Tuija Välimaa – kunnallisen keskikoulun määrätietoinen johtaja

Koulumme pitkäaikainen rehtori Kauno Sara täytti 70 vuotta 25.12.59. Tämä kaikkien kunnioittama pedagogi tulisi toimimaan tuntiopettajana koulussamme tulevaan kesään saakka. Kaunon jälkeensä jättämät tunnit seuraavasta syksystä eteenpäin olisi ehkä pystytty normaalioloissa hoitamaan paikallisinkin voimin, mutta kun koulun oppilasmäärä noina aikoina lisääntyi voimakkaasti, apua piti hakea kauempaa.

Sitä saatiin Porista saakka, tosin Lahden yhteiskoulun kautta. Vuonna 1930 syntyneestä Tuija Välimaasta, o.s. Kulmala, tuli aikaa myöten merkittävä orimattilalainen koulumies. Jo melko pian opettajakunnassa vaistottiin, ennen pitkää jopa tiedettiin, että olimme saaneet joukkoomme aktiivisen, päätöksissään nopean ja päättäväisen virkasisaren. Näistä uranaisen ominaisuuksistaan huolimatta Tuija ei ollut pienimmässäkään määrin pyrkyri. Päinvastoin hän sopeutui joukkoomme yhtenä sen solidaarisena jäsenenä.

Koulun jakaantuessa v. 1970 kunnalliseksi keskikouluksi ja lukioksi edelliselle ryhdyttiin hakemaan johtajaa. Kukaan meistä jo koulussa olevista opettajista ei vaikuttanut olevan kiinnostunut virasta. Tuija suhtautui yhtä penseästi kuin me muutkin koulunjohtajan tehtäviin. Kunnallisen keskikoulun pää hänestä kuitenkin tuli.

Jälleen kerran koulu onnistui saamaan erinomaisen johtajan. Joidenkin pelko siitä, että akkavalta sotkisi koulun asiat, ei toteutunut alkuunkaan. Vaikka Tuija ei ainakaan minun aikanani joutunut selvittämään vaikeita kysymyksiä, hän tuskin olisi hätkähtänyt pulmallistakaan tilannetta. Epäilemättä Tuija olisi tarpeen tullen ollut määrätietoinen ja kovakin.

Minä näin mielelläni Tuija Välimaan oikeudentuntoisen käden johtavan koulua. Tuijan oppilaitten antama lempinimi osoittaa heidänkin arvostaneen opettajaansa. Tosin Välkyn etymologia on sukunimessä. Mainitessani tästä eräälle Tuijan entiselle oppilaalle hän painotti, että Tuija oli välkky nimestään riippumatta. Jopa hänen katseensa tuima välkähdys sai syyttömänkin miettimään mahdollisesti tekemäänsä kolttosta.  

Ollessani jo muilla mailla Tuija soitti ja pyysi minulta lyhyen kirjallisen sepustuksen opettajanurani alkutaipaleelta. Koska minulla ei silloin ollut aavistustakaan suunnitellusta oppikoulun matrikkelista, en kiinnittänyt suurin huomiota tekstin laatuun. Kansien välissä tämä tekele kuitenkin on ja kaiketi pysyy. Jääköön Tuijankin moittiminen tähän.

Tuija soitti joskus myöhemminkin. Ensinnä hän kertoi sairautensa moninaiset vaiheet. Juuri silloin hän oli hyvinkin toiveikas, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Toisena asianaan Tuija mainitsi tekemäni kirjan, josta hän oli saanut tavalla tai toisella kuulla. Hän halusi lukea sen. Vaikka ihmettelin Tuijan mielihalua tutustua täysin vieraan kartanon elämään, lähetin kirjan hänelle. 

Tuijan aviomies Kauko Välimaa istui Orimattilan verojohtajan pallilla lähtiessäni Orimattilasta. Tutustuin häneen lähinnä lions-toiminnan joissakin kiemuroissa. Kauko on perusluonteeltaan juuri sellainen kuin kaiketi verojen parissa puuhaavan on oltavakin: rauhallinen, harkitseva ja ennen muuta vähäsanainen. Ulkonaisesti perhe siis oli tyypillisen suomalainen: vaimo puhui ja selvitti, mies nyökkäsi hyväksyvästi. Tuollaisen päätelmän tehnyt erehtyi pahan kerran uskomaan vain korviaan. Kun itse luotin myös silmiini, havaitsin pariskunnan elämän vallan tasapainoiseksi. 

Vehreässä puussa kasvoi hyviä hedelmiä: poika Asko Välimaa toimii lainsäädäntöneuvoksena eräässä maamme eteläisessä rannikkokaupungissa. Silja-tyttären olen ollut tapaavinani Internetissä joissakin koiramaisissa tehtävissä.