Riita Maija-vainaan lehmästä

Voutilassa (Brutubyssä) Thorsin tilalla vuonna 1842 pidetyn käräjäistunnon pöytäkirja kertoo senaikaisen maalaiselämän tärkeimmästä eläjästä, lehmästä.

Edellisen asiakirjan melko tärkeätä ja arvokasta sivuosaa näytteli Maijan lehmä emäntänsä kuoleman jälkeen. Nyt samaisesta ammujasta tuli peräti pääosan esittäjä.

Heinäkuussa siis tehtiin lesken peruista juuri käsittelemämme asiakirja, jossa todettiin käytännöllisesti katsoen vainajan kaiken omaisuuden olleen lehmässä. Kun pesänhoitaja Johan oli maksanut sen arvon jopa moninkertaisena seurakunnan pastorille hänen muutamasta siunaussanastaan Maija-vainaan haudalla, olisi kysymyksen luullut olleen pois päiväjärjestyksestä. Niin ei kuitenkaan ollut. Johanin velipuoli Gustaf oli äitinsä kuoleman jälkeen taluttanut lehmän oman asuinpaikkansa navettaan Ylästöön. Johan vaati lehmän palauttamista, mutta kun Gustaf ei ollut kuullakseen, haastoi hänet oikeuteen.

Velipuolet olivat siinä määrin hienostuneet käräjöinnissään, että he eivät enää itse vaivautuneet paikalle, vaan antoivat asiamiestensä hoitaa istuvan tuomarin Birger Agricolan johtamaa riitelyä. Johan käytti apunaan Herra Kruununnimismies, Toimitusvouti ja kolmannentoista luokan Virkamies Gustaf Ruthia ja Syrackan isäntä apulaiskruununnimismies Johan Malmsténia. (Ajalle ominaista nimien köyhyyttä kuvaa kyseisen episodin nelikko: Gustaf contra Johan kahdesti, tosin keskenään käännetyssä järjestyksessä.)

Johan vaati velipuoltaan maksamaan hänelle sen 20 ruplan "ruumisrahan", jonka Pastori Herra Teologian Tohtori ja Ritarikunnan Jäsen Erik Anders Crohns oli saanut. Esittämänsä tositteen mukaan Johan oli suorittanut ko. maksun kyseisen vuoden huhtikuun 21. päivänä, siis jo hyvissä ajoin ennen perunkirjoitusta. Samalla Johan luonnollisesti edellytti velipuolensa hoitavan oikeudenkäyntikulut.

Gustafin asiamies myönsi riidanalaisen lehmän asuvan Ylästössä, mutta vakuutti Maija-lesken luvanneen sen Gustaf-pojalleen perinnöksi. Saman tien asiamies pyysi jutun lykkäämistä, koska hänellä olisi tuoda seuraavaan istuntoon kaksikin todistajaa, meille entuudestaan tutun lautamiehen Carl Vilhelm Eklundin sekä ylimääräisen lautamiehen, jahtivouti Johan Markelinin. Oikeus siirsikin asian käsittelyn seuraaviin käräjiin. Sinne asianomaiset velvoitettiin saapumaan viiden hopearuplan sakon uhalla.

On aivan kuin salapoliisiromaanista puuttuisi viimeinen sivu. Seuraavan kokouksen asiaa koskeva pöytäkirja ei ole sattunut silmiini ja meidän on pyrittävä - niin vaikeata kuin se onkin - mukautumaan jatkuvaan epävarmuuteen Maijan lehmän kohtalosta.

Selvästikin velipuolten välillä on ollut kommunikaatiokatkoksia. Vaikka Ylästö ei nykyisin kulkuneuvoin ole Brusaksesta kummoisenkaan matkan päässä, silloisissa oloissa herrat tuskin juurikaan tapasivat toisiaan. Kun vielä ottaa huomioon suvussa kai jo tuolloin olleen erakoitumistaipumuksen, joka vähensi keskinäistä kanssakäymistä, näin sivustakin katsoen on jotakin ymmärtävinään.

Jos Gustaf olisi ollut perunkirjoitustilaisuudessa, lehmäjupakkaa tuskin olisi syntynyt. Asia olisi puitu jo Brusaksen tuvassa, jolloin ammu olisi saanut perukirjassa aivan toisen aseman tai kenties se olisi jäänyt kokonaan mainitsematta - sinänsä ikävä juttu sekin esiintymishaluiselle elävälle. Toisaalta ihmisten ilot olivat noina aikoina niin satunnaiset, että kuvatunlaiset suurehkojen talojen ja niiden isäntien pikkuriidat varmasti huvittivat pitäjän väkeä pitkään. Kyllähän rahvas vähäiset hupinsa ansaitsi.