikoihin kuin minä Linturin sukua, Ylönen tiesi, että kirkkoherra Sigfrid Bergius oli Pöytyän historiankirjoihin merkinnyt sukutietoja vaimostaan. Siellä mainittiin, että Bergius oli 10.9.1686 vihitty Lemulla avioliittoon Lemun pitäjän Nyynäisten kartanon vuokraajan Lauri Laurinpoika Silken tyttären Annikan kanssa. Annikka oli syntynyt Lemulla 6.1.1664. Näiden Pöytyältä saatujen tietojen jälkeen oli selvää, että Kaarina, Annikka ja Ebba Laurintytär olivat Silkkilän isännän Lauri Laurinpojan tyttäriä, Laurin, joka oli ottanut hoitaakseen vuokramiehenä Oxenstjernoille läänitettyä vapaaherrallista Nyynäisten kartanoa ja joka oli siinä määrin herraskaistunut, että oli ryhtynyt käyttämään sukunimeä Silke. Se taas luonnollisesti juontui Silkkilän talon nimestä.

Valitettavasti sekä Paimion varhaisimman rippikirjan Silkkilää koskeneet sivut että Lemun kaikki kirkolliset luettelot Lauri Laurinpojan ajalta ovat hävinneet. Koska aatelin väkeä ei viety henkikirjaan, Lemulta ei ole, varsinkaan kun ei ole tutustuttu sikäläisiin tuomiokirjoihin, saatu mitään Lauria ja hänen perhettään koskevia tietoja. Tuomiokirjoissa saattaisi olla jotakin, koska Lauria, kun hän v. 1692 palasi takaisin Paimioon, tituloidaan sen rippikirjassa nimismieheksi. Laurin on siis täytynyt ehkä vuokraajakautensa jälkeen, minkä ilmeisesti katkaisi suuri reduktio, toimia Lemun pitäjän nimismiehenä. Täytyneekö sen perusteella otaksua, että hän oli lukutaidon lisäksi hankkinut itselleen myös kirjoitustaidon?

Kun Annikka Laurintytär syntyi Lemulla jo tammikuussa 1664, on Lauri Laurinpojan täytynyt viimeistään v. 1663 muuttaa perheineen Paimiosta asumaan Lemulle. Lieneekö Lauri itse vielä v. 1664-65 viljellyt omaan lukuunsa myös Silkkilää, koska hän pysyi ne vuodet Paimion henkikirjassa? Siitä eteenpäin Silkkilän haltijoiksi on merkitty henkikirjassa Laurin ottamat vuokraajat, vaikka heitä ei henkikirjassa mainitakaan lampuodeiksi. Olisikohan syy siinä, että talonpoikia oli asetuksella kielletty ottamasta lampuoteja taloihinsa, jotta he eivät kykenisi hankkimaan itselleen useampia kuin yhden talon?

Kun vuosi vuodelta tarkasteltiin henkikirjaa Silkkilän kohdalta, v. 1675 oli poikkeuksellisesti merkitty talon haltijaksi Brita Laurintytär. Häntä ei ole havaittu mainittavan muualla; ilmeisesti Brita oli Laurin tytär. Vuoden 1677 henkikirjassa Laurin vaimo Kerttu oli Silkkilän haltijana. V. 1683 talon on mainittu kuuluneen Laurin tyttären, esiäitimme VIII 128/98 Kaarina Laurintyttären, miehelle Jaakko Sipinpojalle. Jaakko luopui Silkkilästä jo v. 1686, koska seuraavana vuonna talossa oli henkikirjan mukaan uusi haltija. Tutkimuksen yhteydessä syntyi se käsitys, että vävyn ja apen, kahden voimakkaan miehen välille oli syntynyt riitaa, jota ei koskaan sovittu.

Kaarle XI:n ruotujakolaitosta näinä vuosina toteutettaessa Jaakosta tehtiin - luultavasti täysin mielivaltaisesti - Kerkolassa kruununtalollisesta upseerinvirkatalon yksityisoikeudelliseksi lampuodiksi, koska Kerkolasta tehtiin sotilaan virkatalo. Kruununtalollisena Jaakolla ja hänen jälkeläisillään olisi ollut perinnöllinen hallintaoikeus tähän suureen taloon, joka 1700-luvulla halottiin kahdeksi. Samalla Jaakolla olisi ollut mahdollisuus lunastaa se itsenäiseksi verotaloksi. Virkatalon vuokraajana hän tuli olemaan virkatalon haltijana olevan upseerin mielivallasta riippuva, koska tällainen lampuoti oli irtisanottavissa, jos upseeri halusi vuokrata talon toiselle tai ottaa sen omaan hoitoonsa. Näin kävikin 1700-luvun loppupuolella, jolloin Jaakon pojanpojan poika sai lähteä Kerkolasta. Jos apen ja vävyn välit olisivat olleet hyvät, olisi vävy luonnollisesti saanut hoitaa Kerkolan ohella Silkkilää eikä Lauri olisi juuri ennen kuolemaansa myynyt taloa vieraalle, vaan sallinut perillistensä järjestää sen vastainen omistus, jolloin kai Jaakko olisi ollut lähinnä valmis lunastamaan talon muilta perillisiltä.

