Tästä leskeksi jääneen äitinsä talosta, kuva alla, viuhkaan sijoittamani Linturin veljekset lähtivät maailmalle. Pojat olivat ikäjärjestyksessä Arvo, Aarre, Anto, Oiva, Aatos, Ilmo ja Into.  

A. Arvo Linturin suvunhaara

I.  Arvo Viljo Ilmari Linturi, tämän sukukirjan tekijä, syntyi Turussa 23.2.1887, kävi v. 1897-99 kaksi luokkaa Turun klassillista lyseota ja tuli ylioppilaaksi Rauman yhteislyseosta 5.6.1905. Viisi päivää sen jälkeen isä Kaarlo Lindroth kuoli syöpään. Toimin ylioppilasaikanani vuoden päivät puoluehommissa mm. nuorsuomalaisen puolueen Turun piirisihteerinä ennen vuoden 1907 eduskuntavaaleja. Suoritin oikeustutkinnon joulukuussa 1909. Virkaurastani, joka näkyy lakimiesmatrikkelista, mainittakoon, että tulin 31.12.1909 nimitetyksi Rauman kaupunginviskaaliksi, mihin virkaan silloin liittyi kaupunginpoliisin päällikkyys, ja v. 1912 Rauman kaupunginvoudiksi. Sain varatuomarin arvon 1916. Hoidin molempia kaupungin virkoja tammikuulle 1917 asti, jolloin siirryin Serlachius & Rytin asianajotoimiston apulaiseksi Helsinkiin. Toimiston osakkaaksi tulin jo v. 1918. Toimisto erikoistui merioikeus- ja vesioikeuslainsäädäntöön. Minä osaltani erikoistuin merioikeuteen ja hoidin varsinkin sen alan oikeudenkäyntejä. Kirjoitin tältä alalta tieteellisyyttä tavoittelevan tutkimuksenkin, joka käsitteli lastinantajan juridista asemaa. Se julkaistiin aikakauskirjassa Defensor legis.

Vuonna 1926 otin vastaan minulle tarjotun Merenkulkuhallituksen lainoppineen merenkulkuneuvoksen ja siihen liittyneen kansliapäällikön viran. Vuonna 1927 minut otettiin vasta perustetun Suomen Asuntohypoteekkipankin toimitusjohtajaksi ja siinä toimessa olin aina elokuuhun 1946 saakka eli yli 19 vuotta. Tästä minulle mieleisestä virasta luovuin sen vuoksi, että pankki ei voinut molempien sotiemme jälkeisissä taloudellisesti vaikeissa oloissa laskea liikkeeseen uusia obligaatiolainoja eikä siksi pystynyt jakamaan uusia kuoletuslainoja, vaan pankki joutui polkemaan paikallaan. Siirryin Oy. Alkoholiliike Ab:n sosiaalijaoston johtajaksi. Siitä virasta erosin syksyllä 1954 saavutettuani eläkeiän.

Asianajajan työ oli siksi rankkaa ja mahdolliset vapaa-ajat siksi arvaamattomat, että sen yhteyteen ei oikein sopinut muu toiminta. Olin kuitenkin Suomalaisen kirjallisuuden seuran johtokunnassa sen maallikkojäsenenä koko 1920-luvun ja vielä eräitä vuosia 1930-luvulla. Pyysin seurasta eron sellaisten muiden tehtävieni vuoksi, joissa laskin olevani suuremmaksi hyödyksi.

Muistaakseni jo asianajajana, mutta ainakin 1920-luvun loppuvuosina toimin ajoittain sosiaaliministeriön määräämänä joukkotyöriitojen sovittelijana Helsingin seudulla. Vuonna 1929 minut määrättiin puheenjohtajaksi komiteaan, jonka tuli suunnitella ja tehdä ehdotus joukkotyöriitojen sovittelun kehittymisestä.

Asuntopankin johtajana työ oli säännöllistä, joten saatoin osallistua julkiseen toimintaan. Vuonna 1929 maaliskuussa minut määrättiin salakuljetuksen vastustamista pohtivaan Kyösti Kallion puheenjohdolla toimineeseen komiteaan. Muistaakseni samoihin aikoihin valtioneuvosto lähetti minut yhdessä tullihallituksen pääjohtajan Ville Poppiuksen kanssa edustamaan Suomea Oslossa pidetyssä Kansainliiton asettaman komitean kokouksessa, jossa Itämeren valtojen lisäksi Englanti oli edustettuna ja jossa pohdittiin Pohjoismaihin suunnatun väkijuomien salakuljetuksen ehkäisemistä.

