PUHE SUOJELUSKUNTAVÄEN JOSSAKIN JUHLASSA

 
Olen kuullut väitettävän, ettei ole olemassa sen hyödyllisempää ja opettavampaa ainetta kuin historia: onhan sen tehtävänä säilyttää muistissa kaikki, mitä ihmiskunta koskaan on mainittavaa ja arvokasta tehnyt, osoittaa, mitenkä nykyinen korkea sivistys on tuhansien vuosien kuluessa syntynyt, mitenkä lukemattomien sukupolvien uutteralla työllä on luotu kaikki se, mikä nyt erottaa meidät eläimestä ja tekee meistä kulttuuri-ihmisiä.
Kun olen näin ylistänyt historiaa, on kuulijaini helppo arvata, että esitelmäni aihe tulee olemaan sen alalta. Lähinnä olisi tietysti - suojeluskuntaväen juhlassa kun olemme - sotahistoria, ja vallan kauas siitä emme joudukaan, sillä aion johtaa teidät menneiden aikojen hallitsijain ja sodanjohtajain, keisarien, sulttaanien, tsaarien ja kuninkaitten, seuraan. En aio kylläkään esitellä niinkään näiden miesten ja naisten, sillä joukossa tulee olemaan naisiakin, tekoja kuin puhumaan siitä tuomiosta, arvostelusta, jonka he ovat omalta maaltaan ja kansaltaan saaneet.
Ei ole loppujen lopuksi ihmisen elämässä mitään muuta pysyväistä kuin jälkimaine, jälkimaailman todistus siitä, mitä hän on joskus elänyt ja merkinnyt. Hallitsijasta puheen ollen tämä jälkimaine on usein säilynyt erityisessä lisänimessä, jonka hän on maaltaan ja kansaltaan saanut. Niin tunnemme keskiajan mainehikkaimman hallitsijan, frankkien kuninkaan Kaarlen Kaarle Suuren nimellä; hänen isänsä taas oli Pippin Lyhyt eli Pieni ja isoisänsä Kaarle Vasara; eräs jälkeläisistä, taisi olla pojanpojanpoika, kulkee Kaarle Paksun nimellä.
Näitä nimityksiä on annettu kaikkina aikoina ja annetaan yhä vieläkin, ja ne ovat saadut mitä erilaisimmilta tahoilta: milloin ystäviltä, milloin vihamiehiltä, milloin omalta ajalta, milloin vasta jälkimaailmalta, onpa sellaisiakin tapauksia, jolloin hallitsija on itse ottanut tai annattanut itselleen lisänimen saadakseen taatusti mieleisensä. Mutta niinpä hallitsijain lisänimiä kertyykin, kun ne kaikki poimii yhteen, suorastaan komea kokoelma ja samalla perin kirjava ja mielestäni myös hauska kokoelma. Kun nyt ryhdyn sitä esittelemään, en yritäkään ottaa puheeksi kaikkia tällaisia nimityksiä, mutta koetan tehdä valikoimani jossakin määrin edustavaksi, niin että sen avulla voin näyttää, millä eri perusteilla hallitsijoille on lisänimiä annettu. Ehkä on hyödyllistä meille nähdä, mitenkä isänmaa on eri aikakausina johtavia miehiään tuominnut. Ehkä näiden saavuttama jälkimaine opettaa meidät oikeammin aikamme käyttämään, enemmän kuin tähän asti isänmaatamme ajattelemaan ja sen parhaaksi työtä tekemään.
______________________

Mistä oli kysymys

Kun edellä oleva isäni teksti on aiheeltaan hyvinkin samankaltainen kuin myöhemmin vastaasi tuleva isäni v. 1936 pitämä radioesitelmä, juuri lukemaasi on pidettävä kyseisen esitelmän jonkinlaisena harjoitelmana. Koska isäni on sen kirjoittanut ja jossakin sk.-juhlassa esittänyt, jäänee selvittämättä. Jostakin syystä oletan, että kuulijoina oli kokemäkeläistä suojeluskunta- ja lottaväkeä. Silloin likimääräiseksi ajaksi tarkentuu 1920-luvun loppupuoli.
Lukemasi puheen varsinaisen asiaosan puuttuminen ei ole suurikaan vahinko, koska se lienee ollut hallitsijoiden lisänimistöltä sama kuin myöhemmin tässä blogissani tarjoamani radiopakina. Tosin jonkun mieleen saattaa tulla epäilys tämän pelkäksi torsoksi jääneen tekstin mielekkyydestä ja yleensäkin sen paikasta tässä yhteydessä. Minusta isäni kirjoituksessa kuitenkin on lyhyydestään huolimatta sen verran ajatuksia herättävää, että se ansaitsee julkitulon. Kenenkään pahennukseksi se ei ainakaan voi olla.