Tämä sukuhistoria perustuu suvun vanhimman Linturi-nimisen jäsenen Arvo Viljo Ilmari     Linturin tutkimuksiin ja hänen keräämiinsä tietoihin. Ne ovat pääosin tässä käsikirjoituksessa.

Arvo syntyi Turussa 23.2.1887 ja kuoli Helsingissä 30.5.1975.

Käsikirjoitus valmistui 1968 ja se kirjoitettiin vahalle ja monistettiin sen ajan tekniikalla pääosin talkootyönä. Teksti kirjoitettiin vahalle Erkki Linturin toimeksiannosta ja monistustyö tehtiin Mikkelissä Aimo Linturin toimesta.

Teoksen valmistuessa Arvo Linturi oli jo verraten iäkäs ja vaikeasti sokeutunut, mikä selittää esim. hänen viereisellä sivulla olevan esipuheensa allekirjoituksen. Hankaluuksista huolimatta hän tunsi suurta mielenkiintoa sukuunsa. Arvo tekikin paljon työtä suvun eri vaiheitten ja sen jä-senten selvittämisessä.

Tekijän toivomuksesta teos jaettiin monisteena kaikille silloin tiedossa olleille sukuun kuuluville. Tätä uusinta Olavi Linturin täydentämää ja korjaamaa sekä Erkki Linturin avustuksel-la kuvittamaa painosta on saatavissa mm. CD-levynä kummaltakin edellä mainitulta suvun jäse-neltä joko Köyliöstä tai Helsingistä. Mahdollisista lisäys-, muutos- ja korjaustarpeista toivotaan ilmoitettavan Olavi Linturille.

 

 

Minä, Arvo Linturin Oiva-veljen poika, olen ottanut oikeudekseni jatkaa vanhimman setäni sukututkimusta. Omalla kohdallani tosin ei voi enää juurikaan puhua tutkimuksesta, vaan enem-mänkin setäni joidenkin lipsahdusten oikaisusta. Samalla olen hieman korjaillut hänen tekstinsä kieliasua, sillä vaikka se onkin tyydyttävää, olen mielestäni päässyt runsaasti aikaa ja ennen muuta tietokoneen melkein rajattomia mahdollisuuksia käyttäen setääni parempaan tulokseen. Lähinnä olen kuitenkin paneutunut vuoden 1968 jälkeen eläneiden sukumme jäsenten vaiheisiin ja niiden kirjaamiseen. Siinäkin olen ollut aika suurpiirteinen ja suoraan sanoen saamaton. Syytä toki on suvussakin: useista yrityksistäni huolimatta joillekin sen jäsenille tuntuu olevan vaikeata ottaa yhteyttä ja kertoa omasta ja jälkipolvensa tapahtumista.

Jotta oma osuuteni eroaisi setäni tekstistä, tuuppaan sen kursiiviin.

Pyrin täydentämään tätä sukutarinaani sitä mukaa kuin saan tietoja muutoksista. Nyt elämme talvea v. 2009.

                        Olavi Linturi

                          paikkaaja

                             lehtori

 

 

I.   JOHDANTO

Ennen tätä johdantoa Arvo Linturi sijoitti sisällysluettelon kronologisessa järjestyksessä etenevine nimineen. Olen kuitenkin jättänyt sen pois siksi, koska se on tässä blogissa olevassa Sukutarinani-tiedostossa.

Köyliön ja Säkylän piirin kruununnimismiehen Kaarlo Evert Lindrothin (1854-1905) seitsemän poikaa, joista tämän kirjoittaja on vanhin, ovat vuodesta 1906 alkaen käyttäneet sukunimeä Linturi. [Vielä v. 1909 Oiva-veli oli kaksiniminen siitä päätellen, että hän on em. vuonna ilmestyneen Lauri Pihkalan kirjoittaman Joka miehen koneoppi -nimisen vihkosen kanteen kirjoittanut Lindroth- ja nimilehdelle Linturi-nimen.] Suomalaisuuden Liiton nimirekisteri ei tiedä muita tämän nimen käyttäjiä, joten suvullamme on siihen ilmeisesti yksinoikeus. Lintureita sekä heidän puolisoitaan ja jälkeläisiään, naisenpuoliset sukujohdot mukaan lukien, on jo neljässä polvessa kaikkiaan kuutisenkymmentä päätä. Siinä luvussa ovat jo manalle menneet sukunimen käyttäjät.

