Johan Kyrklundin perilliset 

On kovin tyypillistä miehelle, että hän kerrottuaan talon miehenpuolen koko elämäntarinan huomaa hänellä olleen perheenkin. Olen tosin useankin kerran maininnut Johanin aviovaimon, jota pöytäkirjoissa kutsutaan vaihtelevasti Mariaksi, Maijaksi tai Marjaksi. Korkea aika on esitellä hänet vähän paremminkin. Tietysti häneen olisi ollut hauskempi tutustua nuorena ja kauniina, mutta se on nyt jo myöhäistä.

Maria Brita Träskman oli Tapaninkylän Ollaksen tilan tyttäriä, nelisen vuotta tulevaa miestään Johania vanhempi synnyttyään nipin napin jo 1700-luvun puolella. Mahdollisten alkuvaikeuksien jälkeen aviopari mukautui samantahtiseksi valjakoksi sen reen eteen, jota vetäen Brusaksen tila eteni menestyksen tiellä.

Pariskunta sai viisi lasta, jotka kaikki elivät aikuisikään. Se jo osoittaa vanhempien valistuneisuuden, kertoo heidän kyvyistään hoitaa lapsiaan ja heidän terveyttään silloisissa vaatimattomissa ja epähygieenisissä oloissa. Kerron lapsista lyhyesti, samoin heidän jälkeläistensä nimiä ja elämää sen vähän, mikä papereihini ja muistiini on vuosien mittaan takertunut.

Ulrika Sofia

syntyi huhtikuun 19:ntenä 1826. Jos uskoisin astrologiaan ja sen luomiin horoskooppiennusteisiin, voisin kertoa paljonkin Ulrikan luonteenpiirteistä, hän kun on saman päivän lapsia kuin minäkin. Paha kyllä en ensinnäkään luota em. "tieteeseen" enkä toisaalta luonnollista vaatimattomuuttani voisi kuvailla Ulrikaa. Se siis jääköön.

Ulrika siirtyi noin 24-vuotiaana tutusta Brusaksen ympäristöstä toiseen tuttuun, Pehrsin ratsutilalle, jossa asuvalle Otto Wilhelm Åbergille hän oli luvannut sydämensä ja myötäjäisensä. Pehrs, jota äitini kutsui yleensä Svarvarsiksi, on rakennuksena monien silmien iloksi yhä edelleen Longinojan ja Latokartanontien kainalossa tien itäpuolella. Onneksi Pehrsin naapuriksi noussut ja aivan hiljan laajentunut Malmin kauppaoppilaitos ei ole kokonaan vallannut entistä ratsutilaa.

Nykyään kaiketi Pehrsiä yleisemmällä Svarvars-nimellä on aivan johdonmukainen etymologiansa. Mårten Åberg, joka osti tilan vuonna 1750, oli ammatiltaan sorvaaja. Nähtävästi hän oli ihmisenä ja ennen muuta ammattinsa harjoittajana niin karismaattinen, että hänen mukaansa tilaa ryhdyttiin kutsumaan Svarvarsiksi.

Itse ratsutila on ollut omistussuhteiltaan juuri sellainen, jonkalaiseksi kaikki tilat muuttuvat niiden saadessa yhä uusia jäseniä. Jos Eklundien ristiin rastiin naima Strömsin-Filppuksen pesä on mielestäni sekainen, sellaiseksi koin myös Pehrsin aina siihen päivään saakka, jolloin Henry Tuderman, suoralta verenperinnöltään Pehrsin jälkipolvea, ryhtyi sitä selvittämään. Koska hänen tutkimuksensa ovat julkisesti luettavissa, en pengo pidempään itselleni epäselvien Åbergien vyyhtiä. Jo kertomanikin ovat kirjoja tutkiessani luomieni syrjäsilmäysten tulosta. Myöhemmin erään toisen asian yhteydessä minun tosin on aika pitkäksikin toviksi pysähdyttävä ratsutilamme erään isännän edesottamuksiin, mutta silloin on kysymys tapahtumista eikä suinkaan kuka on kuka -selvityksistä.

Ulrikan valittu oli juuri mainittujen Fredrik Åbergin ja Gustava Falkin poika Otto Wilhelm (esitän sulkeissa epäilyn, että em. Gustava oli lähtenyt Sipoosta yhdessä veljensä Carl Gustaf Falkin kanssa, miehen, jonka poika, vaikkakin Falckina, julisti hiljattain kertomaani valtavaa uhoaan Johan Kyrklundin säestämänä). Otto Wilhelm syntyi 8.4.1825 pariskunnan kuudentena lapsena. Kerronpa muutkin selville saamani: Maria Gustava ja Fredrica vuosina 1822 ja 1830.

