Johan Kyrklund pankkiirina

Säilynyt käräjäoikeuden vuoden 1851 kuulutuspaperi todistaa, että ainakin jo silloin Brusaksessa voitiin hyvin.

Vaikka tavaran ja rahan järjestäytynyt lainaustoiminta on ties kuinka vanhaa - "jo vanhat babylonialaiset" jne. -, sellaisesta ei Suomessa tiedetty juuri mitään ennen 1800-luvun loppupuolta. Suomen Pankin vaatimaton edeltäjä tosin perustettiin v. 1812, mutta sillähän ei silloin sen enempää kuin nytkään ollut mitään merkitystä yksityiselle avunhakijalle. Vasta v. 1861 perustettiin maamme ensimmäinen talletuspankki. Varsinaiseksi pienen ihmisen auttajaksi siitä alkoi olla vasta seuraavan vuosisadan puolella.

Tavallisilla ihmisillä on kaikkina aikoina ollut tilapäisiä taloudellisia vaikeuksia tai varoja on tarvittu erilaisiin yrityksiin. Niihin on myös aina ollut saatavissa apua, mikäli lainaajalle on annettu riittävät takeet velan takaisin maksamisesta. Omaisuus luonnollisesti oli ja on takuuna aina kelvollista. Toisena mahdollisuutena on takuumies tai pari, joiden arvo taas määräytyy heidän varallisuutensa mukaan. Nykyisin kaiketi noissa kahdessa, omaisuudessa ja takuumiehessä, ovat velan saamisen välttämättömät kriteerit. Johan Kyrklundin aikana riitti monesti vähempikin, kunniallisen miehen maine, "pärstäkerroin".

On hyvin ymmärrettävää, että setelipinon alkaessa kasvaa kirstussa Johan kiinnostui suuresti sen tuottavasta sijoittamisesta. Tila tarpeineen luonnollisesti madalsi pinoa eniten, mutta rahaa jäi vielä hyödyttömänä makaamaan. Pankkiin sitä ei voinut viedä, sellaista kun ei maassa ollut. Kuka ensimmäiseksi keksi pyytää Johanilta taloudellista apua vaikeuksiinsa, on toisarvoinen kysymys. Sen sijaan tieto siitä, miten laajaa Johanin ja myöhemmin hänen poikansa Fredrikin pankkiirintoiminta oli, kiinnostaa minua kovasti. Tuskin se on ollut kovin suurta, joskaan ei aivan vähäistäkään; käsitykseni mukaan Johanilla ja vielä suuremmassa määrin Fredrikillä oli aina rahaa korkoa kasvamassa yksityisillä lainanottajilla. Mikäli minun olisi pakko mainita määriä, luulisin Johanin lainassa olleen rahan olleen 10 000 - 50 000 viimeisten aikojen markan, 1 700 – 8 500 euron välillä, Fredrikillä huomattavasti enemmän. Muutamat jäljempänä kuvaamani tapahtumat selventänevät asiaa.

Noihin aikoihin raha oli halpaa. Sen saamisessa rehellisellä ja työteliäällä miehellä tuskin oli vaikeuksia. Kun velan tarvitsija oli saanut rahat, hänellä ei ollut suuria murheita lainansa hoitamisessa. Siitä maksettu viiden-kuuden prosentin korko tuntuu vallan vähäiseltä nykyisiin korkoihin verrattuna. Mikäli rahan arvo sopivasti heilahteli, velallinen saattoi jopa ansaita saamallaan lainalla.

Avun antajan riski oli erikoisen suuri ruplien ja kopeekkojen aikakaudella. Kun maahan saatiin v. 1865 oma markka, pysyi se suhteellisen vakaana vuosikymmeniä, sortovuosiin saakka, jolloin se alkoi hitaan laskun ensimmäiseen maailmanpaloon saakka. Sen loppuaikana tapahtui markan romahdus, sitä seurannut rahan uudelleenarviointi, sopeutuminen tilaan, jossa lainanantajan oli aina otettava huomioon inflaatio, rahan arvon aleneminen.

Yksityisestä lainaustoiminnasta on ylimalkaan mahdotonta saada jälkikäteen selvää, koska normaalisti sujuneista liiketoimista ei jäänyt mitään merkintää. Vain jos asia riitautui tai oli kysymys niin suurista lainasummista, että ns. velkaseteliä pyöräytettiin oikeuslaitoksen rattaissa, se ehkä säilyi tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi.

Ensimmäisen kerran tapaan "pankkiiri" Johan Kyrklundin toimessaan huhtikuussa v. 1851. Silloin kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja Otto Wegelius ilmoitti allekirjoittamassaan kuulutuksessa, että Helsingin pitäjän edesmenneen lukkarin Carl Enckellin kuolinpesä on haettu v. 1798 säädetyn konkurssilain perusteella vararikkotilaan. Hakija oli Johan Kyrklund, jolle tässä ja nyt myönnettiin etuoikeus pesän varoihin.

Siitä päätellen, että protokollassa ei puututtu vaatimuksien laatuun tai määrään, vaan yksinkertaisesti todettiin koko prosessin sujuneen aiheuttamatta lisävaivaa kenellekään osapuolista, pesän varat nähtävästi kattoivat Johan Kyrklundin ko. lukkarille aikanaan myöntämän lainan määrän ja asia tuli hoidetuksi.