Jalmari Finne lahjoitti minulle 1920-luvulla tiedot sukumme miehisestä linjasta v. 1695 syntyneeseen Paimion pitäjän Tammiston yksinäistalon kotivävyyn ja myöhempään isäntään Simo Yrjönpoikaan asti. Simo oli minun isänisäni isänisän isä. Pitemmälle ei Paimion historiakirjojen avulla oltu miehistä linjaa päästy, koska Simo oli ilmeisesti jostakin muusta pitäjästä lähtöisin. Finnen keräämät tiedot herättivät suvun piirissä halun tietää esi-isistään ja -äideistään enemmän, minkä vuoksi siirryttyäni eläkkeelle ja tehtävieni vähennyttyä sekä saatuani kälyltäni maisteri Aulikki Ylöseltä opastusta Valtionarkiston asiakirjain hyväksikäyttöön, ryhdyin tutkimaan esivanhempiani ja valmistamaan heistä esivanhempaintauluja.

Olen ollut arkistotyössä pelkkä harrastelija, jonka oli aluksi opittava lukemaan menneiden vuosisatain saksalaisperäistä kirjoitustakin, koska juridisen tutkinnon yhteydessä aikoinaan vaadittu vähäinen taito oli jo unohtunut. Vaikka olenkin jo oppinut kutakuinkin vaivatta lukemaan nimiä, on tuomiokirjan lukeminen jäänyt sen verran työlääksi (so. ne on luettava kirjain kirjaimelta), että tutkittujen tuomiokirjain määrä jää alle kahdenkymmenen. Olen rajoittunut vuosikertoihin, joista on erityisesti voitu odottaa saatavan tärkeitä tietoja. Olenkin varma siitä, että työnsä taitava arkistontutkija saisi Valtionarkiston aineistosta enemmän irti kuin mitä minä olen saanut. Sitä paitsi useat sukumme haarat ovat ilmeisesti muuttaneet Paimioon Piikkiöstä, jonka historiankirjat ovat huomattavasti suppeammat ja heikommin tehdyt kuin Paimion. En ole ryhtynyt umpimähkään etsimään tietoja Piikkiön asiakirjoista, koska ilmeisesti sieltä lähteneet suvun haarat ovat paljon helpommin selville saatavissa sen jälkeen kun Suomen asutuksen yleisluettelo eli Jalmari Finnen alullepanema Suomen asutusta koskevan aineiston kortitus ja järjestäminen on Piikkiönkin kohdalta toteutettu. Toivon, että sukuun ilmestyy henkilö, joka ottaa sen jälkeen työni täydennettäväkseen.

Käsitykseni mukaan esivanhempaintaulu antaa varsinkin maallikolle selvemmän ja havainnollisemman käsityksen suvusta kuin tavallisempi sukukirjoissa käytetty sukujen esittelytapa. Tosin esivanhempaintauluun mahtuu suvun yksityisestä jäsenestä perin vähän tietoja, mutta tämä puute voidaan korjata esittämällä kertyneet lisätiedot erillisissä luvuissa, kuten olen tehnyt. Yleisen käytännön mukaan suvun jäsenet ovat kukin saaneet esivanhempaintauluissa oman tunnuksensa, jonka muodostaa roomalainen numero ja sitä seuraava murtoluku. Roomalainen luku tarkoittaa sukupolvea. Ne on laskettu kantahenkilöstä taaksepäin. Murtoluvussa osoittaja eli ylempi numero tarkoittaa sukupolveen kuuluvain henkilöiden lukumäärää, nimittäjä eli alempi numero asianomaisen henkilön omassa sukupolvessaan saamaa järjestysnumeroa.

Esivanhempaintaulusysteemi on senkin vuoksi näyttänyt tarkoituksenmukaiselta, koska olen työn säästämiseksi vain poikkeustapauksissa kiinnittänyt varsinaista huomiota jonkun esivanhemman veljiin ja sisariin.

Esivanhempaintaulu olisi riittävän suurelle paperille piirrettävissä yhtenäisenä, mutta käytännöllisistä syistä se on tässä jaettu osiin. Taulussa n:o 1 päästään taaksepäin IV polveen, jossa on kaikkiaan kahdeksan jäsentä. Siitä taaksepäin voidaan kuvitella suvun jakaantuvan heidän mukaansa kahdeksaan eri haaraan, joista kullekin on tehty oma taaksepäin menevä taulunsa, minkä taulun numero on merkitty tauluun n:o 1. Kirjoittajan isoäidin II 2/2 Juliana Junnilan isovanhemmilla IV 8/5 Antti Mikonpojalla ja IV 8/6 Brita Juhantyttärellä ei kuitenkaan ole taaksepäin vievää taulua, koska heidän vanhempiaan en oli voinut luotettavasti selvittää. Mutta isoäitini Juliana Junnilan Paimion Kruuvaisista syntyisin olleen äidin sukua on voitu seurata 1400-luvulle saakka taaksepäin niin, että on tarvittu useita peräkkäisiä tauluja, joiden numero on merkitty sen esivanhemman nimen kohdalle, jonka suku on jatkunut edelleen taaksepäin.

