Kirjeenvaihto

Kirjeenvaihdosta kertomani kuuluisi oikeastaan osaksi vapaa-ajan puuhia, mutta koska kirjeitten kulkeminen rintamamiesten ja siviiliväestön välillä oli monessa mielessä olennainen osa koko kansamme sodanaikaista elämää - voisi jopa sanoa rintamalla kestämisen perustuneen suurelta osin siihen -, käsittelen sitä tässä erillisessä pääryhmässään.

On esitetty arvioita siitä, kuinka vilkasta kirjeenvaihto rintamalta kotipuoleen oli. Laskelmien mukaan sieltä jostakin lähetettiin 630 miljoonaa kirjettä tai postikorttia siviiliin. Sellaisiin määriin tuskin on myöhemmin päästy.

Joukkojen asetuttua suhteellisen kiinteisiin asemiin aikaa alkoi liietä muuhunkin kuin varsinaisiin sotatoimiin. Korttipelin ohessa miehet alkoivat kirjeenvaihdon kotikaipuunsa lieventämiseksi ensinnä oman äitikultansa kanssa - suurin osahan meistä oli poikamiehiä. Melkein saman tien he ryhtyivät kirjeitse hoitamaan siviilielämässä luomiaan sosiaalisia suhteita ja lisäämäänkin niitä. Vaikka ensimmäisten sanojen kirjoittaminen oli monelle hyvinkin hankalaa, taito kehittyi kirje kirjeeltä. Ennen pitkää korsussa ei juuri ollut hetkeä, jolloin ei joku miehistä olisi puhissut kirjeensä parissa. Tuskin olen väärässä väittäessäni kansamme sodanaikaisen sukupolven olleen kirjallisesti kypsempi kuin yksikään ennen sitä ja varmasti jälkeenkin.

Mainitsin jo alkuun pääsyn olleen monelle vaikeata. Suurin osa tavallisista rivimiehistä ei ollut koskaan kirjoittanut riviäkään koulunkäyntinsä jälkeen eikä ainakaan täyttänyt tekstillään virallisen tuntuista paperia. Sellaisenahan kirjettäkin pidettiin siksi, kunnes siihen totuttiin ja se menetti arvokkaan statuksensa.

Vaikka ihminen ei mielellään tunnusta vajavuuksiaan eikä ainakaan myönnä olevansa heikko kirjallisissa puuhissa - onhan todistuksessani tyydyttävä numero! -, yksi jos toinenkin kaveri turvautui minuun kirjeidensä väsäilyssä. Kukaan ei toki pyytänyt minua kynänsä pitelijäksi, mutta monelle kirjeen sisällöllisen rakenteen sommittelu oli niin vaikeata, että neuvoa oli pyydettävä. Joidenkin kuukausien jälkeen korsutovereissani, jotka toki vähän väliä vaihtuivat, tuskin oli yhtään täysin avutonta kirjoittajaa.

Taitojen karttuessa lisääntyi halu niiden käyttämiseen. Kun ensiksi omaiset ja toiseksi parhaat muissa yksiköissä palvelleet kaverit oli saatu omaan suppeaan kirjepiiriin, uskallettiin lähestyä kotikylän myötämielisiä tyttöjä - sanonnallani en tarkoita mitään kielteistä. Ennen pitkää alettiin haaveilla uusista jännittävistä kirjetuttavuuksista. Osoitteita saatiin vaikkapa jostakin muusta pitäjästä kotoisin olleelta vierus- tai ainakin korsutoverilta. Minäkin sain silloin tällöin joidenkin kirjetuttavuuteen haluavien tyttöjen osoitteita. Siviili-ikävässäni kirjoitinkin muutamalle kirjeenvaihtoehdokkaalle. Huomasin kuitenkin jo melko pian, että meillä ei juurikaan ollut yhteisiä ajatuksia eikä edes yhteistä pohjaa pohdinnoillemme. Jokainen suurin toivein alkanut kirjetuttavuuteni lopahtikin parin kirjeen jälkeen. Koskaan en päässyt lähellekään alun alkaen haaveissa ollutta lomatapaamista, romanssista puhumattakaan. 

Nyt jo manalle menneen kaksosveljeni jäljiltä on säilynyt erään ainakin alkuun tuntemattoman tytön kaino yhteydenottoyritys. Tuottiko se hedelmää, jää selvittämättä. Vaikka kieliasu kertookin lähettäjänsä heikohkosta kirjallisesta tasosta ja saman tien yleissivistyksestä, kirje ei voinut olla veljelleni täysin yhdentekevä, koska hän säilytti sen aina siviiliin saakka.

Messukylässä. 22.11.41.

Arvoisa tuntematon tykki mies.

Lähetän teille tervehdykseni täältä messukylästä kun tänään lauvantaina luin viikonloppua niin katselin sillä samalla kertaa myös kirjeenvaihto sivua ja huomasin siellä teidän ilmoituksenne ja päätin vastata kun minullakaan ei ole vielä kirje toveria. En tässä itsestäni mitään ilmoita jos, ette tähän vastaakkaan niin suotta sitten tehen selkoa itsestäni kyllähän se sitten jälkeenkin päin kerkiää, että jos sattus, että te tähän nyt vastaatte taidankin nyt lopettaa en tähän niin pitkää sepustusta laita, että kerkiätte lukemaan niitä toisiakin vastauksia joita saatte laitan tähän nyt vaan osoitteeni ja nimeni jos niin kuin sattus tulemaan vastaus no niin hyvät voinnit ja parhaat terveiset lähettää

Helena L - - -  nen

Messukylä Takahuhti.

