II. Esivanhempaintaulut

Esivanhempaintaulut on sijoitettu viimeisiksi lehdiksi tämän nidoksen loppuun.  

III. Esivanhempaintaulujen kolme nuorinta sukupolvea: Kaarlo Lind­roth­in isä ja äiti vanhempineen ja hän itse

III 4/1 Matti Simonpoika Mäkilä ja III 4/2 Lovisa Erikintytär Lindberg, kantahenkilön Kaarlo Lindrothin isänisä ja isänäiti

Sukumme miehinen linja, Simo Yrjönpoika ja hänen jälkeensä Simo Simonpoika, ehti vasta kahdessa polvessa pitää Paimion pitäjässä olevaa Tammiston yksinäistaloa ennen kuin seuraavalle esi-isällemme tapahtui sosiaalinen putoaminen talollisenpojasta rengiksi ja torppariksi. Matin isä ja Tammiston isäntä Simo Simonpoika joutui v. 1793 sydänvian vuoksi luovuttamaan Tammiston ensimmäisestä aviostaan olleelle tyttärelleen Marille ja tämän miehelle Heikki Karppalalle, joiden jälkeläiset vieläkin pitävät Tammistoa, sekä asettumaan yhdessä toisen vaimonsa Helena Iisakintyttären kanssa talon eläkeläisiksi. Simo kuoli sydänhalvaukseen jo v. 1797 ja Helena jäi pienen eläkkeen turvin "Tammiston torpaksi" sanotussa eläkeläisrakennuksessa hoitamaan Simon lapsia, joista yksi, Juha, oli Simon ensimmäisestä aviosta ja kolme muuta yhteisiä lapsia Helenan kanssa. Nuorin heistä, esi-isämme Matti, syntyi kuusi ja puoli kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Oli yksinkertainen pakko, että lapset lähtivät kotoaan vieraan palvelukseen heti kun kynnelle kykenivät. Matti lähti rengiksi v. 1812. V. 1819 hän siirtyi Paimion Kauhaisten ratsutilan palvelukseen. Siellä oli samanaikaisesti palvelijattarena Mattia parisen vuotta vanhempi sauvolaisen ratsusotilaan tytär Lovisa Eerikintytär Lindberg. Lovisan koti ja perhe olivat ruotsinkieliset, vaikka hän olikin syntynyt Paimiossa isänsä palvellessa eräiden Sauvoon rajoittuvan Huson kylän talojen ratsumiehenä. Suvun ruotsinkielisyys on varma, sillä Kaarlo Lindroth kertoi osan suvustaan kinkereillä lukeneen ruotsiksi.

Matti ja Lovisa mieltyivät toisiinsa ja heidät vihittiin avioon 1821 kummankin jäädessä edelleen Kauhaisiin palvelukseen. Matti näyttää olleen yrittävä mies, koska hän jo vuoden 1823 aikana sai edellisen haltijan kuoltua viljeltäväkseen Paimion Koiviston ratsutilaan kuuluneen Mäkilän torpan.

Pariskunnalle syntyi kuusi lasta, joista poikia olivat Juha Fredrik ja Kustaa, jotka syntyivät v. 1821 ja 1826. Jälkimmäinen on kantahenkilön isä. Lisäksi syntyivät tyttäret Fredrika v. 1824, Maria 1828, Henrika 1832 ja Ulrika 1835. Lapset jättivät kodin aikaisin ryhtyäkseen rengeiksi tai piioiksi. Heistä en ole seurannut tai kyennyt seuraamaan muiden vaiheita paitsi luonnollisesti Kustaa-isoisän ja perheen nuorimman tyttären Ulrikan, jonka luona Kaarlo Lindroth koulua käydessään asui. Ulrika tai tuttavallisemmin Ulla avioitui turkulaisen puusepänkisälli Herman Ahlroosin kanssa. Heillä oli poika Johan Wilhelm, joka oli syntynyt Turussa 20.4.1855, tullut ylioppilaaksi Turun ruotsinkielisestä klassillisesta lyseosta 1875, vihitty papiksi 1880, ollut Karjalan Tl. kappeliseurakunnan kappalaisena vuoteen 1893 ja sen jälkeen Piikkiön kirkkoherrana ja rovastina v. 1919 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hän oli aviossa vuodesta 1883 Lydia Josefina Langelin kanssa, jonka vanhemmat olivat Raision kappalainen Nils Konstantin Langel ja tämän puoliso Alexandra Josefina Liljehausen. Ahlroosien avioliitto jäi lapsettomaksi.