Sukutaulujen kantahenkilönä on Linturin poikain isä, Kaarlo Evert Lindroth. Esivanhempaimme henkilötietoja selostavissa III ja sitä seuraavissa luvuissa on ensin käsitelty 1800-luvulle osuvat sukupolvet, nim. Kaarlo Lindrothin isovanhemmat ja vanhemmat, koska heistä on suhteellisen runsaasti tietoja, sekä Kaarlo Lindroth itse. Vasta sen jälkeen selostetaan suvun alkuhaarat aikaisemmista tunnetuista esivanhemmista lähtien siten, että lopulta päädytään IV polveen eli ensimmäiseen tauluun.

Naputeltuani tietokoneelleni Suomen sukututkimusseuran laatimaan Sukuohjelmistoon sukumme jäsenet toivoin luonnollisesti heille lankeavan samat numerokoodit kuin setänikin työn jäljiltä. Koska niin ei tapahtunut, sukuamme tutkivan on  kaiken aikaa muistettava, kumman koodijärjestelmän piirissä hän liikkuu.

Linturin nimen alkuperästä merkittäköön tähän myöhempien polvien tiedoksi, että se on osa köyliöläisestä paikannimestä Linturinlevo (murteellisena leo). Köyliön pitäjän Kepolan kylän ns. Nummelta, missä nimismiehen virkatalo ja siis lapsuuteni koti sijaitsi, alkoi peninkulmainen, osaksi korpimainen yhtenäinen metsä, joka ulottui Euran Kauttuan tehtaalle ja kylään saakka. Arviolta noin puolivälissä on pari metsätöntä nurmettunutta katajaa yms. kasvavaa avointa aluetta, jollaisia syntyy, kun metsään rakennettu asumuksensija pihamaineen jää asunnon lahottua nurmettumaan. Lähempi niistä oli Pikkulinturinlevo, kaukaisempi Isolinturinlevo, ja kummankin ympäristössä olivat hyvät marjamaat. Lapsuuteni aikoihin 1800-1900-lukujen vaihteessa vielä kerrottiin, että nämä levot olivat muistoina metsässä asuneesta linnustajasta eli linturista, mutta kukaan ei tiennyt hänestä mitään lähempää ja sana linturi, jota vielä Agricola käytti, oli sitä paitsi jo tavallisesta kielestä hävinnyt. Kun suuri nimenvaihto v. 1906 tapahtui ja minäkin suomensin isieni vasta 1840-luvulla otetun Lindroth-nimen, tuntui uusi nimi kaiultaan hyvin sopivan entisen sijalle. Tällöin en vielä tiennyt, että sukuni oli Paimion Tammistosta lähtöisin ja että nimi Tammisto olisi ollut sukuhistoriallisesti perusteltu.

Tutkimukseni seuraavana lukuna ovat esivanhempaintaulut. Niistä havaitaan, että suvun selvitetyksi saatu miehinen linja ulottuu Jalmari Finnen tuntemasta Simo Yrjönpojasta vielä yhden taaksepäin, nim. Kaarinasta löydettyyn ratsusotilaaseen Yrjö Martinpoikaan, joka vihittiin avioon 1690 ja jonka siis oli täytynyt syntyä joskus 1660-luvun tienoissa. Hänen isänsä Martti, josta ei muuta tiedetä kuin ristimänimi, oli syntynyt ilmeisesti joskus 1630-1640-lukujen vaiheilla. Kun lähdetään nuorimmasta Linturin nimisestä polvesta taaksepäin, tunnetaan miehistä linjaa kymmenen sukupolvea. Mutta Tammiston hankki suvun haltuun v. 1671 Simo Yrjönpojan vaimon Brita Juhantyttären äidinisä Pekka Matinpoika. Pekan vaimon Valpuri Joosepintyttären vanhemmat, joista ainakin äiti oli syntynyt jo 1590-luvulla, on löydetty Paimion Anttilan kylästä. Naislinjalta tunnetaan Tammiston suvusta siis kaksi polvea lisää.

