I. Kaarlo Evert Lindroth, tämän sukutaulusarjan kantahenkilö

Isäni, joka 15-vuotiaana v. 1869 pantiin ruotsia taitamattomana Turun ruotsinkieliseen klassilliseen lyseoon, hoiti koulunsa niin hyvin, että hän selvisi säännöllisesti luokaltaan ilman ehtoja, vaikka hän kotoa saatavan avustuksen vähetessä tai puuttuessa hankkikin itselleen aterian milloin sieltä, milloin täältä ohjaamalla omien lukujensa lisäksi heikompia tovereitaan tai alaluokkalaisia näiden luvuissa. Kesäisin hän hakeutui kotiopettajaksi. Hän oli mm. useita kertoja Nastolassa rovasti K. E. Hagelbergin perheessä kotiopettajana ja siellä hänelle lyseon VII-luokkalaisena sattui tapaturma, joka muutti hänen elämänsä suunnitellun uran. Kiviä pappilan mäessä räjäytettäessä huonosti suojattu panos sinkosi hänen oikeaan kämmeneensä kiven, joka ruhjoi sen niin, että muut sormet paitsi peukalo kangistuivat sellaiseen asentoon, että vain suuret työkalut kuten kirves ja vasara pysyivät kädessä. Lääkäriä tuskin käytettiin, ja siksi paraneminen kestikin kauan. Isä, joka koko elämänsä ajan oli uskonnollinen, oli aikonut papiksi, ja päätellen siitä, että hän yhä edelleen saarnaili nk. Spinnhusin eli naisvankilan kirkossa Turussa, serkkunsa luona Karjalan kappelissa ym., hän etsi jatkuvasti mahdollisuuksia lukujensa jatkamiseen. Kotoa ei tullut apua, sillä tapaturma sattui v. 1875, jolloin isoisäni Kustaan talonpito oli heikkoa. Näinä vuosina Kaarlo-isä oli kotiopettajana (mm. Hagelbergillä hän oli yhteensä vuoden ja kaksi kuukautta), Turun Lankasterin koulun opettajana ym. Vasta yli kuusi vuotta onnettomuuden jälkeen v. 1882 hän haki ylimääräisen lääninkonttoristin tointa Turun lääninhallituksessa, missä toimessa tapahtunut harjoittelu niihin aikoihin vielä oli kutakuinkin varma tie nimismiehen viran saamiseen. Tämä tie olisi ollut hänelle avoinna heti onnettomuuden jälkeenkin, jos nimismiehen virka olisi häntä jo silloin kiinnostanut.

Kantahenkilömme Kaarlo Lindroth nimitettiin vakinaiseen Turun maaherranviraston lääninkonttoristin virkaan 18.6.1885. Samana vuonna 12.12.1885 hän avioitui Turun läänin Lapin pitäjästä vasta sen vuoden keväällä Turkuun muuttaneen Linturin poikain äidin Ida Albertina Andrellin kanssa. Äitini oli syntynyt 5.7.1862 käsityöläismestarin, Lapin pitäjänsuutarin, tyttärenä, ja oli saanut yhdessä Lapin pitäjän rovastin Heinisen tytärten kanssa Lapin pappilassa sellaisen kotikoulutuksen, mitä siihen aikaan pidettiin riittävänä virkamieskunnan tyttärille. Pääasioina oli ollut kirjoittaminen, laskento ja ruotsin kielen taito, mihin viimeksi mainittuun pantiin niin paljon huomiota, että Ida Lindroth vanhoihin päiviinsä saakka sekä luki, ymmärsi että puhui ruotsia. Äitini kielentaitoa ylläpidettiin Köyliössä siten, että vanhempani usein keskenään puhuivat ruotsia ja että äidille isän eläessä tilattiin säännöllisesti Ruotsista naistenlehti Idun ja Allers Familjejournal.

Vakinaisen lääninkonttoristin ei tarvinnut kauan odottaa nimismiehenvirkaa. Oltuaan parissa nimismiespiirissä viransijaisena Kaarlo Lindroth sai 23.2.1888 nimityksen Köyliön ja Säkylän piirin kruununnimismieheksi. Viran etuihin kuului riittävän tilava, maanviljelyksen hoitoon sopiva nimismiehen virkatalo, johon tosin ei kuulunut omaa peltoa, paitsi tilava puutarha ja perunamaa, mutta peltoa oli siihen aikaan helppo saada vuokralle.

Vanhempani viihtyivät uudessa kotipaikassaan, ja isäni Kaarlo hoiti virkaansa 10.6.1905 tapahtuneeseen varhaiseen kuolemaansa saakka tietääkseni koskaan edes suunnittelematta virkapaikan vaihtoa.

Nimismiehenvirka ei 1800-luvun lopussa ollut läheskään yhtä työteliäs eikä rasittava kuin nykyisin, joten isäni oikeutettiin ottamaan vuodesta 1890 alkaen hoitoonsa myös Köyliön postitoimisto.

