Ala-Malmin juhannuskokko vuonna 1888

Ilman tätä tulipaloa ja sen jälkeen laadittua dokumenttia tietäisimme hyvin vähän Brusaksen talousrakennuksista ja niissä olleista tarvikkeista, karjasta puhumattakaan.

Fredrik Kyrklundin ollessa 25.6.1888 viettämässä puolenpäivän maissa hyvin ansaitsemaansa ruokatuntia alkoi Malminkylän kartanon ruokakello soida. Fredrik huomasi heti kellon suorittavan sen toimenkuvaan kuulumatonta tehtävää. Isäntä säntäsi pihalle ja huomasi tulenlieskojen loimuavan naapurinsa lautamies Anders Wilhelm Eklundin päärakennuksen katolla ja samalla myös ratsutilallinen Bergströmin riihessä. Siitä palo levisi suurella nopeudella tuulen alapuolella oleviin Brusaksen ulkohuonerakennuksiin. Kesäinen kuivuus ja navakka tuuli aiheuttivat sen, että yhtäkään tuleen syttynyttä rakennusta ei voitu pelastaa, vaan kaikki paloivat perustuksiaan myöten.

Suoritetussa tutkimuksessa kuultiin Fredrikin lisäksi kahta muuta todistajaa. He olivat eläkeläinen Karl Lindblom ja renki Tobias Rautian, molemmat Malminkylästä. He kertoivat nähneensä samoin kuin Brusaksen isäntä: palo alkoi Strömsin talon katolta, josta se levisi ympärillä oleviin muihin rakennuksiin.

Eklund luultavasti kärsi suurimman tappion menettäessään päärakennuksensa. Koska en ole tullut ottaneeksi selvää siitä, kuinka vanha ja missä kunnossa tuo tuhoutunut asuinrivi oli, Kyrklundin vahinko saattoi jopa olla suurempi. Brusaksen tuhoutuneet rakennukset nimittäin lienevät olleet melko uudet ja hyväkuntoiset. Niin tai näin, molemmille isännille alkoi ylimääräinen raskaan toimen aika. Eklund vasta 53-vuotiaana kesti sen hyvin, Kyrklund jo 60 täyttäneenä joutui turhan koville.

Palon syttymissyytä ei saatu koskaan selville. Ironisesti voisi sanoa, että syyllinen oli Fredrikin tytär Mathilda. Hänhän oli Anders Eklundin ehtoisena emäntänä Strömsissä ja piti liedessään tulta huollollisissa askareissaan. Tuo + navakka luoteistuuli + vanhuuttaan ja kuivuuttaan käpertynyt päre + helottava auringonpaiste olivat vielä hyvinkin hiljan se yhdistelmä, joka vuosittain aiheutti maassamme kymmeniä tulipaloja.

Koska Kyrklundilla oli tarkoitus hakea korvausta tuhoutuneesta omaisuudesta, täytyi hänen pyytää lain hyväksymät henkilöt arvioimaan syntyneet vahingot. 27.7. saapuivat Brusakseen tehtävää suorittamaan kruununnimismies Axel Bäckman sekä tutut ratsutilallisemme Karl Fredrik Eklund ja Karl Robert Åberg, edellinen Filpuksesta, jälkimmäinen Pehrsistä.

Olen parhaan kykyni mukaan muuntanut ne kyynärät ja toltit, joita arviomiehet käyttivät työssään, nykyihmiselle ymmärrettäviksi:

	navettarakennus, hirsirakenteinen, pärekattoinen, pituus 23, leveys 8 ja korkeus kolme metriä, pinta-ala 184 m2, rahallinen arvo sekä silloisina että nykymarkkoina ja -euroina	2 500	70 000 11 700
	riihi- ja luuvarakennus, hirrestä sekin, samoin päreet katolla, pituus 13,35, leveys 6,25 ja korkeus 4,15 m, yhteispinta-ala 83 m2	1 500	41 700 7 000
	kamarin ja tuvan asuinrivi, hirsirakenteinen, jossa vielä eteinen ja katetut portaat, katto kuten edellä, koko 8,90 x 5,34 x 3 metriä, pinta-ala 47,5 m2	1 000	27 800 4 677
	karjakeittiö, hirsinen sekin, poikkeuksellisesti laudoin katettu, mitat 4,45 x 4,45 x 3 m, pintaa siis n. 20 m2	150	4172 701
	perunakellarin oljilla päällystetty katto, kooltaan noin 12,45 x 6,25 m	125	3476 585

 

Näiden rakennusten jälkeen seurasi pitkä luettelo siitä tavarasta, jota oli jäänyt palaneisiin ra­kennuksiin, ennen muuta navettaan ja myös riiheen. Tuhoutuneen asuinrivin - luultavasti jo 1860-luvulla kuolleiden Johanin ja Maijan syytinkimökin - irtaimisto oli ehditty pelastaa, koska siitä ei ole mainintaa vahinkoilmoituksessa. Toisaalta nähtävästi kaikkiinkin korvauksiin nähden lienee oltu epävarmoja eikä siksi ole haluttu turhanaikaisella suurentaa haettavaa korvausta.