Tässä tutkimuksessa on ainakin se heikkous, että Lemun tuomiokirjat ovat jääneet lukematta. Samoin Laurin Lemussa-olon loppuvuosien henkikirjoja olisi ollut syytä katsoa, mutta se jäi aikanaan suorittamatta. Tämän kirjoittamisen jälkeen on selvinnyt, että Suomessa on ollut Silke-niminen suku. On siis täysin mahdollista, että Lauri Laurinpojalla olisi ollut opin tielle lähetetty poika. Tutkimuksen yhteydessä luetuissa asiakirjoissa tosin ei ole sellaisesta havaintoa.

Laurin toiminnasta Paimiossa kerrottakoon, että hän omisti alun pitäen vain puolet aikoinaan halotuksi tullutta Silkkilän taloa. Kun toinen puoli taloa oli veronmaksun laiminlyönnin vuoksi tullut autioksi, Lauri anoi vuoden 1684 käräjillä saada oikeuden lunastaa tämäkin puolisko verolle.

Ilmeisesti Lauri ja hänen perheensä kävivät Lemulta käsin Silkkilässä ja toisinaan he oleskelivat siellä pidempäänkin, koska kaksi tyttäristä, Kaarina ja Ebba, löysivät sieltä aviomiehensä. Vuoden 1689 henkikirjassa mainitaan Silkkilän omistajaksi "nimismies" Lauri Laurinpoika, joka ei kuitenkaan itse pitänyt taloa, vaan sitä hoiti lampuoti Martti. Paimion vanhimman rippikirjan siitä osasta, joka on merkitty varatun vuosiksi 1690-97, näkyy, että nimismies Lauri Laurinpoika ja hänen vaimonsa Kerttu olivat vuodesta 1692 uudelleen muuttaneet Paimion seurakuntaan. Ripillä he olivat olleet v. 1692 vain kerran, v. 1693 kahdesti ja v. 1694-96 vuosittain neljästi, kuten hyvä tapa silloin vaati. He olivat siis osan vuotta 1692 ja 1693 asuneet muualla. Oliko heillä ehkä asunto Lemussakin vai olivatko he olleet jossakin muussa pitäjässä asuneen lapsensa luona? Minne he hävisivät vuodesta 1696 alkaen?

Vaikka Paimion kirkollisia luetteloita on pidetty kirkkoherra Florinuksen aikana esimerkillisesti aina vuoden 1705 puoliväliin, jolloin Florinus kuoli, niissä ei ole merkintää Kertun eikä Laurin kuolemasta. Papiston kymmenysveroluettelossa Lauri oli viimeksi v. 1704, joten hän ei nähtävästi vielä silloin ollut kuollut. Ilmeisesti Lauri itse myi talon sen silloiselle lampuodille Heikki Matinpojalle, sillä jos talo olisi jäänyt jaettavaksi perillisten kesken, olisi luullut Jaakon yrittävän lunastaa muiden osuudet. Silkkilä ei silti kauan pysynyt Heikki Matinpojan hallussa, vaan jo ennen isoavihaa se huudatettiin kruunulle verorästeistä.

Laurin ja Kertun lapsista eivät näkemäni kirkolliset eivätkä muutkaan luettelot tiedä paljonkaan. Sofia näkyy vuoden 1664 henkikirjassa, Brita v. 1675, Kaarina, syntynyt arviolta 1660, mainitaan v. 1684 ensi kerran Paimion Kerkolan talon emäntänä. Kirkkoherra Sigfrid Bergiuksen puoliso Annikka oli syntynyt 6.1.1664. Tytär Ebba vihittiin 11.10.1691 Paimion Loviksen ratsutilallisen Yrjö Sipinpojan kanssa. Laurilla saattoi olla muitakin lapsia, jopa poika, vaikka heitä ei ole voitu todeta Paimion asiakirjoista.

