Huumorintajuiset Muinoset

Kirkkoherra Muinosta ei juurikaan tavattu kateederin takana, mutta pitkäaikaisena koulun johtokunnan puheenjohtajana ja silloin tällöin aamuhartauksien pitäjänä hänellä on ansaittu paikkansa tässä henkilögalleriassani. Toki Paavolla oli viitisen vuoden aikana hoidettavanaan myös joitakin lähinnä uskonnon tunteja.

Paavo Muinonen oli ollut ennen Orimattilaan tuloaan seurakunnan paimenena Honkilahdella, tuossa pienessä pitäjässä Pyhäjärven länsirannalla. Nyt sen on nielaissut Eura, mutta se taas on oma tarinansa.

Muinosen tullessa Honkilahdelle sanavalmiit satakuntalaiset - niitäkin on - keksivät seuraavan sanonnan: Ku enttinen lähti ni muinonen tuli! Tämän kertoivat muutamat tapaamani honkilahtelaiset veteraaniveljeni kuultuaan minun tuntevan Muinosen. Paavo eli silloin vielä ja ehdin naurattaa häntä tällä sutkauksella.

Honkilahtelaiset olivat pitäneet Paavosta ja Paavo honkilahtelaisista. Siksi molemmat osapuolet pitivät yhteyttä toisiinsa loppuun saakka.

Paavon aviosiippa Maija, o.s. Salovaara, saatiin opettajaksi silloin, kun koulussa tarvittiin niin saksaa kuin ruotsiakin osaava sijainen. Jo 50-luvun puolimaissa Maija tutustui kouluun ja koulu häneen. Myöhemmin, kun lukion opetussuunnitelman yhdeksi aineeksi tuli latina, halukkaita ja edes jossakin määrin päteviä ei liiemmin ollut. Latinan tuntejahan oli siksi vähän, että niiden hoitaja piti saada läheltä. Miten Maija keksittiin tuon harvinaisen kielen opettajaksi, on haihtunut mielestäni.

Tässä yhteydessä poikkean kappaleen verran sivuun varsinaisesta aiheestani. Koulussamme nähtiin useasti lähinnä 50-luvulla eräs toinenkin sijainen, vallesmanni Mauno Massisen Aili-rouva. Tämä piristävä ilmestys vieraili useasti meidän vakavien ammattilaisten keskuudessa. Missä tämä Killeksi kutsuttu nainen oli, sieltä eivät loppuneet iloiset eleet ja sanat tai mainiot sutkaukset. Kun tutustuin tähän pirteään naiseen ja hänen mieheensä myös useissa illanistujaisissa, voin vakuuttaa varsinkin Killen tuoneen niihin oman miellyttävän tunnelmansa.   

Lopuksi palaan Maija Muinoseen. Eräänä aamuna Maijan saapuessa opettajainhuoneen ovisuuhun hän sanoi huomenensa jälkeen pöydän ympärillä istuville kollegoilleen: ”Yhdestäkään täällä ei tiedä, onko hän lintu vai kala, paitsi Ollista ja minusta.” Sanomisen ymmärtää tietäessään Maijan ”koulunimen” olleen Muikku ja minun taas Kuikka.

Kumpikin kertomastani sutkauksesta osoittaa, että Muinoset olivat huumorintajuista väkeä ja muutenkin kelpo ihmisiä.

- - -

Tähän päättyvät ainakin toistaiseksi muistelukseni Orimattilasta.