Sekalaista papereissani ollutta ja osin jo tarinassani olevaa

Äitini muistikuvat lapsuudestaan ja nuoruudestaan olivat vielä hänen viimeisinä päivinään todella rikkaat ja elävät. Varmasti hänenkin muistinsa joskus lipsahti, saattoipa perättäisinä viikkoina muuttaa mieltäänkin (usein tosin ymmärsin häntä väärin), mutta ylimalkaan ottaen hänen nuoruutensa maailma, sen ihmiset ja tapahtumat olivat niin kirkkaan selkeinä hänen mielessään, että ei olisi voinut kuvitellakaan hänen jättäneen tuon kaiken lopullisesti, koskaan tuossa miljöössä edes tilapäisesti käväisten, 1910-luvun lopulla. Tosiaankin, äitini ei tietääkseni hänen isänsä myytyä Brusaksen ja perheen muutettua Espooseen milloinkaan käynyt lapsuutensa leikkitantereilla ja nuoruutensa maisemissa. Poikkeuksena on se lyhyt hetki hänen viimeisinä vuosinaan – veikkaan vuotta 1980 -, jolloin ajoin hänet autollani Brusaksen ja Strömsin pihapiiriin.

Alun alkaen Brusas on tilana ollut Strömsiä suurempi ja vanhempi. En tiedä, koska ja miksi edellinen pieneni ja jälkimmäinen suureni. Äitini muisteli tilan pinta-alan olleen noin 200 hehtaaria. Tilan niityt olivat Tattarisuolla. Ehkä Malmin lentokenttä on Brusaksen entistä heinäpeltoa. Koska maanviljelyksen painopiste oli perunassa, sitä viljeltiin lähellä itse taloa. Renki vei joka arkipäivä hevoskuorman perunoita Helsingin torille. Siellä siitä maksettiin 13 markkaa hehdolta eli parikymmentä penniä kilolta. Tästä voi suunnilleen päätellä senaikaisen rahan arvon.

Itse Brusaksesta saatu 300 000 markkaa olisi suuri raha nykyään, runsaat 1,5 miljoonaa markkaa. Olihan siinä runsas pääoma huipputarkan leskimiehen ja ei aivan niin tarkkojen tytärten elämiseen. Kun tyttäret olivat myynnin aikoihin noin 25 vuoden ikäisiä, olisi heidän isänsä kuvitellut, itsellä kun ei siihen ollut halua eikä ehkä kykyäkään, antanut tytärten hoitaa raha-asioita. Näillä aika mukavuudenhaluisilla tytöillä tuskin oli siihen pientäkään hinkua. Siksi vaarini pyysi peräti ylioppilaaksi lukeneen noin kolmekymppisen sisarentyttärensä taloudellisten asioidensa hoitajaksi.

Vaarini kuoleman jälkeen perunkirjoituksessa todettiin, että suuri omaisuus, josta vaarini ei tarkkana miehenä ollut kuluttanut edes olettamiensa korkotulojen määrää, oli huvennut keinotteluissa. Veljentytär oli halunnut moninkertaistaa setänsä omaisuuden ostelemalla ja myymällä osakkeita pörssissä. Kun se epäonnistui täysin, tyttärille ei isänsä kuoleman jälkeen liiennyt kuin talo ja murenia siellä täällä. Olisi totisesti kannattanut vaikkapa säilyttää rahat säästötilillä. Varat olisivat jopa hiukan suurentuneet, sillä noina aikoina rahan arvo säilyi suhteellisen vakaana.

Brusaksen pihapiiri

Mistään en ole täysin päässyt perille siitä, miten Brusaksen ulkohuonerakennukset ovat sijainneet. Äidilleni "topografia" ja paikallisvaisto olivat jokseenkin tuntemattomia käsitteitä. Siksi näitä asioita koskevat kysymykseni eivät juurikaan tuottaneet tulosta. Käytyämme kerran pihapiirissä sanoin edessämme olleen talon olevan Strömsin. Äitini vastasi sen olevan mahdotonta, koska talon seinustalla ei koskaan ole ollut pihakeinua! Kinaa nyt siinä sitten taloista ja maisemista.

Navetta oli varmastikin suunnilleen tienoon korkeimmalla paikalla. Siinä lienee nykyään TVH:n varastoalue. Tarinassani kerron navetan paljon muun lisäksi palaneen v. 1888. Paikalle rakennettiin entistä ehompi. Äitini serkku Helge kertoi muistaakseni joidenkin pihlajamäkeläisten pojankoltiaisten polttaneen sen hiukan ennen meidän tuloamme Pihlajamäkeen, nähtävästi siis 1970-luvun alkupuolella.