Poiketkaamme välillä varsinaisesta aiheesta. Sigfrid Bergiuksen ja Annikka Silken perhe oli 1600-luvun suomenkielistä sivistyneistöä. Siitä olisi suotuisammissa olosuhteissa voinut kasvaa se maamme omakielinen sivistyneistö, joka pääsi vasta 150 vuotta myöhemmin irtautumaan ruotsinkielisten vallanpitäjien kahleista ja kehittymään. Siksi lienee asiallista kertoa jotakin tätä perhettä koskevaa kaiketi kaikkiakin kiinnostavaa, jota maisteri Aulikki Ylönen on havainnut tutkiessaan Pöytyän pitäjän historiaa.

Sigfrid Bergius oli syntynyt 1629 Pöytyän Mäkiäisten kylässä ja kaiketi sen mukaan ottanut sukunimen Bergius. Myöhemmin hänen vanhempansa olivat Yläneellä, joka kuului silloin kappelina Pöytyään, uutistorpan raivaajina. Maisteri Ylönen havaitsi Annikka Laurintyttären olleen Yläneen kartanossa palvelijattarena, ja se selittää kirkkoherran ja Annikan tutustumisen. Epäilemättä Nyynäisissä olisi ollut omastakin takaa työtä Laurin tyttärelle. Oletettavasti Nyynäisten vuokraaja Lauri Silke ja Yläneen kartanon vouti olivat tuttuja ja Annikka oli lähetetty Yläneen kartanoon oppimaan herraskaisia tapoja. Säätyerot olivat 1600-luvulla jyrkkiä. Siksi ei ole todennäköistä, että Pöytyän kirkkoherra olisi katsonut arvolleen sopivaksi avioitua aivan tavallisen palvelijattaren kanssa.

Bergiuksilla oli viisi lasta, kaksi poikaa, Johannes ja Lauri, ja kolme tytärtä [jäljempänä kerrotaan neljästä!] Vanhin tytär Maria oli naimisissa Pöytyän kirkkoherrana Bergiuksen jälkeen olleen Matteus Salléniuksen kanssa. Hänet oli Bergius, joka kuoli 1714, saanut Pöytyän kirkkoherraksi luopumalla tästä virasta jo ennen kuolemaansa. Tytär Annikka oli v. 1736, jolloin äiti Annikka Bergius teki testamenttinsa, Pöytyän nimismiehen Johan Liliuksen leski. Hänen luonaan Annikka Laurintytär asui vanhuutensa päivät. Kahdesta nuoremmasta tyttärestä toinen oli naimisissa Yläneen kappalaisen Simo Sipeliuksen ja toinen Pöytyän myöhemmän kirkkoherran Antti Litzeliuksen kanssa, hänen, joka on ansainnut paikan maamme kirjallisuuden historiassa perustamalla Suomen ensimmäisen sanomalehden, josta kylläkään ei vielä 1700-luvulla jaksanut tulla pitkäikäistä. Kun nämä neljä pappissukua, Bergius, Sallénius, Sipelius ja Litzenius ovat avioiden kautta liittyneet muihin suomalaisiin sivistyssukuihin, mahtaa nykyisin monissa Suomen suvuissa olla eräänä esi-isänä Silkkilän Lauri Laurinpoika.

Lauri Laurinpoika oli ilmeisesti poikkeuksellisen huomattava henkilö 1600-luvun suomalaisen talonpoikaiston piirissä. Hän ansaitsisi syvällisemmän elämänkaarensa selostuksen kuin mihin tässä on pystytty.

VIII 128/105 Jaakko Sipinpoika ja VIII 128/106 Kaarina Laurintytär

Sipin kotitaloa ja vanhempia ei ole saatu selville. Jaakko itse ei hakenut käräjillä oikeutta ottaa autio Kerkola viljeltäväkseen, vaan hän lunasti tämän oikeuden eräältä toiselta. Tätäkään tietä ei siis saada selville Jaakon kotikylää.

Jaakon ja Kaarinan avioitumisaika selviää suunnilleen tietäessämme, että heidän 12.9.1695 kuolleen tyttärensä Marian syntymäajaksi on merkitty kuolleidenkirjaan 11.6.1684. Avioliitto oli siten ilmeisesti alkanut v. 1683.

