VIRON HISTORIAA II

Venäjän valtakunnan synty

Vuonna 862 Rurik Novgorodiin; varjagit (mm. venäläisten viikingeistä käyttämä nimitys) perustivat muita ruhtinaskuntia Polotzkiin, Smolenskiin, Kieviin. Vladimir tuli Mustalle merelle asti. Valtio vielä perin höllä. Varjagit vain suojasivat väestöä ja Bysantin-kauppaa ja väestö siitä hyvästä maksoi veroa. Muuta suoranaista suhdetta ei vielä ollut. Varjagien osaksi koitui tavallinen viikinkikohtalo: he sulautuivat maan väestöön (kuten kävi mm. Normandiassa). Kristinusko 988.
Jaroslav Viisas oli vilkkaassa yhteydessä lännen kanssa. Syntyi ensimmäinen lakikirja, jonka määräykset muistuttavat suuresti skandinaavista oikeutta. Slaavilaisuus tunki entistä voimakkaammin pohjoiseen suomalaisalueelle: Okan ja keskisen Volgan varret yhdistettiin Venäjän valtakuntaan.
V. 1030 Jaroslav teki eestit veronalaisiksi ja rakensi Jurjewin linnan. (Se lienee ollut lähellä nykyistä Tarttoa; isäni tälle kohdalle kirjoittama Tallinna tuskin pitää paikkansa.) Tämä ryssien ensimmäinen herruus loppui pian, Jurjew hävitettiin. Jaroslav kuoli v. 1054. Valtakunta hajosi. Ruhtinaat, jotka kaikki olivat samaa sukua, pitivät suvun päänä Kiewin ruhtinasta, mutta tottelivat vain jos se oli itselle edullista.
Valopilkkuna Jaroslavin pojanpojan Wladimir Monomackin aika. Tämä oli oikeamielinen, joka koetti sovittaa ja ajoittain onnistuikin. W. valloitti Jurjewin ja Odenpâh'in ja teki eestit veronalaisiksi vuonna 1116. He vapautuivat Wladimirin kuoltua.
Lättiläiset Aan varrella joutuivat pysyvästi Polotskin ruhtinaiden veronalaisiksi ja Dünan (Tonavan) varrelle syntyivät Gerziken ja Kukenois'in (Kokenhuserin) venäläiset ruhtinaskunnat (en tiedä, mihin yhteyteen isäni rivien väliin kirjoittama Albertille 1209 kuuluu). Sivistyksellistä vaikutusta ei aluksi tapahtunut, kristinusko ei juuri levinnyt. Vain vero. Venäläistyminen ei kyllä ajan oloon olisi ollut vältettävissä, mutta sitte käänne... (jatkossa olevia paria pikakirjoitettua sanaa en pysty tulkitsemaan).

Viro Muinais-Liivinmaan osana

Kaarle Suuren aikana tehtiin ensimmäinen vastaisku slaavien kukistamiseksi, jotka germaanien vaeltaessa länteen olivat tunkeutuneet Elbelle ja Saalelle asti. Kaarle teki Elben ja Oderin väliset slaavit verovelvollisiksi. "Rautaisena aikana" nämä valloitukset menivät hukkaan, ja toinen eteneminen tapahtui Henrik I:n ja Otto Suuren aikana. Saalen ja Elben välinen alue liitettiin Saksaan Meissenin markkreivikuntana. Magdeburgin arkkihiippakunta syntyi idän käännyttämistä varten. Otto II:n Italiassa kärsimä tappio aiheutti uuden kapinan ja Otto III, pettyneenä maailmanvallanhaaveissaan luopui näistä alueista.
Kolmannen kerran valloitus alkoi vuonna 1147, mutta nyt johdossa olivat Saksan ruhtinaat: Albrekt Karhu valtasi Brandenburgin, Adolf von Schaumburg asettui Holsteiniin, kutsui tänne saksalaisia uudisasukkaita ja perusti Lübeckin. Sitten tuli voimakkaampi herra, Henrik Leijona ja alisti valtaansa Holsteinin, Mecklenburgin ja Pommerin.
Saksalaisia uudisasukkaita - Länsi-Saksassa liikaväestöä - vaelsi joukoittain ristiretki-innon valtaamina. "Nach Ostland wollen wir fahren". Luostareita, kaupunkeja; slaavit olivat hävittäneet Lybeckin, jonka Henrik Leijona perusti uudelleen v. 1158. Liike jatkui Oderilla, vastassa nyt Puola, joka oli kristitty maa. Toiminta oli suunnattava nyt toisaalle, Liivinmaahan.

Liivinmaalaisen ritarikuntavaltion alkuvaiheet

Edellä kulki kauppias (Gotlannin esim.), sitten pappi ja viimeisenä valloittaja. Gotlantilaisia asettui mm. Novgorodiin, minne perustettiin Pyhän Olavin Gotenhof (Kauppakonttori). Gotlantiin saapui myös saksalaisia ja nämä pääsivät mukaan Wisbyn kaupunginhallitukseen. Saksalaisia Gotlannista myös itään, Nevan kautta Novgorodiin ja Dünan suulle Liivinmaahan. Olivat kesän täällä, syksyllä palasivat takaisin.
Meinhard. Kauppiaiden seuraan liittyi eräs pappi, Meinhard, augustinolaismunkki Holsteinista, lempeä, hopeahapsinen vanhus, joka halusi saarnata pakanoille (n. 1180). Hän rakensi, saatuaan luvan Polatskin ruhtinaalta, jolle liiviläiset tällöin maksoivat veroa, Üxkülliin kirkon, josta tuli kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin lähtökohta (1184). Meinhardin aloitteesta ja osaksi varoilla nousi Üxkülliin linna (v. 1185), josta hän uskonveljineen sai 1/5:n. Pian nousi toinen linna Holme'en (Martinsholm) Üxküllin ja Riian välille.
Vuonna 1186 Bremenin arkkipiispa määräsi Meinhardin liiviläisten piispaksi. Työ edistyi hitaasti, vaikka Aa-liiviläisten päällikkö Kauppo kääntyi. Kaste usein pestiin pois. Mutta Meinhardia ei päästetty poiskaan, jottei palaisi sotavoima mukanaan. Kesti paavin rohkaisemana kuolemaansa asti (1196).