Johan Christiansson (1774-1820)

Brusensin tai tästä alkaen lähinnä Brusaksen miehenpuolet avioituivat, kuten olemme jo todenneet, suhteellisen iäkkäinä. Tapa näyttää säilyneen samanlaisena nykypolviin saakka. Vahvan poikkeuksen kuitenkin teki Johan Christiansson, joka jo v. 1797 ehti saada naapurintyttären Christina Mattsdotter Eklundin kanssa pojan, joka ristittiin Carliksi. Aikaiseen avioon olivat hyvin painavat täysin käytännöllisetkin - muista puhumattakaan! - syynsä: talo oli jäänyt emännättä eikä kivulloinen isäntä pystynyt juuri mihinkään.

Christina oli siis nainen paikallaan, kypsä ja sopiva toimessaan, hän kun oli miestään nelisen vuotta vanhempi. Tosin tuo alkuaikojen etu kääntyi hyvinkin pian vastakohdakseen: emännyys oli siksi vaativaa, että sen ohessa viiden lähimain peräkkäisen raskauden ja synnytyksen kokeminen oli Christinalle liikaa. Hän menetti terveytensä, hiutui pois, kuten varsinkin ennen oli tapana sanoa, jo 37-vuotiaana 26.10.1807.

Vaikka Christinan valtakausi Brusaksen köökissä jäi peräti lyhyeksi, hänen osuutensa tilan tulevalle menestymiselle oli tärkeä: Johan, isänsä kaima ja Brusaksen tulevan suuruuden ajan luoja, syntyi Christinan neljäntenä lapsena 18.6.1803. Christinan muutkin neljä lasta pääsivät äitinsä hautajaisiin, mutta niiden jälkeen yksi toisensa jälkeen menehtyi melko nuorena. Tulevaa isäntää lukuun ottamatta vain esikoinen, jo mainitsemani Carl, pääsi pitkälle miehen ikään.

Emännättä Brusaksen aitan polku uhkasi jälleen ruohottua. Ilman naisen kättä talous ei ota sujuakseen. Olettaa sopii, että Johan-isäntä oli jo vaimonsa sairasvuoteen yli syrjäsilmin haeskellut uutta. Nyt hänellä oli varaa - omaakin kokemusta kun oli - nuoreen, joskaan ei turhan lapselliseen, Maria Christina Mattsdotteriin, joka oli edeltäjäänsä kolmetoista vuotta nuorempi. Hänessä Johanilla oli elämänkumppania loppuun saakka, voisipa sanoa vanhan karjalaishokeman tapaan " - - eikä piisantkaa - -"! Tuon toteamuksen oikeellisuuteen palaan useasti myöhemmin.

Brusaksen isäntä ja ehtoinen emäntä tulivat ainakin ajoittain hyvin toimeen keskenään. Siitä todistuksena syntyi seitsemän lasta, joista viisi tyttöä. Isännän varhaisen kuoleman jälkeen olisivat olleet edellytykset hyvinkin hankalalle kuolinpesälle. Se ei kuitenkaan ollut niin sekava kuin mitä leskestä ja kahdestatoista syntyneestä aviolapsesta voisi päätellä. Kova ja valistumaton aika oli verottanut raskaasti pesuetta. Ensimmäisestä avioliitosta olivat jäljellä vain jo mainitut Carl ja Johan sekä jälkimmäisestä ns. turvattomat silmäterät, oförsörjda pupiller, Anna Gustava, Lovisa ja Fredrica (syntymävuodet 1812, 13 ja 17) sekä veljekset Gustaf  ja Adolf (syntyivät vuosina 15 ja 19). Myöhemmin kerron näistä kaikista runsaasti lisää.

Täysin rikkeetön avioliitto ei kuitenkaan ollut. Siitä on osoituksena Johaninkin tunnustama syrjähyppy, jonka seurausta ryhdyttiin kutsumaan Gustafiksi. Nimen valinta on nähtävästi ollut minulle tuntemattomaksi jääneen äidin, koska isällä oli jo kolmisen vuotta aiemmin aviovuoteessa syntynyt Gustaf. Nimisekaannukselta vältyttiin, kun synnin hedelmä menehtyi jo nelivuotiaana.

Mihin Johan parhaassa miehuusiässään, vasta 46-vuotiaana, kuoli, jäänee ainaiseksi selvittämättä. Kaikesta päätellen hän kaatui seisovilta jaloiltaan. En ole havainnut minkäänlaista dokumentoitua tietoa hänen raihnaudestaan.