Sävy Valjakka – Mallusniemen kartanon emäntä

Sävy Valjakka syntyi 1924 Lounais-Suomen Halikossa. En muista - ehkei se koskaan tullut puheeksikaan -, minkälaisia teitä hän kulki päätyäkseen lopulta Mallusniemen kartanon haltijaksi ja emännäksi.

Itse kartanosta minulla oli jonkunlainen käsitys jo ennen tutustumistani Sävyyn. Eräs äidinpuoleiseen sukuuni naittautunut liikemies omisti vuosina 1911–18 silloisen Terriniemen. Kartanohan puoliintui vasta vuonna 1922 kahdeksi erilliseksi tilaksi. Alkuperäinen kartano sai nimen Mallusniemi, Terriniemi taas siirtyi nykyiselle paikalleen maantien varteen.

Kun sinisilmäisesti kerroin Sävylle tuntevani kartanon aikaisemman Richard Olsson-nimisen omistajan, jopa olevani hänelle jonkunlaista sukua, Sävyllä ei ollut kovin paljon hyvää sanottavaa kaukaisen edeltäjänsä talonpidosta. Vähitellen sukulaisuuteni tuohon Olssoniin vaihtui pelkäksi satunnaiseksi tuttuudeksi ja senkin alkaessa rasittaa täydeksi ventovieraudeksi.

Iäkkääksi eläneeltä äidiltäni ehdin kuulla, että spekulantti liikemies oli systemaattisesti käyttänyt hyväkseen metsämaan arvon nopean nousun. Siihen hän oli harjaantunut jo ennen Orimattilaan tuloaan. Syrjäseuduilla ei noina aikoina osattu antaa juuri mitään arvoa metsille. Siksi keinotteluun mieltynyt ostaja saattoi hankkia maata halvemmalla kuin mitä sillä kasvavista tukkipuista maksettiin. Kaupanpäälliseksi hän sai vielä asuakseen komean pihapiirin monine rakennuksineen.

Silloinen Terriniemen, nykyinen Mallusniemen kartano Orimattilassa oli 1910-luvulla se paikka, jossa äidinpuoleisen sukuni nuoriso mielellään viihtyi. Tulevalle äidilleni se oli ollut monien huolettomien kesähetkien turvallinen tyyssija. Edes Olssonien 11-vuotiaan Hjalmar-pojan, äitini serkun, hukkuminen kotirannassaan v. 1914 ei vähentänyt suvun nuorten vierailuja kartanossa. Heillä ei luonnollisesti nuoruuttaankaan ollut mitään käsitystä kartanon kelvottomasta hoidosta.

Tietääkseni Mallusniemen kartanon omistivat ennen Sävy Valjakan valtakautta Tuomalaisen sisarukset. Innokkaina ennen muuta kuvallisen taiteen ystävinä ja tuntijoina he keräsivät kotiinsa suuren kokoelman arvostettujen taiteilijoiden töitä. Meidän opettajien vieraillessa Sävyn luona viivyimme pitkän tovin ihaillen huoneissa olevaa taideaarteistoa. Kartanossa oli runsaasti muutakin mielenkiintoista. Ensimmäisenä tulee mieleeni pihapiirin eräälle metsäiselle kukkulalle rakennettu kellotorni, josta jo äitini oli kertonut muistellessaan nuoruuttaan. Irvokasta oli nyt Sävyn suusta kuulla, että mm. juuri sen Olsson jätti täysin rappiolle.

Tuomalaisen sisaruksista Alma avioitui minulle tuntemattomaksi jääneen Valjakan kanssa. Avioliitossa syntyneestä Sävystä oli aikuistuttuaan iloa ja hyötyä moniaalla Orimattilassa. En aio kertoa kaikista niistä järjestöistä ja yhdistyksistä, joissa Sävy toimi eräänä innokkaimmista. Ne on mainittu pitkähkössä luettelossa koulumme opettajamatrikkelissa. Sen sijaan viittaan Sävyn partiotoimintaan siitä yksinkertaisesta syystä, että muistan Semanan – se oli Sävyn partio- ja luonnollisesti myös koulunimi – tulleen usein pirteänä partiolaisasussaan opettajantehtäviinsä kouluun.

Sävy sai agronomiksi valmistuttuaan ensimmäiset opettajankokemuksensa Laihian yhteiskoulussa. Vuosina 1951–56 hänen opetusaineittensa runsaus Haapaveden kansanopistossa todistaa monipuolisista kyvyistä: maatalous, luonnonoppi, laskento, voimistelu, äidinkieli ja terveysoppi. Muutaman vuoden hän jopa toimi opiston apulaisjohtajana.

Sävy tuli kouluumme syksyllä 1956. Se oli epäilemättä onneksi molemmille osapuolille. Varmasti oppilaat pitivät Sävyn tunneista, opetti hän sitten luonnonhistoriaa ja maantietoa tai opasti luokkaa kemian töissä. Sävyn valoisan olemuksen ja optimistisen mielenlaadun täytyi heijastua luokkaan aivan samoin kuin meihin hänen kollegoihinsa niinä valitettavan harvoina hetkinä, jotka olimme yhdessä. Kun siihen aikaan vielä kenelläkään opettajakunnastamme ehkä Ilona Vallasta lukuun ottamatta ei ollut autoa, Mallusniemeen ei menty tai sieltä tultu hetken mielijohteesta.    

Sävyn monista harrastuksista päällimmäisiä oli retkeily luonnossa. Jos siihen vielä sisältyi tutustumista luontoon, eläinten ja kasvien tunnistamista ja tutkimista, Sävy oli omimmillaan. Hän järjesti muutaman kerran jopa meille mukavuuksiin tottuneille kollegoilleen kilpailullisen retken kartanonsa lähimaastossa.

Eräänä syksynä Sävy oli rastinut lyhyehkön reitin omaan tavallaan pihametsäänsä. Jokaisella rastilla oli joko jonkun eläimen aikaansaannos tai lehtensä pudottanut puu. Parinvalinnan yhteydessä sanoin Heilimä Siivolalle, että lyöttäytyessämme yhteen meitä ei voita kukaan eikä mikään: sinä tunnet elukat ja minä puut. En muista, miten meidän kävi. Jotain ikäväähän tässä maailmassa saa unohtaakin.

Sävy sairastui 1970-luvun alussa jonkun sisäelimensä syöpään. Tapasin hänet viimeisen kerran myöhäissyksyllä 71 Erkontien erään kaupan edustalla. Sävy oli silloin vain varjo entisestään. Kaikesta huolimatta hän oli iloinen ja elämänmyönteinen. Hän ei valitellut kohtaloaan enkä luonnollisesti minäkään viitannut hänen sairauteensa. Keskustellessamme niitä näitä saatoin vain ihailla Sävyn rauhallista alistumista pian tapahtuvaan lähtöönsä.

Orimattilan yhteiskoulu menetti erään hienoluonteisimmista opettajistaan seuraavan vuoden helmikuussa.