Matin toinen poika, isoisäni Kustaa, muutti Turkuun 1842 ja toimi siellä renkinä. Turussa hän otti ajan tavan mukaan ruotsinkielisen sukunimen Lindroth, jonka kirjoittajan veljessarjan sukupolvi v. 1906 muutti Linturiksi. Kun eräät Lindrothin sukunimeä käyttäneet ovat olettaneet, että heidän sukunsa liittyisi meidän sukuumme, olisi tähän ainoa mahdollisuus se, että molemmat veljekset, Juha Fredrik ja Kustaa, olisivat Turussa omaksuneet Lindroth-nimen. Juha Fredrik avioitui v. 1840 Piikkiössä 14.9.1822 syntyneen Fredrika Taavetintyttären kanssa ja otti Paimiosta 30.10.1840 muuttokirjan Turkuun. Turun papistonkansliasta ilmoitettiin, että puolisoja ei kuitenkaan ole viety Turun kirkonkirjoihin. Turun syntyneiden luetteloista olen myös tarkastanut, ettei heille v. 1840-50 ollut Turussa syntynyt lasta enempää Kaarinan kuin Maariankaan seurakunnassa, joiden alueisiin kuuluivat Turun silloiset esikaupungit Nummenmäki ja Raunistula.

Kun suvussamme ei ole säilynyt muistitietoa isoisäni Kustaa Lindrothin veljen Juha Fredrikin perheestä, on otaksuttava, ettei Juha Fredrikillä ollut lapsia. Näin ollen me Paimion Lind­rothien jälkeläiset emme ole sukua muille Lindrotheille. (Arvo asui Turussa vuosina 1887-1899 pääosin sukulaistensa luona, hänen isänsä kun hoiti jo virkaansa Köyliössä. Tuona aikana Juhan mahdollinen lapsi olisi ollut korkeintaan viisissäkymmenissä. Olisihan hän toki ainakin joskus käynyt tapaamassa Ulla-tätiänsä.)

Matti Simonpojasta ja Lovisa Erikintyttärestä eivät asiakirjat kerro muuta kuin välttämättömimmän. Lovisa kuoli keuhkotautiin 1852, siis jo ennen isäni Kaarlo Lindrothin syntymää, ja Matti oli ilmeisesti myös jo silloin voimainsa lopussa, sillä isoisäni Kustaa Lindroth on vuoden 1853 henkikirjassa merkitty isänsä Matin kanssa Mäkilän torpan haltijaksi. Matti kuoli kolmea vuotta myöhemmin, v. 1855, vilutautiin (frossa). Tällöin oli Mäkilästä jo luovuttu ja isoisäni Kustaa muuttanut Paimion Kaivoisten silloiseen torppaan, missä Matti Simonpoika poikansa Kustaan luona asuessaan kuoli.

III 4/3 Antti Antinpoika Junnila ja III 4/4 Anna Mikontytär Jaakkola, Kaarlo Lind­rothin äidin vanhemmat

Kässän eli Junnilan puolen manttaalin veroinen Liedon pitäjän Hyvättylän kylässä oleva silloinen kruununtalo, joka oli Turun-Hämeenlinnan välisen maantien eli ns. Hämeen härkätien varrella, joitakin kilometrejä itään Liedon kirkolta, oli joutunut Antin vanhempain haltuun v. 1780. Antissa ei ollut lietolaista verta, sillä hänen vanhempansa olivat muuttaneet v. 1765 jostakin tuntemattomaksi jääneestä paikasta, luultavasti Piikkiöstä, Liedossa olleeseen Keppolan torppaan. Antti oli syntynyt Keppolassa ja ollut seitsenvuotias Junnilaan muutettaessa.

Antti haki 2.12.1787 syntyneen vaimonsa Anna Mikontyttären muutaman kilometrin päässä Paimionjoen varrella sijaitsevan Paimion pitäjän Kruuvaisten kylän Jaakkolan talosta. Samoihin aikoihin Annan veli, Kruuvaisten Jaakkolan tuleva isäntä Juha Mikonpoika nai Antti Junnilan nuorimman sisaren Anna Antintyttären.

11.9.1773 syntynyt Antti Junnila oli ilmeisesti arvostettu mies kotipitäjässään, koska häntä vuodesta 1817 alkaen mainitaan Liedon kirkonisännäksi.

Anttia ja Annaa siunattiin kaikkiaan kymmenellä lapsella, joista kuitenkin puolet kuoli lapsina. Eloon jääneet olivat Antti, s. 1813, Justiina, s. 1816, Jaakko Johannes, s. 1817, Juliana, s. 1822 (Linturien esiäiti) ja Maria Elisabet, s. 1826. Heistä Justiina muutti avion solmittuaan Turkuun ja Justiinan luona käydessään oletan isoäitini Julianan tutustuneen isoisääni Kustaa Lind­rothiin.

Antti Junnila kuoli suhteellisen varhain, v. 1832, ei vielä kuuttakymmentä täyttäneenä. Hänen Anna-vaimonsa eli miehensä kuoleman jälkeen pitkät kolmekymmentäviisi vuotta.