Vuoden 1684 henkikirjassa, joka perustuu edellisen vuoden olosuhteisiin, oli Kerkola autionaolon jälkeen merkitty Kaarina Laurintyttären nimiin nähtävästi siksi, koska Jaakko oli samanaikaisesti Silkkilän haltijana. Jaakko oli ilmeisesti v. 1683 nainut Kaarinan, hankkinut kruununtalollisen oikeudet Kerkolaan ja ottanut apeltaan vuokralle Silkkilän. Jaakon täytyi olla ahkera, tarmokas maanviljelijä, sillä v. 1684 hän otti lisäksi vuokralle lähellä sijainneen Paimion Saaren talon yhdessä Kerkolan kanssa viljeltäväksi. Kerkolan suuri, 1700-luvulla kahtia halottu talo on Paimionjoen laaksossa eteläpuolella jokea lähellä Silkkilää ja Saaren talo on samoilla seuduin. Toisaalta on muistettava, etteivät talojen pellot vielä näihin aikoihin olleet laajoja, jota paitsi senaikaisen tavan mukaan puolet pelloista oli vuosittain kesantona.

Paitsi jo mainittua Maria-tytärtä puolisoilla olivat lapset Sipi, s. 1687, Kerkolan seuraava vuokramies, sekä Erkki, s. 1693 ja Ebba, s. 1695.

Jaakko ja Kaarina luopuivat Kerkolan viljelemisestä isonvihan alkaessa v. 1711 tai 1712 heidän poikansa Sipin jatkaessa talonpitoa. He jäivät kuitenkin asumaan poikansa luo korkeassa iässä tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.

VII 64/53 Sipi Jaakonpoika haki vaimonsa Liisan Paimion Vartsalan kylän Alhaisten talosta. Tästä suvusta on saatu selville vain Liisan vanhemmat. Heidät esitetään seuraavassa ennen kuin jatkamme Kerkolan sukua. - Vartsalalaiset ovat taulussa n:o 8.

VIII 128/107 Heikki Juhanpoika ja VIII 128/108 Agneeta Matintytär

Koska Heikki kuoli 88:nnella ikävuodellaan v. 1735, hänen syntymävuodekseen saadaan noin 1647. Heikki oli ollut ensiaviossa Valpuri Vilpuntyttären kanssa. Tämä v. 1640 syntynyt vaimo kuoli 27.1.1692.

Heikin vanhemmat eivät ole selvinneet. Heikki oli jo Valpurin eläessä v. 1688 tai sitä seuraavana vuonna hankkinut itselleen kruununtalonpojan oikeudet Vartsalan Alhaisten taloon. Jo Valpuri-vaimonsa kuolinvuonna Heikki solmi toisen avion, nyt Vartsalan kylästä olleen Agneeta Mikontyttären kanssa. Koska Agneetan veli oli renki, ts. kuului tilattomaan väestöön, oletettavasti myös lasten vanhemmat olivat sitä joukkoa, jota ei merkitty henkikirjaan.

V. 1692, vasta kahdeksan kuukautta ensi vaimon kuolemasta, syntyi Alhaisten seuraava isäntä Simo. V. 1695 ristittiin Matti ja v. 1697 Erkki. Tytär Liisa, tuleva Kerkolan vuokramiehen emäntä, syntyi v. 1698.

Agneeta kuoli ilmeisesti isonvihan aikana, koska siitä ei ole merkintää.

Vartsalan kylä on Paimionjoen varrella uudesta Turun-Helsingin tiestä Paimionlahdelle päin, Salon puoleisella rannalla. Alhaisten talo menetettiin aikoinaan kruunulle, mutta nykyisin se näyttää ainakin tieltä katsellen rakennuksiltaan hyvinvoivalta ja varakkaalta.

VII 64/53 Sipi Jaakonpoika ja VII 64/54 Liisa Heikintytär

Sipi avioitui Vartsalan Alhaisten Liisan kanssa isonvihan vuosina ennen vuotta 1717, koska puolisoiden vanhin poika Sipi on merkitty sinä vuonna syntyneeksi. Lähteiden puuttuessa seuraavista mahdollisista lapsista ei tiedetä v. 1717-28 väliseltä ajalta. Sen jälkeen syntyivät Helena 1732, Antti 1735 ja Anna 1742.

Tauluissa näkyvien puolisoiden kuolinpäivien lisäksi ei tiedetä juurikaan muuta kuin että he viettivät lopun elämänsä Kerkolassa.

