C. Anto Linturin haara

Yllä ovat Siiri ja Anto Linturi

Anto Kallis Voitto Linturi syntyi 6.11.1890 Köyliössä. Kun Anto epäonnistui Rauman yhteislyseossa vuoden 1911:n ylioppilaskirjoituksissa, [viittaan Suku-tiedostoni Anto-osaan] hän päätti lähteä Kööpenhaminan Landbrugshöjskoleen, jonne pääsi opiskelemaan lukion päästötodistuksella. Siellä Anto suoritti Suomen agronomitutkintoa vastaavan maanviljelystieteiden kandidaatin tutkinnon. Tanskan maatalouskorkeakoulu nautti siihen aikaan meillä, kun Helsingin yliopiston maataloudellis-met­sätieteellinen tiedekunta oli vielä nuori, suurta arvonantoa. Laskettiin, että Tanskassa suoritettu tutkinto oli Suomessa eduksi varsinkin tilanhoitajan paikkoja haettaessa.

Anto matkusti kesän alkupuolella 1911 Tanskaan ja pääsi siellä Samsön saarelle eräälle tilalle harjoittelijaksi ja samalla oppimaan outoa tanskan kieltä ennen seuraavassa syyskuussa tapahtuvaa korkeakoulun avaamista. Anton tavoittelema tutkinto oli kaksiosainen, kumpikin kurssi puolentoista vuoden pituinen. Lyhin opintoaika oli siis kolme vuotta. Kun Anton Rauman koulussa saama ruotsin kielen taito tuskin riitti kaunokirjallisuudenkaan lukemiseen ja kun hänen oli ensimmäisen kurssin aikana opittava sekä täysin ymmärtämään ääntämykseltään vaikeata tanskaa että perehdyttävä teoreettisten aineiden (kemian, fysiikan, biologian ym.) hänelle ennestään tuntemattomaan sanastoon, kului ensimmäisen kurssin suorittamiseen, kuten silti useilta tanskalaisiltakin, kaksi vuotta, mutta toisen maataloutta käsittelevän kurssin Anto suoritti normaalia vauhtia, niin että hän sai kandidaatinkirjansa keväällä 1915 ja samalla todella hyvät arvosanat.

Anto, joka ei ollut ollut Raumalla mikään ns. koulukynttilä ja jonka hänen pari vuotta nuorempi veljensä Oiva oli lyseossa sivuuttanut, osoitti lahjakkuutensa vasta nyt, kun hän oli päässyt korkeakoulussa opinnoimaan asioita, jotka hän tunsi kuuluviksi elämäntehtäväänsä.

Anto olikin niitä harvinaisia yksilöitä, jotka pikkupojasta lähtien tiesivät kutsumuksensa. Kotimme hevonen, sen hoito ja sillä suoritettavat työt olivat koulun väliaikoina hänen harrastuksensa pääkohde, ja kun hevosemme Waltti oli ajossa, vaikkapa viemässä lantaa pellolle, piti Anton olla mukana ja ohjaksissa. Koulunkäynti tuntui näin maahenkiselle pojalle kuolettavalta, kunnes hän pääsi korkeakouluun opiskelemaan omaa alaansa. Arvo Linturi, joka luonnollisesti seurasi läheisesti nuoremman veljensä opintoja, oli aikoinaan iloisesti yllättynyt Anton nopeasta korkeakouluopiskelusta ja hänen saamistaan arvosanoista.

Anton palattua Suomeen sopivien tilanhoitajanpaikkojen saanti ei tuottanut vaikeuksia. Aluksi hän hoiti Peltoniemen tilaa Kolhossa, mutta siirtyi sieltä pian H. G. Paloheimon Lopella olevan Santamäen kartanon hoitajaksi.