II 2/1 Kustaa Matinpoika Lindroth ja II 2/2 Juliana Antintytär Junnila, Kaarlo Lind­roth­in vanhemmat

Kustaa lähti jo 16-vuotiaana, muita sisaruksiaan nuorempana, Turkuun ja palveli siellä renkinä, koska hänet sillä nimellä kuulutettiin avioliittoon. Näytti liian isotöiseltä etsiä Turun henkikirjoista, missä Kustaa oli Turussa palvellut.

Tammikuun 2. päivänä 1849 vihittiin renki Kustaa Lindroth (joka siis Turussa ollessaan oli ottanut itselleen sukunimen) Liedossa avioliittoon talontyttären Juliana Junnilan kanssa. Julianan isä oli tällöin jo ollut 17 vuotta kuolleena. Kun Junnila eli Kässä oli kruununtila, Julianalla ei mahtanut olla mainittavia perintöjä kotoaan. Kun Kustaalla tuskin oli ollut asiaa käydä Hyvättylässä, on Kustaan ja Julianan tutustuminen selitettävissä siten, että Julianan vanhempi sisar Justiina, kuten jo mainittiin, asui avioliiton solmittuaan Turussa ja että Juliana oli vieraillut sisarensa kodissa. Liedosta Turkuun ei ole pitempää matkaa kuin että sen saattaa kävelläkin, ja kai nuorilla ihmisillä oli 1840-50-luvuilla myös tapana kokoontua yhteen ja tanssia kuten nykyisinkin. Saamme siis olettaa, että Kustaan ja Julianan avioliitto oli syntynyt romanttisella pohjalla, ilman taloudellisia laskelmia.

Puolisot asettuivat aluksi Lietoon, missä heidän kaksi vanhinta poikaansa syntyi, mutta muuttivat sieltä Kustaan isän luo Paimion Mäkilään, kun Kustaan äiti Lovisa oli 1852 kuollut.

Kustaa luopui Mäkilästä jo v. 1854 onnistuttuaan saamaan Paimion Kruusilan yksinäistalosta vuokralle Kaivoisten torpan. Kun Kaarlo Lindroth syntyi tammikuussa 1854, se tapahtui ilmeisesti vielä Mäkilän torpassa, mutta Matti Mäkilä kuoli Kustaa-poikansa luona Kaivoisissa v. 1855. Kaivoinen sijaitsee pitäjän kartan mukaan aivan Supan eli Suppalan kolmannesmanttaalin yksinäistalon läheisyydessä. Siitä tuli v. 1858 Kustaa ja Juliana Lindrothin pysyvä koti. Ostettaessa Suppa oli vielä kruununtalo, mutta Kustaa lunasti sen 1860-luvun alussa verotaloksi. Vanhoissa maakirjoissa Suppa oli merkitty postitaloksi, mikä kai merkitsi, että talon vero aikoinaan oli suoritettu kuljettamalla virallista postia.

Suppa sijaitsee Paimionjoen Turun puoleisen viljavan laakson reunassa, pari kilometriä Paimion kirkolta Turkuun päin. Näkymä Supasta joelle päin on kaunis. Supan maita on nyttemmin yhdistetty Yrjönvuoren talon maihin ja uusi päärakennus on rakennettu parisataa metriä vanhasta Supasta mäkeä ylöspäin Supan talon alueella. Omistajat nimittävät näin muovailtua taloaan Yrjönvuoreksi - se on heidän sukunimensäkin -, joten Supan nimi saattaa jäädä pois yleisestä käytöstä. Maakirjoissa se kyllä säilyy.

Kustaan ja Julianan lapset:

1)  Kustaa Adolf, s. Liedossa 17.10.1849

2)  Juha Vilhelm, s. Liedossa 5.9.1851

3)  Kaarlo Evert, s. Paimion Mäkilässä 25.1.1854, Linturin poikain isä

4)  Vilhelmiina Gustava, s. Paimion Kaivoisissa 30.4.1856

5)  Otto ja

6)  Amanda, kaksoset, s. Paimion Supalla 11.4.1860

7)  Oskari ja

8)  Vihtori, kaksoset, s. Paimion Supalla 15.3.1863.

Amanda ja kaksoset Oskari ja Vihtori kuolivat nuorina, Amanda v. 1870 ja pojat jo v. 1865.