Kyösti Kallio kutsui minut 16.8.1929 muodostamansa maalaisliittolaisen hallituksen asiantuntijaministeriksi luovuttaen hoidettavakseni sisäministerin salkun. Tässä hallituksessa suorittamani merkittävin työ oli merivartiolaitoksen suunnitteleminen ja perustaminen kaksinaisena tehtävänään salakuljetuksen vastustaminen ja meripuolustuksen vahvistaminen. Silloinen hallitus oli vallassa seuraavaan kesään eli lähes vuoden.

Kieltolakia vastustaneena raittiiden elämäntapojen harrastajana minut kutsuttiin 27.1.1931 jäseneksi maanviljelysneuvos Edv. Björkenheimin johdolla toimineeseen komiteaan, jonka oli harkittava, millainen väkijuomajärjestelmä oli omaksuttava kieltolain sijaan. Tämä komitea esitti siirtymävaiheeksi oluen ja viinien vapauttamista.

Samana vuonna toimitetun kansanäänestyksen tulosten perusteella säädettiin kuitenkin kaikki väkijuomat salliva väkijuomalaki, joka pidätti niiden jakelun valtion monopoliyhtiölle. Sellaiseksi perustettiin Oy. Alkoholiliike Ab.-niminen yhtiö, minkä hallintoneuvoston varapuheenjohtajaksi minut kutsuttiin. Kun hallintoneuvoston oli päätettävä myyntipaikoista, jaettava kaikki väkijuomain anniskeluoikeudet, valvottava myynnin ja anniskelun toimittamista, päätettävä väkijuomain ostoista, suunniteltava Alkoholiliikkeelle omia toimitiloja ym., käsiteltiin nämä asiat joko valmistavasti tai lopullisesti hallintoneuvoston jaostoissa, joihin hallintoneuvoston molempia puheenjohtajia yleensä pidettiin itseoikeutettuina. Sillä tavoin Alkoholiliike tuli varsinkin ensimmäisinä toimintavuosinaan aiheuttamaan minulle epälukuisia kokouksia ja paljon työtä.

Pankkimieskokemukseni vuoksi minut kutsuttiin 1934 jäseneksi komiteaan, jonka oli harkittava kysymystä maatalousluottojen kehittämisestä. Edellisenä vuonna olin ollut puheenjohtajana komiteassa, joka oli saanut tehtäväkseen suunnitella toimenpiteitä pula-ajan vuoksi vaikeuksiin joutuneiden asuntokiinteistöjen auttamiseksi. V. 1938 olin puheenjohtajana komiteassa, jonka oli harkittava kaupunkien ja kauppalain asunto-olojen parantamista. Eräitä vähämerkityksellisempiä komiteoita ja toimikuntia on tässä turha mainita. Paljon työtä aiheutti v. 1938 ja 1948 asetettujen alkoholilainsäädäntökomiteain jäsenyys, vaikka mietinnöt eivät johtaneet käytännöllisiin tuloksiin. Ehdotettua olutkaupan vapauttamista ei nimittäin uskottu saatavan toteutetuksi eduskunnassa.

Siirryttyäni Alkoholiliikkeen johtajaksi kuuluivat tehtäviini etupäässä anniskeluoikeuksien jakelu ja anniskelun valvonta sekä väkijuomien käytön haittavaikutusten estämistä tai lieventämistä koskevat asiat. Kun väkijuomien väärinkäyttö oli sotavuosien jälkeen erittäin vaikea, suunnittelin ns. ostajaintarkkailun, joka merkitsi väkijuomien ostajain kortittamista ja sitomista määrättyyn myymälään, mikä teki myymälään asetetulle ostajaintarkkailijalle mahdolliseksi ottaa selville ilmeiset väärinkäyttäjät ja saada heitä ojennetuiksi väkijuomalain edellyttämin hallintoneuvoston päättämin määräaikaisin myyntikielloin. Tarkkailutoiminta käsitettiin ohjaukseksi väkijuomien käytössä tavoiteltuihin hyviin tapoihin.

Saadaksensa kokemusta anniskelunhoidosta ja anniskeluravintoloiden kannattavuudesta Alkoholiliike perusti jo toimintansa alussa erillisen ravintolayhtiön nimeltä Alkon Ravintolat Oy, jonka nimeksi myöhemmin tuli Yhtyneet Ravintolat Oy. Olin sen johtokunnan varapuheenjohtajana ja loppuvuosina puheenjohtajana Alkoholiliikkeestä eroamiseeni saakka eli lähes 25 vuotta ja otin erikoisen kiinnostuneena osaa yhtiön ravintolatoiminnan kehittämiseen. Tässä yhtiössä suorittamani työ merkitsee minulle ehkä mieleisintä muistoa Alkoholiliikkeessä toimimiseni ajalta.

