Tuloni Orimattilaan ja asumishuoleni siellä

Kerrottuani niitä näitä Orimattilasta yleisesti ja sen yhteiskoulusta erikoisesti pääsen ensimmäisiin tunnelmiini koulussa ja vähän kylälläkin. Hyväksi lopuksi luonnehdin uuden kouluni opettajat, joista tuli erinomaisia ja mieluisia kollegoitani.

Kun astuin elokuun viimeisenä v. 1948 Orimattilan yhteiskoulun opettajainhuoneeseen, näin kerralla kaikki tulevat vakinaiset kollegani. Rehtori Kauno Sara työskenteli kansliassaan, muut neljä olivat kukin omalla paikallaan suuren opettajainpöydän ympärillä. Ansa Aarnio istui sen kauimmaisessa päässä selin ikkunaan. Häntä vastapäätä oli Pekka Siivola, Ansan oikealla puolella Ellen Segerman ja vasemmalla Heilimä Siivola. Minulle osoitettiin istuin vallan kelvollisesta paikasta Heilimän oikealta puolelta. Siinä sitten viihdyin koko keski­kouluaikani välitunnit valvontavuoroja lukuun ottamatta.

Kun talossa käväisi joku kolmesta tuntiopettajasta, istahti hän lähinnä ovisuuta olevaan tuoliin Ellenin viereen. Aamuisin tuolla paikalla oli varmimmin laulunopettaja. Minun aikanani virkaa ehtivät hoitaa naapurikoulun johtajaopettajat Jalmari Aalto, Antti Kytölaakso ja Olli Hirvonen. Joinakin iltapäivinä taloon saapui pikakirjoitusta, kirjanpitoa ja yhdellä luokalla historiaa opettanut KOP:n johtaja Toivo Murto tai Elleniltä liienneitä ruotsin tunteja hoitanut Irja Ratia, maisterisihmisiä kumpikin.

Koska koulu oli hakuilmoituksessaan luvannut auttaa uutta opettajaa asuntoasioissa, oletin valmiin kämpän olevan jossakin läheisyydessä. Niin ei kuitenkaan ollut. Hätäpäissään Sara keksi ehdottaa koululla asuvan vahtimestari Risto Karhun ja hänen vaimonsa kaksion kamaria. Kävin sitä Saran kanssa katsomassakin, mutta nähtävästi tulevat naiskollegani neuvottelivat sillä aikaa säällisemmästä ratkaisusta. Kai he olivat päätyneet muutamien tutustumisminuuttien jälkeen siihen, että ”vaksin” asunnon peräkamari ei olisi sovelias minulle eikä menettely olisi oikeudenmukainen sen nykyisille haltijoillekaan. Luultavasti naiset olivat jo ehtineet nähdä, että minut saattoi sijoittaa vaikka hetkeksi paremmankin väen joukkoon.

Kun koulupuuhat olivat tehdyt, Ellen ja Heilimä, jotka asuivat kirkon kupeella melkein vastapäätä toisiaan, lähtivät taluttamaan minua kohti kirkonmäkeä. Matkalla Heilimä kertoi sijoittavansa minut heidän toiseen ullakkokamariinsa siksi, kunnes löydämme minulle ja pian perässäni muuttavalle perheellenikin pysyvämmän kodin.

En muista, kuinka kauan pidin kortteeria Siivoloilla. Tuskin kyse oli juurikaan viikkoa pidemmästä ajasta. Muistia häiritsee se, että Heilimä "pakkoasutti" minut naapureilleen Helka ja Veli Kormille. Koska Heilimä piti minulle muutonkin jälkeen paikkaa ties kuinka pitkään ruoka- ja varsinkin kahvipöydässään, ja koska perheiden asunnot olivat toistensa peilikuvia, ei ole ihme, että noiden aikojen asumisistani on moni yksityiskohta unohtunut. Töin tuskin muistan - senkin ehkä väärin -, että Siivoloiden ja Kormien asuttaman talon omisti Joensuu-niminen asioitsija. Itse herra eleli loisteliaasti vuokratalonsa viereen rakennuttamassaan modernissa huushollissa.

Ruokapuolesta selvisin yksin ollessani hyvinkin kivuttomasti. Käytettyäni aikani häpeämättömästi hyväkseni Siivoloiden hyväntahtoisuutta kertoi serkkuni Toini Linturi, joka oli opettajana kotitalousopistossa, muutamien kyläkunnan tilapäisherrojen syövän kohtuullisin hinnoin opiston pöydässä. Sinne hän järjesti myös minut. Siellä ruokailinkin kerran päivässä parin maanmittausinsinöörin seurana siihen saakka, kunnes perheemme oli koossa. ”Insseillä” muuten oli pitkäaikainen työmaa heidän lohkoessaan uusia tiluksia itäisten naapuriemme ryöstämiltä alueilta saapuneiden siirtolaisten asuttamiseksi.

Varsinaista kotia hain kollegoitteni avustuksella. Muistan monet kerrat vaeltaneeni "kotihuolettoman" Ellenin kanssa taloissa, joissa mahdollisesti oli vapaita huoneita. Lopulta päädyin Käkelänkujan – nykyisen Käkeläntien - varrella sijainneen Laurénin konepajan takana olleeseen taloon. Yksin elävä entinen kivenhakkaaja asui lähellä koulua olevan talonsa ullakkohuoneessa. Koko kolmen huoneen ja suuren eteisen alakerta oli tyhjillään. Sain sen heti vuokratuksi, tosin niin ruokottomalla hinnalla, että jo siitä olisi pitänyt ymmärtää syyn huoneiston autiuteen. Silloin kuvittelin Orimattilassa vuokrien olevan kahden kauppaa.

Muutaman kuukauden asumisen jälkeen kuulin jonkun valistamana siinäkin pitäjässä vuokrien olevan sääntelyn alaisia. Kollegani, jotka kaikki asuivat vuokralla, tiesivät hyvin minua käytettävän hyväksi. Kun vuokranantajani oli alusta alkaen esiintynyt kaikkea muuta kuin talon isännälle soveliaasti, vetosin vuokralautakuntaan. Siellä vain talonomistajien edustaja - miedosti hänkin – ymmärsi vastapuoltani. Muut kauhistelivat maksamaani vuokraa. Se määrättiinkin kohtuulliseksi.

Nähtävästi niin isäntä kuin vuokralainenkin ilahtuivat, kun perheemme sai opettaja Antti Kytölaakson avustamana melko pian uuden asunnon Käkelästä. Tuossa leskirouva Hilma Sarjasen talossa hääräilimme omin nokkinemme aina vuoteen 61 saakka. Silloin hankimme Salli-nimisen kirvesmiehen rakentaman omakotitalon Kankaanmäeltä. Siellä tosin emme ehtineet asua kuin hetken, sillä jo syyskesällä v. 63 muutimme hyvän virkaveljeni Kauko Litmasen varta vasten meille rakennuttamaan taloon Jokitien – nykyisen Kaitilantien - varrelle.