Pojista ryhdyttiin Kaarloa, tämän tutkimuksen kantahenkilöä, v. 1869 kouluttamaan Turun ruotsinkielisessä klassillisessa lyseossa. Suomenkielistä oppikoulua ei silloin vielä ollut Turussa. Isäni Kaarlo kertoi Kustaa-isänsä pitäneen häntä liian hentona maanviljelijän raskaaseen työhön; sitä paitsi isäni oli ollut niin innostunut lukemaan, että luki kaikki kirjat, mitkä sai käsiinsä ja lainasi niitä muistaakseni pitäjän kanttoriltakin. Oma osuutensa saattoi olla silläkin, että Kustaan sisar Ulla oli pannut poikansa Johan Vilhelm Ahlroosin kolme vuotta aikaisemmin samaan "papinkouluun". Ehkä veli ei tahtonut olla sisartaan huonompi. Suunnitelmaa edisti se, että tämä Ulla-sisar, joka oli laajalti Suomessa tunnettu "Nummenpakan Ahlrooska"-nimisenä luonnonlääkärinä, suostui ottamaan veljenpoikansa asumaan silloin Nummenmäen esikaupungissa olevaan asuntoonsa ja että isäni, joka 15-vuotiaana kouluun mennessään ei osannut alkuunkaan ruotsia, saattoi saada serkultaan ohjausta. Tapa oli noihin aikoihin yleisesti sellainen, että koulua käyvä maalaispoika oli omissa muonissaan kotoa mukaan pannun leipäsäkin, voirasian ja ehkä palvatun sianlavan avulla ja niin oli isänikin muona järjestetty.

Oli merkillistä, että näillä sisaruksilla, isoisälläni Kustaalla ja hänen sisarellaan Nummenpakan Ahlrooskalla olivat ilmeiset parantajan lahjat. Vielä tätä kirjoitettaessa olen kuullut eräältä ikäiseltäni Nauvon asukkaalta, miten hänet oli lapsena viety Turkuun Ahlrooskan luo sairauden vuoksi apua saamaan. Kaarlo-isäni kertoi, miten hänen koulua käydessään Ahlrooskan luo oli tultu hyvinkin kaukaa, varsinkin ruusua sairastavat, ja että avunhakijain tuomiset eivät mahtaneet perheen taloudessa merkitä niinkään vähää. Isoisäni Kustaa osaltaan oppi taloa pitäessään hoitamaan eläinten sairauksia niin onnistuneesti, että häntä usein haettiin Paimion ja lähipitäjäin taloihin eläimiä parantamaan. Isoisäni vahingoksi koitui näihin aikoihin vielä helppo paloviinan saanti ja siihen perustuva parantajalle annettu runsas viinakestitys. Kustaa, joka nuorempana oli ollut toimelias ja aikaansaapa maamies, joka oli torpparista päässyt omin voimin ensin kruununtilan haltijaksi ja siitä itsenäisen verotalon isännäksi, oppi, seurallinen ja hauska kun oli, liikaa viehättymään viinaseuroista. Siitä kärsi oman talon hoito yhä enenevässä määrin. Lopulta Kustaan oli v. 1879 luovutettava Suppa vanhimmalle pojalleen ja asetuttava isoäitini Julianan kanssa eläkkeelle.

Isäni Kaarlo Lindroth oli arvattavasti kotoisten kokemustensa johdosta kehittynyt innokkaaksi raittiusmieheksi, eikä hän kai sen vuoksi puhunut minulle isästään, joka kuoli jo 1891 ollessani vasta nelivuotias. Eräs Paimiosta lähtöisin ollut lehtori Siililä, jonka tapasin yliopistovuosinani, kertoi isoisäni olleen seurallinen, hauska ja älykäs henkilö, joka osasi antaa sanan sanasta. Kun Kustaa oli käynyt v. 1869 rovasti Axel Creutleiniltä hakemassa papinkirjaa poikansa koulunkäyntiä varten, kerrottiin rovastin hieman pilkallisesti kysyneen, "herraako se Lindroth aikoi pojastaan". "Ei niin herraakaan, kun saisi edes papin", oli ollut isoisäni nokkela vastaus. Valitettavasti muut lehtorin kertomat isoisääni koskeneet hauskat tarinat eivät ole jääneet mieleeni.

Isoäitini Juliana kuoli 1901 ja hänet opin hyvin tuntemaan käydessäni v. 1898-99 Turun suomalaista klassillista lyseota. Isoäitini asui leskenä Raunistulan esikaupungissa olevassa kaksihuoneisessa mökissään ja kävin hänen luonaan vierailulla usein sunnuntaisin, jolloin isoäiti kestitsi pojanpoikaansa parhaansa mukaan. Isoäitini oli hoikka, vanhanakin kaunispiirteinen nainen, joka oli, kuten isäni Kaarlo Lindroth, setäni Otto Lindroth ja tätini Vilhelmiina Lehtonen, hiljainen ja vähäpuheinen. Setäni Kustaa Adolf oli ollut isänsä Kustaan tavoin seurallinen ja puhelias. Kustaan ja Julianan aviossa olivat siis, kuten tavallista, vastakohdat etsineet toisiaan. Minuun, Julianan pojanpoikaan, jäi isoäidistä hyvän, lempeän ja rakastavan ihmisen muisto.