Serkkuni Erkki kuuli v. 2002 radiosta sedällemme tarjotun jonakin 40-luvun viimeisistä vuosista Alkon pääjohtajuutta. Hän kieltäytyi vedoten pian alkaviin eläkepäiviinsä. Tietäessäni setäni vahvan kunnianhimon ja siihen liittyneen taloudellisen edun tavoittelun se ei liene ollut todellinen syy. Luultavasti sedässäni noina aikoina riehunut lemmen palo hänen friiatessaan Airaa, myöhempää kolmatta vaimoaan, vei niin täysin Arvon ajan ja ajatukset, että ne syrjäyttivät juuri mainitsemani näkökohdat.

Jo 1950-luvun alussa olivat Suomen kirjailijaliitto ja Suomen näytelmäkirjailijaliitto, tietäessään eläkkeelle siirtymiseni olevan lähellä, esittäneet, että ryhtyisin kummankin liiton lainopilliseksi asiamieheksi. Tehtävä edellytti tietenkin perehtymistä tekijänoikeuslainsäädäntöön ja osallistumista suunnitteilla olleen yhteispohjoismaisen tekijänoikeuslain valmisteluun. Tässä tehtävässä jouduin matkustamaan Oslossa, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa pidettyihin kirjailijaliittojen johtohenkilöiden neuvotteluihin. Suomen näytelmäkirjailijaliiton lainopillisia asioita olen hoitanut viime vuoteen saakka.

Sotien jälkeen valmistin yhden miehen komiteatyönä ehdotuksen Suomen apteekkilainsäädännön uudistamiseksi sillä tavoin, että yleinen siirtyminen lääkkeiden apteekeissa tapahtuneesta valmistamisesta tehdasvalmisteisten lääkkeiden myyntiin otettiin huomioon. Ehdotukseni ei ole johtanut lainsäädäntöön.

Olen pankkimiesaikoinani ja Alkoholiliikkeessä toimiessani kirjoittanut lukuisia artikkeleja aikakaus- ja sanomalehtiin asunto- ja alkoholipoliittisista kysymyksistä, viimeksi mainituista erityisesti Alkoholipoliittiseen aikakauslehteen.

Minulle annettiin v. 1935 Suomen Valkoisen Ruusun komentajanristi. Keskuskauppakamarilta olen saanut sekä hopeisen että kultaisen ansiomerkin.

Työskentelyni Helsingin valtuustossa johti siihen, että valtuustoon kuuluessani olin yhdeksän vuotta puhtaanapitolautakunnan varapuheenjohtajana. Helsingin kiinteistölautakunnan puheenjohtaja olin yhden vuoden ja satamalautakunnan jäsenenä niinikään vuoden.

Olen toimintani ohella kuulunut lukuisiin yhtiöiden johtokuntiin, joista pitkäaikaisimpina mainitsen Suomen Tupakka Oy:n, Oy Henry Nielsen Ab:n ja As.-oy. Urheilukatu 46-48:n. Tuon yhtiön omistamassa talossa olen asunut vuodesta 1939 lähtien.

Harrastuksistani mainitsen näkyvimpinä kuvaamataiteen keräilyn. Asunnossani on noin 300 taideteosta, maalausten ohella jonkin verran myös kuvanveisto- ja graafillista taidetta. Olen jo koulupojasta saakka harrastanut valokuvausta ja pyrkinyt siinä taiteellisiin tuloksiin. Kuuluin aikoinani Helsingin Kameraseuraan ja pääsin sen järjestämissä kilpailuissa mestariluokkaan. Postimerkkeilyä harrastin juristivuosinani, mutta luovutin myöhemmin kokoelmani pojalleni, joka on jatkanut keräilyä. Kalastukseen olen ollut innostunut jo koulupojasta lähtien, ja Nauvon kesäkodissa tulemme ravinnon puolesta toimeen isolta osalta itse pyytämällämme kalalla.

Raumalla minulla oli kesäkoti Ison Hakunin saarella ja harrastin siellä purjehdusta isolla kalastajaveneellä. Vuodesta 1954 minulla on oma kesäkoti Nauvossa, mutta moottoriveneiden tultua käyttöön purjehdusharrastus on jäänyt.