Isoäitini ja Kaarlo Lindrothin äidin Juliana Junnilan suku menee Julianan äidin kautta Paimion Kruuvaisten kylän Jaakkolan taloon. Jaakkola joutui v. 1724 Kruuvaisten Penttilästä olevan talontyttären Valpuri Pekantyttären omistukseen ja Penttilän esi-isät tunnetaan isästä poikaan aina Kustaa Vaasan ensimmäiseen 1540 tehtyyn maakirjaan saakka, jonka mukaan taloa tällöin piti Filip eli Vilppu Niilonpoika. Ajallisesti seuraava säilynyt verokirja on vuodelta 1557 ja tehty luonnollisesti edellisenä vuonna vallinneiden olosuhteiden mukaan. Kun talon silloiseksi haltijaksi oli merkitty Matti Filipinpoika, oli tämän pitänyt olla täysi-ikäinen, koska samassa verokirjassa leskivaimot on merkitty talon haltijoiksi, milloin poika oli vielä alaikäinen. Matin on pitänyt siis syntyä viimeistään vuonna 1535, jona vuonna hänen isänsä Filipin saadaan laskea olleen ainakin 22-vuotias, koska ei ollut tapana solmia avioliittoa ennen miehen täysi-ikäisyyttä. Filipin oli täytynyt niin muodoin syntyä viimeistään noin v. 1513. Vanhimman, pelkästään ristimänimeltä tunnetun Penttilän suvun esi-isän, Filipin isän Niilon, syntymäajaksi tulee siten Amerikan löytämisvuosi 1492 tai jokin aikaisempi, mutta tuskin myöhempi vuosi.

Kun aloitetaan sukupolvien laskenta keskiaikaisesta Niilo-isännästä, on hänestä minuun ja samalla Linturien ensimmäiseen sarjaan neljätoista sukupolvea. Jos laskentaa jatketaan tyttäreni Hilkka Kinnusen pojanpoikaan Mikko Kinnuseen tai, pysyäksemme Linturin nimisissä miespuolisissa henkilöissä, Olavi Linturin pojanpoikaan Vesa Linturiin, tulee lisää kolme sukupolvea eli kaikkiaan seitsemäntoista sukupolvea.

Esivanhempain tauluista näkyy, että kantahenkilömme äidin Julianan suku on seurattavissa eräässä muussa sukuhaarassa vuoden 1557 verokirjaan ja 1600-luvun alkupuolelle johtaa eräitä suvunhaaroja. Mutta muutamissa haaroissa en ole päässyt 1700-luvun alkupuolta kauemmaksi. Jäljet näyttävät tällöin useimmiten johtavan Piikkiöön, jonka asiakirjat ovat huomattavasti puutteellisemmat kuin Paimion.

Seuraavat esivanhempaintaulut sisältävät sukumme historian luurangon. Myöhemmät luvut antavat yksityisistä suvun jäsenistä yksityiskohtaisempia tietoja.

Kun suvulle keskeinen Tammiston yksinäistalo yhä edelleen on erään sukumme haaran hallussa, mille se joutui v. 1793, ja kun sukulaisuus ei ole vielä sen etäisempää kuin että Tammiston nykyinen omistajatar on kirjoittajan kolmannen serkun tytär, on omassa luvussaan selostettu tämän suvunhaaran Tammiston omistaneet jäsenet nykyisten omistajain lapset mukaan ottaen.

Eri luvussa on myös selostettu Kaarlo Lindrothin veljien ja sisaren jälkeläiset, joten isoisä Kustaa Lindrothin (1826-91) jälkisuku tulee kokonaan luetteloiduksi. Tämä osa sukua jatkuu miehenpuolella vain Yhdysvalloissa.

Olen alusta alkaen suunnitellut tämän tutkimukseni konekirjoituksella ja monistuskoneelle duplisoitavaksi ja vain suvun keskuudessa jaettavaksi, joten olen varsinkin vanhempieni ja veljieni sekä heidän lastensa ollessa kysymyksessä kiinnittänyt huomiota asioihin, jotka tuskin saattavat kiinnostaa muita kuin suvun jäseniä. Jos olisin ajatellut kirjoitukseni painattamista, olisin varsinkin Lintureita koskevat osat kirjoittanut toisin. Eri asia on, että työlläni saattaa tällaisenakin olla tiettyä merkitystä Sukututkimusseuran arkistoon sijoitettuna.