Lottakanttiinit eivät olleet mitään rakennustaiteen helmiä. Kuvassa ollut muistaakseni läntisellä Kannaksella sijainnut parakki oli aika tyypillinen
Näkyikö lottia etulinjassa?
Sotien jälkeen olen kuullut ja teksteissä nähnyt yhden jos toisenkin ex-lotan kertoneen seikkailuistaan etulinjassa. Vaikka en haluakaan poistaa kenenkään illuusioita isoäitinsä tai jonkun sukulaisensa urheudesta, täytyy minun rehellisyyden nimissä sanoa, että monien sotavuosieni aikana en tavannut yhtäkään naista varsinaisessa etulinjassa. Se olisikin ollut aika teoreettista, sillä naisia oli kielletty edes piipahtamasta kahta kilometriä lähempänä varsinaista etulinjaa. Tuo etäisyyden vaatimus saattoi luonnollisesti hieman vaihdella tilanteitten ja olosuhteidenkin mukaan. Asemasodan aikana käytäntö oli luonnollisesti väljimmillään, mutta juuri tuolta ajalta mieleeni on jäänyt tuo kaksikilometrinen.
Meitä etulinjan miehiä lähinnä olevia naisia olivat kanttiinilotat. Joissakin paikoissa heitä toimi tavallaan kuin pataljoonan huoltojoukkojen naisellisena siipenä. Ylimalkaan ottaen minulle kuitenkin jäi se käsitys, että kanttiinin luonnollisin olinpaikka oli prikaatin tai rykmentin esikuntatasolla. Samoissa maisemissa työskentelivät myös toimisto- ja hyvin monenlaisen huollon lotat. Siksi etulinjan miehen ei ollut mahdollista käydä lepuuttamassa silmiään naiskauneudessa. Vasta päästyään lepäämään hänelle avautuivat kanttiinin ovet.
Lottien perspektiivistä katsoen kahden kilometrin päässä etumaisista asemista oleva ihminen oli etulinjassa. Kanttiinihan lottineen oli kaiken aikaa vihollisen tykistön kantaman sisäpuolella. Lottien elämä siis ei suinkaan ollut vaaratonta ja olenkin valmis myöntämään, että osa lotista toimi rintamalla, mutta juoksuhaudoissa heitä ei nähty.
Kirjoitin ylioppilasaineeni aiheesta Lottien osuus maanpuolustustyössä. Se ei liene ollut vallan kehno, koska sain siitä laudaturin. En enää muista, paljonko osasin silloin, heti talvisodan jälkeen kylläkin, kuvata lottiemme tekemää työtä. Nyt olisin paljon viisaampi, mutta riittänee, kun totean minulle jääneen erinomaisen käsityksen lotistamme. Vaikka heistä kerrotaankin mitä törkeimpiä tarinoita, omalle kohdalleni ei sattunut ainuttakaan täydellisen epäkelpoa lottaa. Muistettava tosin on, että me etulinjan miehet onnistuimme hyvin harvoin tapaamaan yhtäkään.
Siitä olen varma, että jos sukupuolet olisivat vaihtaneet osia, ts. muutama mies olisi palvellut tuhansia naisia, siitä ei olisi tullut mitään. Siksi kaiketi idän ruhtinaat kastroivat haaremeittensa vartijat eunukeiksi.
