Antti Kytölaakso – kasvissyöjä ja auttavainen naapurini

Jalmari Aallon heittäytyessä kesken lukuvuoden musiikillisten intohimojensa vietäväksi hänen sijaisekseen saatiin opettaja samaisesta koulusta. Jostakin Pohjanmaalta Vampulan kautta Orimattilaan saapunut Antti Kytölaakso viipyi vain lyhyen aikaa koulussamme. Kaiketi se johtui siitä, että hänellä ei ollut sanottavia musiikillisia ambitioita. Viranhoidon pohjalta tuttuutemme olisi siis jäänyt hyvinkin pintapuoliseksi.

Yksityiset elämämme sen sijaan tangeerasivat toisiaan vuosikausia. Tutustuessani Anttiin olin tuskastunut silloiseen vuokraisäntääni. Koska Antissa oli vilpitöntä auttamisen halua, alkoi hän silmäillä ympärilleen löytääkseen perheellemme sopivan kodin. Muutettuaan itse kunnan omistamaan asuntoon Käkelään Antti havaitsi naapurissaan talon, jossa sen omistaja vain käväisi silloin tällöin. Vaikka tämä olikin jotenkuten kalustanut huoneensa, hän majaili pääasiassa tyttärensä luona Myrskylässä.

Kytölaakso sai naapurinsa vakuuttuneeksi siitä, että hänelle olisi edullisinta vuokrata ainakin alakertansa hänen mitä nuhteettomimmille lähimmäisilleen. Vähäiset huonekalunsa Sarjasen Hilma-leski voisi siirtää yläkertaan. Silloinkaan siellä ei olisi niin ahdasta, etteikö omistaja fyysisesti sopisi asumaan siellä ne lyhyet päiväsaikaiset hetket, jotka hän viipyi Orimattilassa. 

Antti oli suorastaan lapsellisen hyväuskoinen tai sitten hän oli erinomainen ihmistuntija. Vaikka olimme tuskin tutustuneet, Antti oli jo vakuuttamassa naapurilleen meidän kelvollisuuttamme. Onneksi hänelle lienemme olleet juuri sellaisia kuin mitä kollegani oli uskonut ja naapurilleen kertonut. Myös uusi vuokraemäntämme osoittautui inhimilliseksi naiseksi ja humaaniksi ihmiseksi. Vuokra oli erittäin kohtuullinen. Tutustuttuani aiemmin muunkinlaiseen vuokrasuhteeseen tämä uusi tuntui vallan uskomattomalta. 

Kaikissa meissä ovat omituisuutemme. Kytölaakso oli vannoutunut kasvissyöjä. Hänelle ei kelvannut koulun ruoka, vaan Aino-rouvan, o.s. Kuukkanen, oli kipaistava joka koulupäivä Antin työmaalle ns. kruskapaketti kourassaan. Mitä tuossa nyt kaiketi jo epämuodikkaassa aika persoonattoman makuisessa rehussa oli, ei ole tiedossani. Me lähimmäiset ja jopa Anttikin väänsimme tuon kruskapaketin paskapuketiksi. Sitä se silti hieman muistuttikin ja ehkä maistuikin.

Luokka, jota Antti opetti, sai luonnollisesti runsaasti ravintotieteellistä opetusta. Hannu-poikamme, joka sai nauttia Antin opetusta, oli hairahtua opettajansa manipuloimaan elämäntapaan. Jonkun aikaa poika jopa vältteli ruokaa, jota opettaja nimitti pohjalaisittain rumihinkeitinvedeksi. Vaan pääsipä Hannu tuonkin niin kuin on päässyt muutaman muunkin karikon ohi tai ehkä yli.

Jos luokassa sattui olemaan ruukkukasveja Antin astuessa sinne opetuspuuhaansa, alkoi erään sortin kulinaristinen demonstraatio: opettaja käveli kukkaraukan luo, napsi siitä tunninpidon aikana yksitellen lehdet ja söi ne nautinnollisesti maiskutellen. Maku ei varmastikaan voinut olla herkullinen, mutta opetushan olikin tärkeintä.

Kasvisruuista ja luontaisista rentoutumiskyvyistään huolimatta Antti sairastui jo alle viisikymppisenä sydäntautiin, angina pectorikseen. Vuotten mittaan "pehtoori", kuten Antti itse sanoi, alkoi tyydytyksekseen vaatia yhä runsaammin nitroja. Jo ennen eläkeikäänsä Antti joutuikin luopumaan opetustyöstä ja meidän vahingoksemme myös virka-asunnostaan. Hän osti omakotitalon Ämmänäyräältä, mutta kovin monia vuosia hän ei ehtinyt asua sitä. Eräänä päivänä "pehtoori" tarttui isäntäänsä tavanomaista kovemmin ottein ja talutti hänet tuonen maille.

Kytölaakson perhe oli naapurina ihanteellinen. Alinomaa navetassa, puutarhassa tai muissa kotoisissa askareissaan puuhaava Aino-rouva oli itse sydämellisyys, lapset kauniisti kasvavia esimerkillisiä nuoria, talon saksanpaimenkoira Tami eläinkunnan parhaita ja itse Antti hyväntahtoinen ja avulias naapuri. Siitä voin mainita yhden esimerkin. Koska meillä oli surkea sauna sekä tilaltaan että kiukaaltaan, mutta Antin perheellä taas kunnan juuri rakennuttama nykyaikainen löylyttelytila juoksevine vesineen, saimme me joka lauantai kutsun kunnon – ja kunnan - saunaan.