Johan Kyrklundin Turun-matka
Keisarillisessa hovioikeudessa Turussa käsiteltiin vuonna 1844 erään mielestään kaltoin kohdellun helsingeläisen valitusta. Kerron tarinan kokonaisuudessaan.
Kovin moni Helsingin pitäjän talonpoika ei pitkälti toistasataa vuotta sitten liikkunut kotipitäjänsä ulkopuolella aivan lähimpiä naapuripaikkakuntia lukuun ottamatta. Suurta halua siihen tuskin tunsi sekään kolmikko, joka 1844-vuoden marraskuun alkupäivinä matkasi hevoskyydissä kohti Turun kaupunkia. Asia, jonka tähden miehet olivat matkaan lähteneet, ei ollut ihmiselämän hauskimpia, ei varsinkaan, kun jo alun alkaen on täytynyt tuntua siltä, että kaikki vaivannäkö, körötteleminen kylmässä syyssäässä Turkuun ja takaisin, hankala oleskelu ja ikävien asioiden pohdiskelu siellä, tulee olemaan täysin turhaa.
Palatkaamme edellisen vuoden joulukuuhun. Sen 10:ntenä, joka vielä sattui olemaan sunnuntai, Tapaninkylän Ollaksen tilalta kotoisin ollut talollisen poika Johan Fredrik Träskman syyllistyi pahoinpitelyyn, jonka kohteeksi onnettomuudekseen joutui renki Reinhold Blomqvist. Renki, joka ei ollut Ollaksen väkeä, nosti syytteen, jota käsiteltiin Helsingin pitäjän kihlakunnanoikeudessa 22. huhtikuuta v. 1844.
Syyttäjän nimismies Hans Henrik Lindblomin aineisto oli murskaava. Vaikka siitä ei olekaan mainintaa pöytäkirjassa, tapauksella on täytynyt olla useita silminnäkijöitä. Träskman ei edes pyrkinyt puolustelemaan tekojaan, kiistämisestä puhumattakaan; rangaistukseen hän luonnollisesti saattoi silti olla tyytymätön. Tuomioksi tuli vahingonkorvausta ja sakkoa että rapsahti, käyttääkseni tuoreen omaperäistä ilmaisua:
– pyhäpäivänrikoksesta 4 ruplaa 80 kopeekkaa
– puukon käytöstä 9 ruplaa 60 kopeekkaa
– kolmesta suuresta verihaavasta á 4,80 ruplaa, yhteensä 14 ruplaa 40 kop.
– pienestä vammasta pikkusormeen 96 kopeekkaa
– korvapuustista 72 kopeekkaa
– kivusta ja särystä Blomqvistille 10 ruplaa.
Sakkojen yhteissummaksi saatiin 30 ruplaa 48 kopeekkaa. Rahattomuus olisi johtanut kivulloiseen toimitukseen, kahdenkymmenenkahden raippaparin saamiseen.
Koska Träskman valitti tuomiosta, se oli sekä hänen itsensä että hänen lähimpiensä ja neuvonantajiensa mielestä liian ankara. Jotta edes osapuilleen voisi näin jälkikäteen arvioida sakkomäärien suuruutta, pitäisi kyetä muuntamaan ruplat ja kopeekat nykymarkoiksi. Sekään ei yksin riittäisi, vaan olisi osattava hypätä senaikaisen talonpojan housuihin ja elettävä ne jalassaan jonkin aikaa. Muuten ei saisi selvää Träskmanin taloudenhoidosta verrattuna hänen viisi-kuusi sukupolvea myöhemmin eläneeseen jälkeläiseensä. Edellinen eli luontoistaloudessa, jossa rahan käyttö ja tietysti sen määräkin oli vähäistä, jälkimmäinen taas ei tule hetkeäkään toimeen rahatta.
Koska ruplan arvo oli 1800-luvulla(kin) erittäin horjuva, on hyvin vaikeata tietää Johan Fredrik Träskmanin sakkojen eksakteja nykyarvoja. Jotta kuitenkin pääsemme edes jonkinnäköisiin likiarvoihin, voimme kertoa ruplat ja kopeekat 65:llä. Luku ei suinkaan ole täysin mielivaltainen, vaan eri lähteistä poimimieni tietojen pohjalta syntynyt. En usko laskelmissani ajautuneeni täysin virheelliseen tulokseen.
Jokaisen silmä välähtää ymmärtäväisesti, jos hän kuulee jonkun puukolla hosuttuaan saaneen parituhatta markkaa sakkoa. Kun puukko vielä aiheuttaisi vahinkoa jonkun lähimmäisen selkä- ja muussakin nahassa, pitäisi suurin osa meistä rangaistusta suhteellisen lievänä. Tuomiossa mainittujen vammojen aiheuttamisesta saatua 650 markan menetystä kipurahoina saatetaan ehkä jopa pitää vähäisenä.
Kun Träskman ilmoitti tuomion kuultuaan vetoavansa seuraavaan oikeusasteeseen, Keisarilliseen Turun Hovioikeuteen siis, hänelle myönnettiin siihen lupa sillä ehdolla, että tuomittu saa saattajikseen kaksi kunniallista ja vakavaraista miestä. Näiden oli vastattava sekä itse tuomitusta että varsinkin hänen maksamattomista sakoistaan. Noiksi luotetuiksi miehiksi, jotka myös oikeusistuin sellaisiksi hyväksyi, ilmoittautui kaksi Johania, tuomitun isä ja tuomitun lanko, joka oli Brusaksen Maria-emännän, o.s. Träskman, aviomies Johan Kyrklund.
Toivottavasti kolmikko ymmärsi ottaa matkansa avartavana kokemuksena, jolloin jotakin saattoi jäädä plussankin puolelle. Matkahan ei suinkaan ollut ilmainen. Kaiken lisäksi kolmen raavaan miehen monen päivän työt jäivät kotonurkissa tekemättä. Ei hovioikeuskaan, niin muutoksitta kuin se säilyttikin alioikeuden tuomion, päästänyt Träskmanin poikaa noin vain Turun kaupungista. Jokaisesta menoerästä en tiedä, mutta ainakin päätösasiakirjan lunastus- ja sinettimaksuista kertyi 1,80 ruplan eli runsaan sadan meidän aikamme markan tappio.
Keisarillisen paperin allekirjoittajina olivat Berndt Finckenberg ja Carl Fredrik Richter sekä nöyrän vaatimattomasti alanurkassa A. L. Ahlstedt jonkinlaisena varmentajana.