Brusaksen isännyys Gustav Kyrklundin aikana

Isoisäni arvattavasti ensimmäinen vaativa tehtävä oli palaneiden rakennuksien korvaaminen uusilla. Tosin hän ei silloin vielä muodollisesti ollut isäntä, mutta luultavasti hänen isänsä Fredrik oli jo liian vanha ja väsynyt jaksaakseen paneutua niin mittavaan työhön. Gustav tosin ei ollut käytännön rakentaja, jonkalainen olisi ollut kullan arvoinen, mutta töiden suunnittelu ja ohjaaminen onnistuivat mitenkuten tuoreelta isännältä. Rakennukset tulivat entistä ehommat, lehmät ammuivat jälleen tyytyväisinä navetassa. Vilja kasvoi tilan vainioilla, perunakuorma vietiin harva se aamu Helsingin torille.

Siellä äitini muistaa kaupunkilaisten maksaneen perunahehdosta kolmetoista markkaa, kilosta jopa kaksikymmentä penniä. Koska en muista vuotta, jolloin perunakauppaa on käyty tuon näköisin hinnoin, en pysty kertomaan perunoiden tarkkaa nykyhintaa. Rahan arvon vaihtelu, niin vähäistä kuin se 1800-luvun loppupuolella olikin, alkoi tuntua inflatorisena sen voimakkaammin, mitä lähemmäs ensimmäistä maailmansotaa tultiin. Luulenkin, että nuo äitini muistamat hinnat ovat 1910-luvun puolivälistä, ajalta, jolloin rahan arvo laski romahdusmaisesti.

Gustavin perunastaan saamaa hintaa voidaan edellistä paremmin arvioida sen tiedon perusteella, että v. 1897 kapallinen eli viisi litraa perunoita maksoi 30 penniä eli 7,20 nykymarkkaa eli 1,20 euroa. Kilohinnaksi saadaan silloin noin 25 senttiä. Se ei suinkaan ollut vallan vaatimatonta tuloa viljelijälle. Onhan muistettava, että kaupallinen porras kuormasta myynyttä renkiä lukuun ottamatta joko kokonaan puuttui tai ainakin se oli nykyistä kohtuullisempi.

Gustav oli enemmän metsien kuin peltojen mies. Hänen oli kuitenkin syvennyttävä pääasiassa maanviljelykseen ja karjanhoitoon, sillä Brusaksen kuten kaikkikin Malminkylän metsät olivat jo vuosisatoja olleet niin hakatut, että ne eivät kaivanneet innokasta karsijaa. Tietysti omaan tarpeeseen piti tehdä paljonkin halkoja; siinä Gustav oli omiansa.

Metsien miehet ovat useasti sisäänpäin kääntyneitä, hiljaisia ja epäseurallisia. Nämä ominaisuudet olivat Gustavissakin, eivät tosin minään luotaantyöntävinä kielteisinä piirteinä. Jossain mielessä hän oli jopa osallistuvakin, joskin passiivilla tavalla. Tuttu vieras sai Gustavin keittiössä ystävällisen kohtelun, sananvaihto saattoi olla vilkastakin, mutta ruumiin anti, tuo suomalaiselle vieraanvaraisuudelle välttämätön kahvi tykötarpeineen, ehkä unohtui tarjoamatta.

Se tuskin johtui itaruudestakaan, vaikka se olikin Gustavin eräitä silmiinpistävimpiä piirteitä. Mainitsen siitä esimerkin: Gustav tupakoi kohtuullisesti - rahallista tavaraahan tuo -, mutta atrian päälle hän halusi kunnon pöllisauhut. Tupakan viritykseen hän meni hellan ääreen. Piisistä löytyi yleensä aina kekäle, jonka avulla paperossi syttyi. Jos hella oli ruuanlaiton jälkeen ehtinyt kylmetä eikä antanut tulta tarvitsevalle, Gustavin tupakka jäi polttamatta. Toimitus ei hänestä tosiaankaan ollut yhdenkään tulitikun arvoinen.

Gustav, Kusa, kuten lähimmät meitä lapsia myöten häntä kutsuivat, oli tasaisen rauhallinen itsensä kanssa sovinnossa elänyt mies, jolla ei ollut aineellista eikä muutakaan kunnianhimoa. Syy hänen järkkymättömään mielenlaatuunsa lie ollut vilpitön uskonnollisuus yksinkertaisessa lestadiolaisessa hengessä. Se ei kuitenkaan tehnyt hänestä pienimmässäkään määrin sen ainoan ja oikean sanan levittäjää, julistajasta puhumattakaan. Gustavin lähellä asui vuosikausia ihmisiä, jotka eivät edes tienneet hänen uskostaan. Minäkin kuulin siitä vasta ryhdyttyäni tätä tarinaani varten utelemaan menneitä äidiltäni.

Yhtä vaatimattomasti isoisäni suhtautui kaikkeen muuhunkin. Ison talon isännän olisi ollut mahdollista näkyä ja kuulua. Vaikka tutustuinkin vaariini ikäerostamme johtuen melko myöhään, hänen vanhuudenpäivinään, en usko Kusan koskaan pitäneen kovin suurta ääntä itsestään. Hän uurasti omalla eleettömällä tavallaan, tila menestyi, joskin ehkä hiukan hengettömästi, motivaatiota etsien: tilalta puuttui sen sielu, aitan polulla asteleva emäntä, isännän työn jatkajasta puhumattakaan.

Lähestyn tätä Brusaksen viimeistä, sinänsä luonnonmukaista tragediaa sen feminiinisestä lähtökohdasta, Gustavin aviopuolisosta.