Maria Wilhelmina
Vaikka en tietääkseni koskaan tavannut tätä v. 1869 syntynyttä isotätiäni, pidin häntä aina sisarussarjan värikkäimpänä. Tuo käsitykseni voi kyllä johtua siitä, että hän avioitui v. 1888 mieheen, jonka elämäntavat olivat niin poikkeukselliset, että pelkkä tuttuuskin tuollaiseen mieheen leimasi kenet tahansa hiukan syntisen edesvastuuttomaksi, peluriksi ja seikkailijaksi. Mitään perusteltua ja konkreettista syytä tuohon tuskin oli. Onhan vieläkin helppo tuomita harmaasta massasta erottuva yksilö paheelliseksi lavean tien kulkijaksi. Vuosisatamme alussa tuolta arvostelulta tuskin saattoi välttyä.
Wilhelminan, lempinimeltään Mimmin, aviomies oli Richard Olsson, mies, jolla oli kansainvälisen kiehtova tausta. Jo se, että hänen isänsä oli saapunut Ruotsista maahamme, oli ainakin hieman tavanomaisuudesta poikkeavaa. Kun Richard itse oli Pietarissa opin saanut kultaseppä, sisältyi tuohonkin jotakin rajantakaista hienoutta. Kai hän tuolla rahalta haiskahtavalla alalla keräsi melkoisen suuren omaisuuden, pakkasi sen matkalaukkuunsa ja muutti takaisin Suomeen. Kun hänen vaimonsa kaiken kukkuraksi sai Brusaksesta perintönä 6 000 kultamarkkaa, Olssonin oli mahdollista hankkia itselleen kartano tai suurehko maatila. Otettuaan siitä irti kaiken mahdollisen, Richard siirtyi seuraavaan jne. Koska hänen tyttärenpoikansa ansiosta Rickardin elämänkaari tunnetaan hyvinkin tarkkaan, luettelen lyhykäisesti hänen omistuksessaan olleet tilat: Lempäälässä ensin Kelhon ja kahdeksaa vuotta myöhemmin Kiiliäisten tila, Terriniemen kartano Orimattilassa vuosina 1911-18, Loimaalla Kojonperän kylässä Kylä-Hyrysen ja Lopen keskustassa Halmelan tila. Ennen Orimattilan-kauttaan hän ehti vielä pehtoorina hallita kahdeksan vuoden ajan Itkon suurta tilaa Sääksmäellä.
Perheen tuskin asetuttua uuteen Lopen-asuntoonsa Mimmi-emännän jo siihenkin mennessä kivuliaita elinpäiviä oli jäljellä enää muutaman kuukauden verran. Kun Rickardkin, lähimmäisten kesken Riku, oli jo 63-vuotias, Haimelan tila jäi hänen viimeiseksi "työmaakseen".
Olssonin omistamista kartanoista tunnen yhden erittäin hyvin tutustuttuani vuosikymmeniä Richardin jälkeen eläneeseen kartanon omistajaan. Hänellä ei ollut kovin paljon hyvää sanottavaa kaukaisen edeltäjänsä talonpidosta. Vähitellen sukulaisuuteni Olssoniin muuttui tuolla seudulla pelkäksi satunnaiseksi tuttuudeksi ja senkin alkaessa rasittaa täydeksi ventovieraudeksi. Sen ehdin kylläkin saada tietooni, että Richard oli systemaattisesti käyttänyt hyväkseen metsämaan arvon nopeaa kasvamista. Syrjäseuduilla ei tuolloin vielä monin paikoin osattu antaa mitään arvoa metsille. Siksi ennakkoluuloton ostaja saattoi saada maata halvemmalla kuin mitä sillä kasvavista tukkipuista sai.
Terriniemen kartano Orimattilassa oli 1910-luvulla se paikka, jossa sukumme nuoriso mielellään viihtyi. (Sulkeissa mainittakoon, että myöhemmin kartano puoliintui, jolloin alkuperäisen nimeksi tuli Mallusniemi). Sen lisäksi siellä oli Richardin ystäviä ja sukua, varmastikin mm. Hagar Olsson, Richardin vanhimman veljen, Räisälän rovasti Sixtus Olssonin tytär. Siitä en ole täysin varma, oliko Hagar silloin jo tutustunut kirjailijakollegaansa ja ainakin myöhempään ystävättäreensä Edith Södergraniin.
Koska Richardin äiti Antoinetta Borgström ja hänen Mimmi-vaimonsa äiti Adelaide Borgström olivat sisaruksia, aviopuolisot olivat serkuksia. Vaikka tuollaista liittoa usein syystäkin kartetaan, sillä ei vaikuta olleen kielteisiä seuraamuksia Olssonien jälkipolvessa.