Vanhain aikain tapaan vanhemmilleni kertyi suuri perhe, johon kuului seitsemän poikaa, mutta ei ainoatakaan tytärtä. Pojista kaikki vanhinta lukuun ottamatta syntyivät Köyliössä. Pojat, jotka kaikki elivät täyteen ikään (vasta kaksi heistä, Anto ja Oiva, on vuoteen 1968 mennessä kuollut), ovat:

1)  Arvo Viljo Ilmari, s. 23.2.1887, tämän kirjoittaja

2)  Kaino Aarre Armas, s. 26.9.1888

3)  Anto Kallis Voitto, s. 6.11.1890

4)  Väinö Oiva Urho, s. 18.7.1892

5)  Unto Sulo Aatos, s. 15.11.1893

6)  Ilmo Aulis Veikko, s. 22.10.1894

7)  Into Aimo Onni, s. 21.10.1902.

Myöhempään lukuun sisällytetään selostus näiden Linturin poikain elämänkaaresta ja heidän jälkeläisistään.

Perheen suuruus ja nimismiehelle siihen aikaan maksettu suhteellisen pieni palkka (isäni Kaarlo ei ryhtynyt hoitamaan nimismiesten tavallista sivutointa asianajoa) saivat nimismiehen harjoittamaan peltoa vuokraamalla merkittävän laajaa maanviljelystä. Virkatalossa eli kansanomaisesti vallesmannin puustellissa pidettiin hevosta, joskus kahtakin, viittä tai kuutta lehmää ja paria sikaa. Maito vietiin osaksi naapurissa olevaan osuusmeijeriin, jonka perustajiin nimismies oli kuulunut.

Kaarlo Lindroth oli hiljainen, vähäpuheinen, vaatimaton henkilö, jolla ei näyttänyt olevan minkäänlaista tarvetta tuoda itseään esille, avulias ja hyväntahtoinen ja lämpimästi uskonnollinen. Hän ei kuitenkaan sietänyt sitä, että uskonnollisuutta tuotiin tarpeettomasti esille ja että sillä hurskasteltiin tai että uskonnollisuudella ylpeiltiin. Hän olisi ilmeisesti sopinut mitä parhaiten papin tehtävään. Hän oli idealisti, joka jo Turussa olonsa aikoihin oli innolla antautunut raittiustyöhön. Hän kuului ruotsinkieliseen Hoppet-yhdistykseen ja turkulaisen goodtemplar-loogin johtoon. Köyliössä hänen yhteishyvää ajavat harrastuksensa laajenivat. Kirkkoherra Södermanin ja kauppias Heikki Vinnarin kanssa hän oli perustamassa Köyliön säästöpankkia, jonka toimistoakin hän aluksi hoiti. Paikallinen raittiusseura ja Köyliön ja Säkylän yhteinen maanviljelysseura olivat Kaarlo Lindrothin aloitteita ja hän oli niissä puheenjohtajana. Köyliön Kepolan osuusmeijeristä, jonka isännöitsijänä isä toimi, on jo mainittu. Sortovuosien alkaessa muistan isäni järjestäneen valistavia esitelmätilaisuuksia Köyliön kylissä ja samoin eräänlaisia lukutupia, joihin tilattiin muutama sanomalehti kyläläisten luettavaksi.

Kun Kaarlo Lindroth kuoli syöpään viisi päivää sen jälkeen, jolloin hänen vanhin poikansa oli saanut ylioppilaslakkinsa ja kun osa muista lapsista oli niin nuoria, etteivät he joko muista lainkaan isäänsä tai joiden muisti on hämärä, jäi isän kuva heille valjuksi. Sitä kirkkaampana on heidän äitinsä Ida Lind­rothin kuva. Jäätyään leskeksi 43-vuotiaana hän koulutti tarmokkaasti suuren poikaparvensa opin tielle, apunaan vain pieni eläke ja pieni postinhoitajan palkka sekä kanalasta, mehiläistenpidosta ja maanviljelyksestä hankittu tulo. Hän kuoli Köyliössä 92-vuotiaana v. 1954 ehdittyään nähdä kaikkien poikiensa perustaneen perheen ja todettuaan heidän saaneen oman paikkansa yhteiskunnassa.

Sivun täytteeksi lisään vielä erään muiston isästäni. Lie ollut v. 1904, jolloin Köyliön Vanhankartanon omistaja Axel Cedercreutz vanhempi kysyi meillä käydessään, minkä verran olin lukenut latinaa. Kun kerroin koulussa lukeneemme Vergiliuksen Aeneidia, kehotti isäni minua lausumaan siitä jotakin. Kun osasin vain alkusäkeet ulkoa, ryhtyivät molemmat ikämiehet vuoronperään lausumaan toisen jatkaessa milloin toinen hiukan epäröi. Miehet innostuivat vanhoista koulumuistoista niin, että alkoivat ulkomuistista lausua kreikaksi Xenophonin anabasis-teosta osaten sitäkin vaikka minkä verran. Niin ei enää sukupolvea myöhemmin klassillisia kieliä opetettu eikä osattu. - Isäni kirjahyllystä havaitsin, että hän oli koulussa lukenut myös saksaa.

Isäni sanoi puhuvansa vaikeahkoista asioista helpommin ruotsiksi kuin suomeksi, koska hän ei tuntenut suomenkielisiä oppisanoja. Samoin hän oli lääninhallituksessa oppinut kuriaalistiikin eli virkakielen ruotsiksi. Hänen sanomalehtensä oli Suometar, mutta lisäksi hän tilasi erään tukholmalaisen päivälehden viikkopainosta, koska siinä seurattiin ulkomaiden asioita paremmin kuin mitä suomenkielisissä lehdissä vielä 1900-luvun vaihteessa tapahtui.