Kesäaika pelasti karjan. Kahdetkymmenet tulessa tuhoutuneet rautakytkyeet todistavat talossa olleen paljon lehmiä ja vasikoita. Yksi onneton oli jostakin syystä, pian tapahtuvan poikimisen, sairauden tms. takia, jätetty navettaan. Nauta jouduttiinkin lopettamaan pahoin palaneena. Sen arvona pidettiin 75 markkaa eli nykyrahoina 346 euroa.

Karjan ruokintaan tarvittavia astioita ja hevosajopelejä paloi lähes 1 500 meidän aikamme euron arvosta. Mainittakoon pari esimerkkiä: matkareki 140 ja tavallinen työreki kolmine suurine lavoineen 450 euroa.

Tuolloin niin kuin vielä nykyäänkin maatalossa tarvittiin vuoden mittaan monen lajista puutavaraa järeästä tukista vähäiseen hylkylautaan saakka. En tiedä, onko ehkä tuli kirkastanut ajatukset, jotka ovat synnyttäneet selkeän mielikuvan 192:sta tuuman vahvuisesta 8,40 metriä pitkästä laudasta. Leveyttä ei mainita, joten tavara on oletettavasti ollut nelituumaista. Myös kaikki muut puutavaramäärät ovat tarkoin mainitut. Materiaalin noin täsmällinen muistaminen osoittaa mielestäni, että se oli hankittu hiljattain jotakin nimenomaista tarkoitusta varten. Irvokkaalta muuten tuntuu, että voisi sanoa osan rakennuksista palaneen kahteen kertaan silloin, kun niihin varastoidut 50 hirttä ja 19 000 kattopärettä nousivat kohti taivaan sineä.

Vaikka puutavaramäärä on maatiloilla aina melko runsas, se oli tuolloin Brusaksessa niin poikkeuksellisen suuri, että Fredrikillä tai hänen Karl Gustav-pojallaan on luultavasti ollut vakaa aikomus rakentaa - mitä, sitä voimme vain arvailla. Lähinnä epäilen silloisen ja tulevan isännän suunnitelleen uutta päärakennusta, sen kun oletan noihin aikoihin olleen jo kuutisenkymmentä vuotta sijoillaan. (Nythän se on toistasataa vuotta vanhempi ja toimii yhä - olettaen, että talo on sama - ihmisten kotina.)

Navettarakennuksen ajanmukaisuudesta kielii siellä sijainnut käsikäyttöinen vesipumppu. Se oli maksanut lähes nykytuhatlappusen verran.

Lähellä jotakuta palavaa rakennusta syttyi tuleen ruislaiho niin laajasti, että siltä olisi laskelmien mukaan saatu yhdeksän tynnyrillistä eli 1 100 kiloa jyviä. Yhtä huonosti kävi kaurapellon, jolla ennenaikaisesti kypsyi kymmenkunta tynnyrillistä "kaurankryynejä". Viljavainioiden tappiot olivat yhteensä yli 800 meidän aikamme euroa.

Arviomiehet pääsivät yhteenlaskussaan 7 247 markkaan. Kun tuo muunnetaan vuoden 2004 arvoon, Brusaksen kokonaisvahingot kohosivat 201 560 markkaan eli noin 34 000 euroon. Olihan siinä hyvinvoivallakin talolla yhtäkkistä ristiä kerrakseen.

5.9.1888 pidetystä käräjäpöytäkirjasta on vaikea sanoa, keneltä Fredrik - varmasti myös tahollaan Eklund ja Bergström - haki korvausta vahingoilleen. Objektit ovat kovin epämääräiset: paloavun saamisesta vastuulliset ja palorahan maksaneet kaikki kihlakunnan tilanomistajat.

Koska tietoni vakuutustoiminnasta ovat kovin rajalliset, en uskalla sanoa siitä paljonkaan. Varsinainen yksityisten vakuutuslaitosten historia alkoi vasta 1900-luvulla. Sen sijaan kihlakunnallisten vahinkojen yhteisvastuuvelvoitetta tiedän Suomessa käytetyn jo satojen vuosien ajan. Siihen Kyrklundkin lienee vedonnut asiaansa ajaneen nimismies Axel Bäckmanin suulla.