Samalla mäellä edelleenkin oleva aitta lienee brusaslaista alkuperää. Sen sijaan talon pihapiirissä oleva ulkohuonerivi lienee myöhempää tekoa. Äitinikään ei nähnyt siinä mitään tuttua. Kai liiteri ja muut huushollissa välttämättömät tilat sijaitsivat silti samoilla kohdin missä nykyisetkin.

Saunaa brusaslaiset eivät kaivanneet. Tuossa he turvautuivat strömsiläisten peseytymistilaan. Äidilleni sen on täytynyt olla harmillista, koska hän jos kuka oli intohimoinen saunoja. Ironista on, että rakennettuaan elämässään kaksikin saunaa, toisen Kauk- ja toisen Laaksolahteen, kummastakin tuli täydellinen susi.

Brusaksen päärakennuksen koko askelin mitaten on 16–17 x 8-9 metriä. Huonetiloista emme tahtoneet äitini kanssa päästä yhteisymmärrykseen. Sisäänkäyntejä oli joka tapauksessa useita, samoin kuisteja ainakin kaksi. Eräs huoneista oli pyhitetty vieraille, toinen sijaisäiti Emmalle, kolmas nähtävästi muita suurempi oli sali. Siellä ei ollut edes lämmityslaitetta, mutta tuskinpa siellä juurikaan oleskeltiin lämpiminäkään aikoina. Eteinen vei huoneen kokoisen tilan. Siitä oli suora yhteys keittiöön, jossa majailivat piiat. Rengillä tai useammallakin lie ollut omat tilansa päärakennuksen ulkopuolella tai, kuten palopöytäkirjasta saattaa päätellä, peräti oma rakennuksensa.

Sekä Brusaksen että Strömsin päärakennukset ovat käytännöllisesti katsoen Longinojan varrella. Kun ojan reunaa kuljetaan yläjuoksulle päin lähestulkoon Latokartanontielle saakka, saattaa maastossa vielä erottaa Filpuksen rustholliasumuksen raunioita. Tuo talo, joka tien toisella puolen olevan Svarvarsin kanssa oli Brusaksen ja Strömsin lähin naapuri, sijaitsi parinsadan metrin päässä viimeksi mainitusta taloparista.

Tässä kerron eräästä ongelmasta, jonka ratkaisemisella ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. Tulkoon kuitenkin paperille, jos vaikka siinä olisi jokin jälkipolvia kiinnostava tieto: Lähimmät kartanot olivat Pukinmäessä. Vanhan aseman seutuvilla on vieläkin entisen Boxbacka gårdenin nyt jo ränsistynyt päärakennus. Tarinassani olevan palopöytäkirjan mukaan vuoden 1888 tulipalo alkoi rusthollari Bergströmin riihestä. Tuntuu hiukan oudolta, mutta äitini mainitsi Boxbacka gårdin omistajaksi Bergströmin lesken, jonka pojalla Walterilla oli apteekki Helsingissä ja jonka toinen poika Agathon oli lääkäri. Mahdollista tietysti on, että vuoden 1888 rusthollari olisi vuosisadanvaihteen jälkeen ollut kartanonomistaja. Yleensäkin eri henkilöiltä kuulemissani tarinoissa oli se heikko puoli, että he eivät ajallistaneet kertomisiaan tai, mikäli pyysin mainitsemaan edes summittaisen vuosiluvun, he eivät siihen kyenneet. Meidän ajastamme katsoen vuosisadanvaihde tuntuu aika täsmälliseltä määritelmältä. Jos saisi siirtyä siihen aikaan, huomaisi koko maailman, puhumattakaan jostakin yksityiskohdasta, olevan v. 1895 aivan erilainen kuin 1905.

Brusaksessa ei ollut sähkövaloa Kyrklundien aikana. Se ei varmaankaan johtunut romanttisen valkean kaipuusta, sillä tultuaan Kauklahteen vaaristani tuli pikimmiten Esbo Elektricitetin perustajajäsen. Melkoisesta edistyksellisyydestä osoituksena oli myös, että hän hankki aika aikaisin puhelimen. Joskus ihmettelin, mihin niin seurapiiriltään suppea ja muutenkin vähäpuheinen mies tarvitsi puhelinta. Joka tapauksessa hän oli tuossa suhteessa paljon edellä omia vanhempiani, he kun eivät seurallisinakaan ihmisinä nähtävästi koskaan edes kaivanneet tuon kaltaista puheensiirtovälinettä.

Helge Kyrklund kertoi, tosin vanhimmilta sisaruksiltaan kuulemanaan, että Brusaksessa pidettiin pitkään alakoulua. Noihin aikoihin äiti lienee jo ollut yläluokilla tai jopa tyttökoulussaan Helsingissä, koska hän ei koskaan maininnut mitään heidän kotikoulustaan. Siitähän ei hänelle jäänyt juuri minkäänlaista muistikuvaa siksikään, kun salia, todennäköistä luokkahuonetta, ei ylipäätäänkään käytetty.