VI 32/27 Sipi Sipinpoika ja VI 32/28 Liisa Heikintytär

olivat Kerkolan vuokraajat. Sipin vaiheissa ei ole havaittu erityistä kerrottavaa. Liisa Heikintyttären on vihittyjen kirjassa mainittu olleen kotoisin Kruuvaisista, mutta turhaan häntä on etsitty sen kylän taloista jopa palvelijattaren paikalta. Pieneläjiä ei näinä aikoina viety henkikirjaan. Kastettujen kirjaa ei Liisan syntymävuoden aikoihin pidetty Paimiossa.

Sipi ja Liisa avioituivat suhteellisen myöhään, mutta he ehtivät silti saada ison lapsiparven. Lasten kasteentodistajia tarkastettaessa ei kukaan näistä näytä olleen äidin suvusta. Lapset olivat Juha, s. 1746, Liisa, Linturien esiäiti V 16/4, s. 19.10.1750, Anna, s. 1752, Leena, s. 1755, Heikki, s. 1757, Antti, s. 1759, Mikko, s. 1762 ja Matti, s. 1765. Sipi-isä eli vuoteen 1777; silloin hän oli jo luovuttanut Kerkolan vuokraoikeuden pojalleen Juhalle.

Liisa-äidin kuolinaikaa ei ole saatu selville. Perhe joutui pois Kerkolasta, koska virkatalonhaltija otti talon omaan hoitoonsa. Kävi niin kuin oli saatettu odottaakin, kun Jaakko Sipinpojan autiona hoidettavakseen ottama Kerkola oli - arvatenkin Jaakolta kysymättä - Kaarlo XI:n ruotujakolaitosta 1600-luvun lopulla toteutettaessa päätetty ottaa upseerin virkataloksi. Tultuaan karkotetuksi Kerkolasta Juha Sipinpoika yhdessä naimattomien sisarustensa Heikin, Matin ja Helenan sekä äitinsä Liisa Heikintyttären kanssa saivat vuokralle Paimion Maljaniemen kylän Alhaisten talon. Sieltä he kuitenkin siirtyivät Liisa-äidin vielä eläessä johonkin toiseen luultavasti läheiseen pitäjään, jota ei ole mainittu kirkonkirjoissa. Siksi esiäiti Liisa Heikintyttären kuolinvuotta ei tiedetä.

Kun nyt olemme kuvanneet Linturien esivanhempina olleita Silkkilän-Kerkolan haaran jäseniä, palaamme Kruuvaisten Jaakkolaan ja samalla tauluun n:o 6.

V 16/13 Jaakko Kreunpoika ja V 16/14 Liisa Sipintytär

Länsi-Suomen talot saivat prof. Jutikkalan mukaan nimensä yleensä 1600-luvulla. Jaakkolan talo on nähtävästi poikkeus tästä säännöstä, koska se oli 1600-luvun ajan pääasiallisesti autiona ja koska se tämän sataluvun lopulla joutui yhdysviljelykseen Kruuvaisten Penttilän talon kanssa. Kun sitä ei ruvettu nimittämään Kreulaksi sen ensimmäisen pysyvän isännän mukaan, Jaakko Kreunpoika oli ilmeisesti se isäntä, jonka mukaan talo sai nimensä.

Jaakko, isonvihan aattona v. 1712 syntynyt, kuoli nuorena, vasta 52-vuotiaana. Hän avioitui myöhään, 34 vuoden ikäisenä 21-vuotiaan Liisansa kanssa. Aviosta syntyi vain kolme lasta. Vanhimmasta v. 1747 syntyneestä Mikosta tuli Jaakkolan seuraava isäntä. Muut lapset olivat Juha, s. 1749 ja Heikki, s. 1757.

Jaakon kuolinsyyksi mainitaan turvotus, nähtävästi siis sydänvika. Tuleva isäntä Mikko oli isänsä kuollessa vasta 18-vuotias. Liisa-äiti eli 72-vuotiaaksi; hän kuoli vasta vuosisadan lopulla 1797, samoihin aikoihin kuin Tammiston talon Simo Simonpoika. Silti Liisa oli lähinnä Simon äidin Brita Juhantyttären aikalainen.

Seuraava isäntä Mikko Jaakonpoika haki vaimonsa naapurista, Kruuvaisten Anttilasta. Hänen aviossaan yhtyivät Penttilän-Jaakkolan ja toisaalta Siililän-Anttilan suvut. Siksi on tarpeen, että ennen kuin jatkamme eteenpäin Jaakkolan-Anttilan yhdistynyttä sukua, seuraamme Siililän-Anttilan haaraa sen varhaisimmasta tunnetusta jäsenestä Erkki Jaakonpojasta alkaen. Nyt kurkistamme 1500-luvun puoliväliin.