Fredrik oli tehnyt jo ennen käräjiä paljonkin alustavaa työtä löytääkseen maksumiehen. Elokuun neljäntenä hän oli lähettänyt tuomari Tollanderin allekirjoittaman haasteen asianomaisille - keitä he sitten olivatkaan - sekä kotipitäjänsä kirkkoherran käteen. Kahdentenatoista mainittua kuuta seurakunnan kirkkopaimen Kajander ilmoittikin kuuluttaneensa haasteen oman kirkkonsa saarnatuolista.

Ennakkotoimenpiteistään huolimatta Kyrklundin haasteeseen ei käräjille ilmestynyt ainuttakaan vastaajaa. Lukiessani A. U. Laurénin johtaman oikeudenistunnon päätöstä olen rivien välissä näkevinäni ratkaisun. Päätöksessä nimittäin sanotaan, että mikäli kantaja haluaa pysyä vaateessaan, hänen on esitettävä se uudelleen seuraavien talvikäräjien kolmantena istuntopäivänä. Sanamuodosta voi todeta, että jotakin sellaista oli tapahtunut kulissien takana, josta oikeudella oli syytä päätellä kantajan ja vielä hämäräksi jääneen vastaajan tai vastaajien päässeen jonkinlaiseen alustavaan sopimukseen.

Säilynyt pöytäkirja toteaa, että 6.2.1889 huudettiin Hertaksen tilalla turhaan esiin niin kantajaa kuin vastaajaakin. Sovintoon siis oli päästy ja oikeus totesi jutun rauenneen. Epäselväksi vain jäi, minkälaiseen kompromissiin Kyrklund joutui tyytymään. Hänen vahingossaan ei juuri ollut "sävellettyä" mahdollisesti muutamaa lautaa lukuun ottamatta, joten kaikki, minkä hän joutui tinkimään arviopaperistaan, oli hänelle todellista tappiota.

Palopöytäkirja paljastaa erään tosin aiemminkin kertomani seikan. Kantajan asiamies mainitsee tilan metsän olevan 6,5 kilometrin päässä itse talosta. Tuo luku mainitaan selvitettäessä, ettei ole kovin helppoa eikä halpaa tuoda sieltä saakka uudet rakennustarvikkeet palaneiden tilalle. Tuota epäämätöntä haittaa ei ole kuitenkaan rahallisesti arvioitu.

On mahdotonta sanoa, missä määrin tulipalot jouduttivat Fredrikin irrottautumista isännyyden aiheuttamista rasituksista. Hän otti kyllä onnettomuuden raskaasti, mutta monet seikat viittaavat siihen, että vahdinvaihto olisi joka tapauksessa ollut lähellä. Paitsi että Fredrik oli jo ohittanut tavanomaisen syytingille siirtymisen iän, hänen puolisonsa Adelaide oli miestään kolmea vuotta vanhempi ja heikkohenkisempi, kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Kysymys oli lähinnä uudesta emännästä. Kumpikaan pojista ei ollut tähän mennessä löytänyt aviokumppania. Mahtoivat vanhemmat päätään pyöritellen ihmetellä tikanpoikiaan, joille ei puuhun kiipeämisen konsti ottanut luontuakseen. Vanhempi oli sentään jo 35-vuotias ja tuleva isäntä, Karl Gustav, vain paria vuotta nuorempi.

Karl Gustav osoitti selviä orastavan miehuuden merkkejä juuri tulipalon aikoihin. Tuolloin hän tapasi Emmansa. Vaitonaisuudestaan huolimatta poika sai puhutuksi asiansa sekä vanhempiensa että Emman kanssa niin nopeasti kuntoon, että häät saatettiin pitää jo tulipalon jälkeisenä vuonna. Melkeinpä saman tien niin Fredrik kuin Adelaidekin siirtyivät omaan syytinkikamariinsa. Ilman tulipaloa heillä olisi ollut asuttavanaan kokonainen kaksihuoneinen talo.

Se ei tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin. Kumpikin oli des Lebens müde, elämäänsä väsynyt. Adelaide lähti ensin, 25.4.1895. Fredrik jaksoi kauemmin; hän tosin oli nuorempikin. Loppuun saakka hän säilytti hyväntuulisuutensa. Siinä häntä auttoivat ne kaksi tytönvillikkoa, jotka mieluusti istuivat ensimmäisinä vuosinaan isoisänsä polvella ja myöhemmin Fredrikin heikennyttyä hänen vuoteensa laidalla. Siinä sisarusten oli koulusta tultuaan kerrottava päivän tapahtumat vaarilleen.

Fredrik saatettiin yksityiseen hautasijaansa Adelaidensa viereen vuonna 1899. Huhtikuun 15:ntenä tuon monessa mielessä tarmokkaan isännän sydän oli lyönyt viimeisen kerran.