Talouskriisi Pehrsissä

Velkaseteli todistaa Brusaksen verotilan tulevan isännän arvostetuksi mieheksi.

Jo aiemmin tutuksi tullut Pehrsin vanha ratsutila joutui monien syitten summana taloudellisiin vaikeuksiin 1850-luvulla. Jotkut syyt ovat niin aanauksenomaisia, että niistä on paras vaieta, toiset taas kirkastuvat hyvinkin pian ja hetkistä myöhemmin vielä selvemmin.

Ratsutilan isännän Lars F. Åbergin kuolema aloitti sattumuksien sarjan. Kuoleminenhan ei itsessäänkään ole koskaan ollut kovin halpaa. Nyt jotkut muut seikat lisäsivät taloudellista painetta, jonka purkamiseksi tilan oli haettava ulkopuolista apua. Auttaja oli juridiselta asemaltaan sama kuin autettavakin, kuolinpesä. Lainan antaja ei ollut kaukana. Tien toisella puolen, Filppuksen ratsutilalla, oli sen omistaja Carl Fredrik Eklund tuskin ehtinyt kylmetä. Tässä mielessä naapurukset olivat tavallaan samalla viivalla. Sen sijaan ainakin osa Pehrsin perikuntaa haki syksyllä 1856 auttavaa kättä.

Filppus suostuikin lainaamaan ratsutilanaapurilleen neljänsadanviidenkymmenen hopearuplan suuruisen summan, josta suoritettava vuotuinen korko sovittiin viideksi prosentiksi. Ne luonnollisesti ovat pysyneet ajan saatossa muuttumattomina, sen sijaan lainamäärä kaipaa nykyaikaistamista. Tuskin erehdyn kovin pahoin olettaessani lainatun rahan nykymarkkamääräksi - tässä tarkoitan markkamme viimeistä vuotta - 35 000. Se tuntunee meistä kaikista melko kohtuulliselta summalta tilapäisten vaikeuksien ylipääsemiseksi.

Nähtävästi se, että kyseessä oli molemmin puolin kuolinpesä eikä lainamääräkään noissa vähäisten rahojen oloissa ollut aivan mitätön, velkaseteli annettiin korkean valtiovallan edustajan vahvistettavaksi. Komea leima ja W: von Hausenin (tuoksi sen luen; saattaa myös olla Hansen) nimikirjoitus kolmin kappalein virallistavat paperin, jonka saajakuolinpesän puolesta hyväksyi Carl F. Åberg. Todistajia oli kolme: kirjanpitäjä A. A. Ekström, joka lienee laatinut itse velkakirjankin, sekä ratsutilallinen ja lautamies Constantin Bergström, jonka vaimo oli Elisabet Eklund, ja renki Alexander Bachlund. Carl F. Åberg kirjoitutti nimensä alle tekstin ägare af  1/4 Svarvars eller, Bärs rusthåll.

Nimensä kirjoittamisessa Carlilla on ollut melko lailla ongelmia. Todistajarenki joutui tyytymään puumerkkiin, joka muistutti kahta yhteen kirjoitettua A-kirjainta. Olihan se sentään suhteellisen vaativa ajalle ominaisiin vinoihin ja vänöihin risteihin verraten.

Kysynette, miten velkaseteli liittyi Kyrklundeihin. Sen näemme lainapaperin kääntöpuolelta. Vasta sieltä selviää, että lainansaaja oli holhouksenalainen. Tässä samassa yhteydessä tutustumme ensimmäisen kerran virallisesti Brusaksen talon poikaan, joka ei kuitenkaan vielä isännöinyt tilaa. Kyseessä oli Johan Fredrik Kyrklund, jota oletan kutsutun Fredrikiksi ja jota nimeä tästä lähin käytän selvyydenkin vuoksi. Näin erotamme Fredrik-pojan Johan-isästään.

Fredrik oli nuoresta iästään huolimatta kelpuutettu 3.3.1858 itseänsä jonkin verran nuoremman Carl Åbergin holhoojaksi. Siihen virkaan hänet lienee valittu varsinaisen holhoojan Otto Wilhelm Åbergin apulaiseksi ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että Kyrklund ja Åberg, holhooja ja holhottava, olivat suomeksi sanoen kavereita. Nähtävästi yhteiskunta toivoi Kyrklundin näin sosiaalistavan holhottinsa paremmin kuin mitä ehkä aika kireäkin sukulainen saattoi tehdä. Nimityksen ymmärtää myös muistaessaan Kyrklundin olleen Otto Åbergin lanko.

Kääntöpuolen tavallaan tositeosassa ensinnä M. S. Eklund tunnustaa lokakuussa 1857 saaneensa yhden vuoden korot. Puoltatoista vuotta myöhemmin toinen Eklund, C. F. etunimiltään, kuittaa koko velkasumman maksetuksi kaikkine korkoineen. Maksun on suorittanut laillisesti määrätty holhooja J. F. Kyrklund.

Melko hiljattain kuulin, että syystä tai toisesta Pehrsin neljännesisäntä ei koko elinaikanaan vapautunut holhouksenalaisuudesta. Siinähän ei sinänsä olisi mitään kummallista, ellemme tietäisi Carl Åbergin avioituneen tavallisen miehen tavoin ja saaneen tuossa aviossa kaksi poikaa. Kun vielä kuulemme ainakin toisen pojan suvunhaarasta versoneen vehreän kauniita oksia, meidän on tunnustettava ihmiskunnan voivan jossakin kehittyä nopeasti. 

Velkaseteli selvittää pari lisäseikkaa. Pehrsin ratsutilan neljännes tarvitsi kaksi ja puoli vuotta aikaa noin 35 000 nykymarkan lainan hoitoon ja takaisinmaksuun. Minusta tila kykeni kiitettävän nopeasti pääsemään veloistaan, varsinkin kun ottaa huomioon, että lainalle ei oltu asetettu takaisinmaksuaikaa. Kolmen kuukauden irtisanomisaika setelissä kylläkin mainitaan, mutta sitä velkoja-Eklundit tuskin käyttivät.

Toinen vielä kiinnostavampi seikka on huomata Fredrik Kyrklundin saaneen jo näinkin nuorena, ilman varsinaista yhteiskunnallista asemaa, portin auki yhteiskunnalliseen elämään. Olihan hän tosin jo 28-vuotias, mutta tuskin hänellä oli tuon velkasetelin aikaan ensimmäinen yhteiskunnallinen tehtävänsä. Pikemminkin olisi kummallinen sattuma, jos joidenkin Fredrikiä koskeneiden näkemieni asiakirjojen joukossa olisi hänen ensimmäisensä, todistus hänen yhteiskunnallisesta läpimurrostaan.