Maamme etelärannikon asuttaminen
Kun Ruotsi ristiretkeläisineen alkoi 1100-luvun loppupuolella työntyä Suomen rannikolle ja sieltä vähitellen seuraavien vuosisatojen aikana Hämeeseen, kuninkaalle oli tärkeätä saada asumattomille Suomen- ja Pohjanlahden rannikoille hänelle ja Ruotsin valtakunnalle uskollista väestöä. Nykyinen Uusimaa oli hämäläisten takamaata, eräseutua, jolla tuli tästä lähin olemaan yhä suurempi sotilaspoliittinen merkitys. Ruotsin etu oli rauhoittaa koko Suomenlahden rannikko asuttamalla sille samankielistä ja -mielistäkin väkeä.
Noina aikoina asettui siis pitkin Suomenlahden rannikkoa ruotsalaista uudisasutusta, joka alkoi maanraivauksen noissa koskemattomissa metsissä. Ruotsin kruunu arvatenkin helpotti erilaisin privilegioin sille mieluisen väen eloa ja oloa sen vallatessa asuinsijansa yhä pohjoisempaa. Ruotsalais- ja suomalaisasutusten raja asettui jo silloin sille linjalle, jolla kielellinen raja on enemmän tai vähemmän selvänä edelleenkin. Oliko Brusaksen perustajien taivallus tuon kaltainen, lienee mahdoton sitovasti todistaa. Voinemme kuitenkin pitää sitä todennäköisenä.
Se pitkään elänyt käsitys, että Ruotsin kruunun, uudisasukkaitten siis, ja hämäläisten välille olisi syntynyt ainakin ajoittainen sotatila, tuskin pitää paikkaansa. Sisä-Suomi oli vielä siksi asumaton, että Hämeen miehillä oli siellä vapaita riistamaita aivan tarpeeksi. Heidän intressissään ei ollut ainakaan kovin innokkaasti puolustaa eteläistä elinpiiriään.
Tarinamme päähenkilöiden esi-isät ja -äidit saattoivat siis saapua jonain 1200-luvun kauniina päivänä sille seudulle, jolle joko he tai heidän jälkeläisensä raivasivat Brusaksen ensimmäiset peltosarat. Sinne he perustivat tilan, joka säilyi suvun hallussa satoja vuosia. Toinen mahdollisuus, ehkä jopa edellistä todennäköisempi, on, että vuosina 1523–60 hallinneen Kustaa Vaasan erämaiden asuttamistoiminta olisi tuonut agraarihenkiset sankarimme silloin jo harvahkosti asuttuun Helsingin pitäjään. Siihen viittaa myös tieto, että Brusas eli silloinen Brusens olisi perustettu vuonna 1563.
Mikäli pyrkii antropologisin tutkimuksin selvittämään Brusas-peräisten Kyrklundien alkuperää, päätyy ennen pitkää paradoksiin. Skandinaavista verenperintöä, viikingeille ominaisia elementtejä en ole heissä juurikaan tavannut: he ovat päinvastoin jopa karikatyyrisen suomalaisia, lyhytkasvuisia ja ruumiinrakenteeltaan tukevia, vanhemmiten lihavahkoja. Kuin omien havaintojeni vahvistukseksi muistelen aivan hiljan lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan ruotsinkielinen vähemmistömme on rodullisilta ominaisuuksiltaan pääosin hyvin lähellä kantasuomalaisia.
Näyttää siis siltä, että mikäli Kyrklundien alkuperää haetaan Pohjanlahden takaa, on mentävä kaukaisiin aikoihin. Luultavasti tutkimuksen tiellä todettaisiin ennen pitkää, että sillä olisi seinä edessään.
