Teitä 50-vuotisjuhlijoita voin vain ihmetellä

Ansaitsette edes yrityksen luonnehtia teitä: me sivulliset voimme kummastella ja samalla onnitella teitä niin entisinä yhtenäisen luokan jäseninä kuin nykyisenä henkisesti yhteen kasvaneena joukkona. Luokkayhteisönne säännöllisiä kokoontumisia ei voi selittää sinänsä aika ymmärrettävällä juhlinnan tarpeella – voihan toki silläkin olla merkityksensä, vähäinen tosin. Varmasti säännöllisten viisivuotistapaamistenne syyt ovat jossakin syvemmällä.

Eniten kummastelen sitä, että nyt juhlivan luokan oppilaat olivat aikanaan yhdessä vain viisivuotisen kauden ajan ja senkin aika nuorina. Omien koulukokemuksieni mukaan luokan henki, hyvä tai huono, luotiin vasta lukioluokilla. Luonnollista onkin, että noina vuosina nuoren persoonallisuuden saavuttaessa lopullisen kypsyytensä hän liittyy tiiviisti ympärillään olevaan sosiaaliseen kenttään, omaan toveripiiriinsä. Juuri tuossa mielessä nyt juhliva luokka on ollut paljon omaa aikaansa edellä.

Luokan sisäisiä rakenteita tuntematta minusta ei ole paljon selittäjäksi. Silti saanen yrittää: Pelkästään vuosikertomuksen nimiä seuratessani voin päätellä, että luokassa ei liene ollut varsinaisia kellokkaita, johtajatyyppejä, jotka kilpailullaan luokan suosiosta olisivat aiheuttaneet ristiriitoja. Niistä taas olisi seurannut yhteistä hyvää horjuttavaa klikkiytymistä. 

Luokassa oli normaaliyhteisön tapaan joitakin puuhakkaita, jotka hoitivat vähäisiä yhteisiä asioita pelkästä tekemisen halusta, sosiaalisesta tarpeestaan, eivät etuja saadakseen. Vaikka enemmistö luonnollisesti olikin tyytyväistä ”edusmiestensä” toimintaan, se ei seurannut näitä aivan tahdottomasti, vaan koko luokka ohjaili asioiden kulkua. Oppilaat siis elivät ja toimivat demokraattisessa hengessä, yhteiseen hiileen puhaltaen.   

Oletan, että näin jo ensimmäisenä kouluvuotenanne syntyi luokan hyvä henki. Melko pian aloitte arvostaa omaa yhteisöänne ja itseänne sen täysivaltaisena jäsenenä. Tuollaista koululuokkaa voisi verrata kotiin, jossa on hyvä olla, vaikka hieman töpeksisikin tai vain muuten olisi oma omituinen itsensä, koska lähimmät ymmärtävät ja hyväksyvät sen.

Toverihenki saa teidät hakeutumaan toistenne seuraan vuodesta toiseen. Kun olette jälleen yhdessä ja istutte noiden tuttujen myötäkulkijoiden joukossa, palaatte hetkiseksi siihen vanhaan ja turvalliseen. Silloin unohdatte pitkäksi toviksi pahassa maailmassa saamanne kolhut.