Ulrika ja Otto vihittiin 14.6.1851. He saivat yhteensä seitsemän lasta, joista kuitenkin viisi kuoli aivan nuorina. Maininnan arvoisiksi jäivät vain isänsä kaima ja työn jatkaja Otto Wilhelm ja tytär Mathilda Sofia. Edellinen syntyi v. 1852 ja jälkimmäinen viittä vuotta myöhemmin.

Lasten vanhemmat ehtivät tovin nauttia vanhuudenkin rauhaisista hetkistä: Ulrika kuoli 30.5.1893 ja hänen Otto-miehensä 25.3.1900. Heidän vuonna 1886 kuolleen Mathilda-tyttärensä jälkiä en ole tullut seuranneeksi, Otto-pojan nimi sen sijaan elänee vielä pitkään sen yksityisen hautausmaan nimessä, jonka Åberg perusti omille mailleen v. 1894. Tuo tapahtui kolmisen vuotta sen jälkeen, kun Malmille oli rakennettu se seurakunnallinen hautuumaa, jonka me nyt tunnemme Pohjoismaiden laajimpana vainajien lepopaikkana.

Syy tuon yksityisen kalmiston perustamiseen oli Malmin isäntien tyytymättömyys seurakunnan hautauskustannuksiin. Varmasti Åbergin aloittama kauppa kannatti, vaikka artikkeli olikin yksityisen hoitaa hiukan erikoinen. Ikävää, että O. W. Åbergin kuoleman jälkeen toimineen "kaupanhoitajan" väitetään syyllistyneen vähintäänkin huolimattomuuksiin.

Itselleen Otto luonnollisesti varasi keskeltä tuonen lehtoa "sviitin", suurimman koko alueelta. Sinne hän sai muuttoluvan 3.10.1925. Siellä lepäävät myös hänen vanhempansa ja Ulrika-äitinsä veli Henrik Edvard Kyrklund. Koska sekä Otto että juuri mainitsemani Henrik elivät naimattomina ja lapsettomina, Svarvarsien Åbergien muhkeata hautakiveä ei edes jouluna valaise yksikään kynttilä - omaani joskus lukuun ottamatta. Otto Åbergin perillisten vähäisyydestä on yleisempääkin harmia: Helsingin ev.-lut. seurakunnat lunastaisivat mielellään Åbergin yksityisen hautausmaan omaan käyttöönsä, mutta myyjäosapuolen puuttuminen tai ehkä paremminkin sen sekanaisuus estää jopa neuvottelun. Hautausmaan konttorin henkilökunta epäili, että edes alkuun ei päästäisi käymättä Amerikoissa asti tapaamassa kaupantekoon oikeutettuja.

Äitini kertoman mukaan hänen lapsenaskeleensa suuntautuivat usein Svarvarsiin, jopa joinakin aikoina useammin kuin lähempänä oleviin Strömsin tai Filppuksen taloihin. Kävikö äitini alkuperäisessä Svarvarsissa vai siitä jo 1800-luvulla erotetussa Karlsissa, jää pelkän arvauksen varaan. Matkassa ei ollut juurikaan eroa. Karls sijaitsi vuosisadan vaihteesta alkaen muutaman satametrisen etelään alkuperäisestä suunnilleen sillä kohdin, jossa nykyään sijaitsee suurehko koulurakennus. Äitini nuoruuden aikoina Karls ja sen Åbergit siirtyivät jälleen, nyt sen peltoaukeaman taakse, joka yhä edelleenkin leviää eteemme suunnatessamme katseemme mainitun koulun kohdalta kaakkoon kohti hautuumaata.

Äitini kertoi useasti ystävistään apteekkari Veikko Tudermanista ja hänen Gerda-vai­mos­taan. Tapasinhan minäkin heidät joskus joillakin vierailuilla. Tiesin myös, että 9.12.1892 syntynyt Gerda Tuderman oli äitini lapsuudenystäviä, mutten koskaan tullut selvittäneeksi itselleni, että suunnilleen äitini ikätoveri Gerda kuului Pehrsin sukukuntaan. Vasta tuon tajuaminen teki ymmärrettäväksi äitini mieltymyksen kyseiseen tilaan ja sen asukkaisiin. Kun hän kertoi talossa olleen jotakin äidillisen lämmintä - sehän puuttui Brusaksesta -, viittasi hän varmasti ystävänsä Gerdan äitiin Mathildaan, o.s. Eklund.

1800-luvun lopussa ja seuraavan alussa, jolloin äitini vieraili Pehrsissä, talossa asui useita syntyperäisiä Kyrklundeja. Tärkein oli luonnollisesti tilan emäntä Ulrika. Tosin hän siirtyi manan majoille äitini ollessa parivuotias. Sen sijaan Ulrikan Henrik-veli mahtoi tulla äidilleni kovinkin tutuksi. Hetken kuluttua kerron näiden sisarusten myös Pehrsissä asuneesta veljenpojasta Gustav Arturista enemmänkin.