Vapaussodan syttyessä Antolla ei ollut mahdollisuuksia yhtyä valkoiseen armeijaan, ei työpaikkansa sijainnin eikä toimestaan johtuvien velvollisuuksiensakaan vuoksi. Tunne, että hänenkin oli asetettava henkensä alttiiksi isänmaan puolesta sai hänet liittymään kesällä 1918 toimeenpantuun Vienankarjalan eli Uhtuan sotaretkeen, joka, kuten tunnettua, päättyi retkeläisten perääntymiseen Suomen rajan tälle puolen. Oli sattuman varassa, että Anto lainkaan palasi tältä retkeltä. Eräs pieni tiedustelujoukko, johon Antokin kuului, oli edennyt aika syvälle Vienan Karjalaan ja oli kohdannut itseään voimakkaampia punaisia joukkoja. Kun Anto oli joukosta ainoa, joka osasi kunnolla ratsastaa, osaston johtaja lähetti hänet Uhtualle viemään raporttia ja pyytämään apua. Vahvistukset ehtivät liian myöhään, sillä vahvempi vihollinen oli tuhonnut pienen osaston viimeiseen mieheen. Yhtenä heistä oli kirjailija Johannes Linnankosken eräs poika.

Uhtuan retken päätyttyä Anto otettiin tilanhoitajaksi Janakkalassa lähellä Hämeenlinnaa olevaan suureen Viralan kartanoon, jonka yhteydessä toimi Ehrnrothien suvulle kuulunut Virala Spritfabriks Ab-niminen väkiviinatehdas. Täällä Antolla olivat vapaat kädet kartanon laajain tilusten ja sen suuren karjan hoitamisessa Tanskassa oppimiaan moderneja menetelmiä soveltaen.

Janakkalassa Anto avioitui sikäläisen Konttilan kartanon tyttären 21.7.1895 syntyneen Siiri Elisabet Lundellin kanssa, jonka vanhemmat olivat talousneuvos K. V. Lundell ja hänen puolisonsa Maria Melart. Avioliitto oli lapseton. - Nykyiset Lundellit ovat Lunnaksia.

Anto kotiutui Janakkalaan ja toiminnanhaluisena miehenä hän osallistui paikkakunnan kunnalliseen ja taloudelliseen elämään. Hän kuului jäsenenä kunnanvaltuustoon ja kirkollishallitukseen, paikallisen säästöpankin isännistöön, Osuuskauppa Sampon hallitukseen ja toimi Maataloustuottajain paikallisosaston sekä Kansallisseuran puheenjohtajana. Suojeluskuntamiehenä hän 1927 suoritti suojeluskuntaupseerin tutkinnon, kuului suojeluskunnan paikalliseen esikuntaan ja oli sen moottorijoukkojen komentajana.

Kesken hyödyllistä ja onnellista elämää Antoa kohtasi v. 1935 aivoissa tapahtunut verenpurkauma, joka jätti häneen sellaisen pysyvän vamman, että hänelle oli vaikeata painaa uusia asioita mieleensä. Tämä vamma teki hänet kelpaamattomaksi johtamaan suuren kartanon asioita, joten hänen oli v. 1935 vetäydyttävä vasta 45 vuoden ikäisenä eläkkeelle.

Elämänsä loppukauden Anto vietti vaimoineen Turengin aseman lähellä olevassa asunnossaan lueskellen, puutarhaa hoitaen ja kotitöitä askarrellen. Ulkopuolinen ei huomannut hänessä muuta vikaa kuin nykyhetkeä koskevan huonon muistin, sillä ennen aivoverenvuotoa tapahtuneet asiat pysyivät hänellä kyllä mielessä. Luonnollisesti pakollinen siirtyminen vireästä toimeliaasta elämästä parhaassa miehuudeniässä eläkeläisen hiljaiseloon oli alussa raskasta, mutta kaikkeenhan tottuu. Ulkopuolinen ei tosiaankaan havainnut Anton aina ystävällisessä, rauhallisessa ja seurallisessa olemuksessa mitään tragiikan tuntua.

Veljen silmin arvostellen Anto oli miesten parhaita, sydämellinen, hyvä, avulias ja velvollisuudentuntoinen. Hänellä oli edullinen ulkomuoto, hän oli pitkä, ryhdikäs, miehekäs ja komea ja, kuten valokuva todistaa, hyvännäköinen. Hän käyttäytyi sujuvasti, pukeutui huolellisesti ja oli kaikin tavoin herrasmies. Hänen avoin rehti olemuksensa ei voinut olla tekemättä suotuisaa vaikutusta, joten hänen oli helppo saada ystäviä. Sääli, että tällainen ominaisuuksiltaan kykenevä, aktiivinen henkilö joutui aivan liian varhain siirtymään syrjään työstään.

Anto kuoli 1.5.1958, Siiri 7.5.1980. Puolisot on haudattu Janakkalan kirkkomaahan.