Kirjeessähän ei oikeastaan ole ensimmäistäkään asiaa. Lähinnä sen yleissävy kertoo, että tuon ajan nuoret olivat jäykän muodollisia, vanhemmista puhumattakaan.

Kirjeen sana viikonloppu saattaa ihmetyttää jotakuta. Silloin ilmestyi sen niminen lähinnä maalaistyttöjen ja -naisten suosima viikkolehti. Hieman oudoksun veljeni sortumista kyseisen julkaisun lukijaksi. Kaipa hän käytti sitä vain yhteydenoton välineenä. 

Valtio edisti kirjeenvaihtoa antamalla jokaiselle miehelle niin runsaasti kenttäpostimerkkejä, että ne varmasti riittivät paljonkin kirjoittavalle. Vaikka itselläni oli parhaimmillaan parikymmentä vakinaista kirjeenvaihtotoveria, merkit eivät koskaan loppuneet. Toin jopa siviiliin melko suuren määrän noita nyt jo kenties rahallisestikin jonkin arvoisia merkkejä.

Yrityselämä, yhtenä itse valtiovalta, ryhtyi jatkosodan aikana painamaan sota-ajan henkeen sopivia postikortteja. Niitä voidaan jopa pitää propagandistisina. Eräänä aiheena oli luonnollisesti sen ajan pyhä kolminaisuus, koti, uskonto, isänmaa. Monissa korteissa voitto ja vapaus olivat keskeisiä. Yhdessä tähän liittämässäni kortissa V-kirjain on siitä esimerkkinä. Myöhemmin kortin aiheiksi tulivat myös huumori ja romantiikka.

Melkein pakkomielteenomaisesta tarpeestani panna asioita järjestykseen on siunaantunut sotaan liittyvää tiedollistakin iloa jälkipolville: kuin ihmeen kaupalla tavaroitteni joukossa on säilynyt erääseen sodanaikaiseen kirjekuoreen laatimani tilasto runsaan kolmen kuukauden aikana lähettämistäni kirjeistä. Tuossa taulukossa on parikymmentä nimeä. Jokaista nimeä seuraa pitkähkö rivi - kymmenkunta nokkaa kohti - päivämäärällä varmistettuja merkintöjä postituksesta. Sen sijaan vuodesta ei ole tietoakaan. Lista joka tapauksessa osoittaa, että lähetin noiden noin sadan päivän aikana yhtä monta kirjettä. Se tuntuu uskomattomalta. Joka päivä ei kirjoittaminen olisi ollut mahdollistakaan eikä postikaan kulkenut kaikkina päivinä. Esimerkiksi kesällä 44 tuskin ehdin ja pystyin kirjoittamaan riviäkään pariin kuukauteen.

Tilastointiajankohtanani rintamalla elettiin siis sodan rauhallisimpia aikoja. Kun aikaa oli ja kyvyn tuomaa halua, oli mielekästä hoitaa henkilökohtaisia suhteitaan. Toisaalta lienen kaivannut noina henkisesti virikkeettöminä aikoina aivojeni molemmille rattaille raksutuksen aiheita.

Palatessani siviiliin näin kotonani lähes neljänneskuutiometrin kokoisessa täydessä pahvilaatikossa kotiin lähettämäni kirjeet. Mahdollisesti siinä olivat myös kaksosveljeni kotiin lähettämät terveiset. Ellen olisi nähnyt tuota laatikkoa, en uskoisi tekstilläni sodan aikana täyttäneeni tuollaista paperimäärää pelkästään äidilleni. Muuta kirjallista materiaalia lienen suoltanut moninkertaisesti. Enhän toki laiminlyönyt tyttöjä ja muita ystäviäni. Jopa jo mainitsemani tilasto osoittaa, että kirjoitin seitsemälletoista ystävälleni yhtä usein kuin äidilleni ja veljelleni.

Kun äitini myi isältään perimänsä valtavan suuren talon muutama vuosi sodan jälkeen ja muutti pienempään, hävitti hän paniikissaan hyvääkin tavaraa. Tuossa vaiheessa hukkuivat myös kirjeeni. Koska olin ollut iloisesti yllättynyt nähdessäni äitini säilyttäneen kirjeeni, niiden häviäminen hieman harmitti. Nyt kismittää vielä enemmän; pidän jopa kirjeitten hukkumista suurena henkilökohtaisena - tosin vain sellaisena - vahinkona. Niissä olisi ollut originaalia dokumentaatiota omista askeleistani siitäkin huolimatta, että sensuuri tosin oli pitänyt huolen siitä, että kirjeistä oli mustattu eturintaman paikkakunnat ja varsinkin joukkojen liikkeet. Toisaalta me kaikki tiesimme kirjalliset rajoitukset emmekä siksi yrittäneetkään kertoa olinpaikoistamme tai yksikkömme siirroista. Mitäpä iloa noista tiedoista silti olisi ollut tavalliselle siviiliväelle? Noista puutteista huolimatta olisin varmasti osannut lukea paljon itse kirjoittamistani riveistä ja niiden väleistä. Kirjeet olisivat ainakin tehneet tämän sotatarinani paljon seikkaperäisemmäksi.