Mimmi ja Richard saivat seitsemän lasta, joista tosin vain kolme saavutti täysi-ikäisyyden. Vanhin poika, 3.8.1890 syntynyt Einar Aleksander, menehtyi jo parivuotiaana Pietarissa. Joel, pariskunnan toinen poika, sai elantonsa talollisena, ensinnä tavallaan isän jäljiltä jääneellä Loimaan-tilalla ja myöhemmin Joelin nuorikon kotipitäjässä. Mainittu nuorikko oli kärköläläinen Lempi Hinkkala. Koska perhe ei saanut omaa lasta, pariskunta otti kasvatikseen Helena-tytön.
Joel kuoli Heinolassa 5.10.1980. Lempi oli jättänyt hänet jo 28.1.1975.
Olssonien tytär Martha Linnea katsoo neljässä kuvassaan äitini albumissa surumielisin silmin ikuistajaansa. Tämä äitini serkku oli hänelle erikoisen läheinen. Kun Linnean ja äitini tiet aikuisuuden kynnyksellä johtivat hyvinkin eri suuntiin, äitini ei nähtävästi koskaan kuullut Linnean surullisesta kohtalosta: neitoiässä hän putosi jossakin heinälatoleikissä niin pahasti, niskoilleen kaiketi, että hän menetti melko täydellisesti liikuntakykynsä. Onko tämä muulle suvulle tuntematon tarina totta, jäänee todistamatta. Sen kertoja, nyt jo edesmennyt sukulaisemme, tiedettiin hyvinkin luotettavaksi.
Kun Linnea sairastui tulirokon jälkeen vaikeaan nivelreumaan, hänen elämäänsä säätelivät isä-Richardin toimet. Kun Richard Olsson luopui liikemiesmäisestä tilanpidosta v. 1930 ja asettui lopullisesti Hämeenlinnasta hankkimaansa taloon, seurasi Linnea isäänsä sinne. Siellä hän menehtyi kuutisen vuotta isänsä kuoleman jälkeen v. 1943 noin 47-vuotiaana.
20.12.1902 syntyneelle Hjalmarille elämä tarjosi vielä Linneaakin kohtalokkaamman osan. Hän putosi Orimattilan Mallusjärvellä jäihin ja hukkui juuri ennen 12. ikävuottaan.
Olssonien nuorin lapsi Etel Elisabet syntyi v. 1910. Vaikka en häntä juurikaan muista, todistavat Etelin monet nimikirjoitukset vieraskirjassamme hänen vierailleen useastikin luonamme 1930-luvun Turussa. Etel on minun ja tutkimukseni kannalta tärkein Olssonien sukukunnasta. Se taas johtuu siitä, että kun hänen poikansa Reino Pentikäinen on juuri näinä aikoina ryhtynyt tutkimaan juuriaan, olen saanut häneltä yhteisistä esivanhemmistamme runsaasti täydentävää aineistoa. Oma lukunsa on Pentikäisen tutkimus niin maallisen taipaleensa päättäneistä Olssoneista kuin vielä elävistäkin heidän jälkeläisistään. Olen itselleni soveltuvin tavoin ja määrin käyttänyt hyväkseni osia siitä. Kaikesta avusta olen Reino Pentikäiselle erittäin kiitollinen.
Etel avioitui v. 1940 Jalo Pentikäisen kanssa. Aviopari sai parin vuoden kuluttua ainoan lapsensa, jo mainitsemani Reinon. Hänkään ei ole nähnyt velvollisuudekseen kansoittaa jo entuudestaankin ylirunsasta ihmiskuntaa. Yhdessä Marita Kaarinan, o.s. Kaatrala, kanssa heille syntyi v. 1980 Riku Johannes.
Olssonien suvusta enemmälti kiinnostuneen kannattaa Reino Pentikäistä hakusanana käyttäen Internetissä ohjautua Marita ja Reino Pentikäisen tutkimaan Olssonien tarinaan.
Palaan vielä hetkeksi Richardiin: Vaimonsa ja usean lapsensa kuoleman jälkeen Richard ei unohtanut Mimminkään sukulaisia. Näin opin minäkin tuntemaan Richardin. Hän oli jotenkin erilainen kuin ihmiset ylipäätään, puhelias, vilkkaasti elehtivä, jo ulkonäöltään maailmanmies. Erikoisesti minuun vaikutti viimeksi hänet nähdessäni hänen vakaumuksella, joskaan ei paatoksella ilmoittamansa oma kuolinpäivänsä. Kun myöhemmin vielä kuulin ennustuksen seuraavana vuonna toteutuneen, myönnän melkoisesti järkyttyneeni. Tuolloin elettiin vuotta 1937.
Lähinnä minua suretti elinvoimaisen sukulaisen mielestäni ennenaikainen poismeno. Richard oli silmissäni ollut niin nuorekas, että oletin hänen lähdöstään koituvan suurta vahinkoa laajemmallekin joukolle kuin vain suvulle. Saatuani vasta aivan hiljattain kuulla Richardin kuolemaansa ennustaessaan lähennelleen kahdeksaakymmentä, huomasin ainakin osan ihmettelystäni olleen turhaa.