Opettavainen tarina
Ns. ruokkojutut lienevät olleet eräitä yleisimpiä oikeusistuinten asioita. Tosin tässä oleva ei ole yksinkertaisen tavallinen, koska asianosainen syyllistyi muuhunkin kuin vain hyväksikäyttöön.
Tarinan kuitenkin pitäisi opettaa. Ikävä vain, että vuosi vuoden jälkeen, sukupolvi sukupolvelta tarina toistuu hyvin vähäisin muutoksin, kenenkään mitään oppimatta. Se on tarina tytöstä ja pojasta, joista edellinen antoi ja jälkimmäinen oli viinaanmenevä ja kypsymättömyyttään vastuuta pakoileva pahojen aikojen koittaessa.
Syyskuun 19:ntenä 1853 saapui Sipoon pitäjän kirkonkylään vahvasti väkijuomien vaikutuksen alaisena suuri ja rohkea mies Helsingin pitäjän Malminkylästä, Carl Fredrik Åberg, vanha tuttumme Pehrsin ratsutilalta. Ohimennen hän pahoinpiteli uudisasukas (nybyggare) Adolf Lundmanin, renki Gustaf Lökin ja rakastettunsa piika Lovisa Fermin. Aivan tuossa aggressiivisessa hengessä Åberg tuskin oli saapunut Pigbyhyn. Arvattavasti hän oli tapaamassa kyseisessä kylässä asuvia sukulaisiaan.
Seuraavan vuoden kesällä Lovisa synnytti terveen tyttölapsen, jonka isäksi hän nimesi juuri mainitun Åbergin. Koska en usko tuolloinkaan jo kertomastani pahoinpitelystä aiheutuneen noin suurta vahinkoa, oletan Lovisan ja Carlin toisinaan viihtyneenkin toistensa seurassa.
Sekä väkivalta- että isyyskysymystä oli käsitelty jo useita kertoja Carl Åbergin jostain käsittämättömästä syystä saamatta siitä tietoa. Aivan nykyisen kaltaisia informaatiokatkoksia oli silloinkin. Lopulta lain pitkä koura tarttui Åbergin niskavilloihin. Käsi kuului Helsingin pitäjän jahtivoudille Otto Savanderille. Tämä talutti lopulta Åbergin 23.3.1858 pidetyille käräjille Tuusulan pitäjän kirkonkylään.
Kanteen nostajat olivat olleet koko lailla pitkämieliset. Pahoinpitelystä oli kulunut jo yli neljä ja puoli vuotta, Lovisan ruokonhaun alkamisesta vajaan vuoden verran vähemmän. Epäämätöntä kuitenkin on, että itse Carl Åberg sekä hänen holhoojansa Fredrik Kyrklund olivat toimineet vilkkaasti kulissien takana korjatakseen edellisen aiheuttamat vahingot mahdollisimman vähäisiksi.
Jo käräjäjutun alkuvaiheissa selvisi, että Kyrklund oli hoitanut pahoinpitelytapaukset. Kaikki kolme kaltoin kohdeltua luopuivat syytteistä. Kun muistamme Åbergin kahta vuotta aiemmin ottaman 450 ruplan velan, edessämme on yksinkertainen laskutehtävä. Arvauksen varaan sen sijaan jää, mitkä olivat laskutoimituksen matemaattiset suureet. Oletettavasti pahoinpidelty kolmikko oli "niskan päällä" ja varmasti käytti sitä hyväkseen. Toisaalta kolmikko aika vähävaraisena oli ehkä hiljennettävissä melko kohtuullisin kustannuksin.
Luultavasti holhooja-Fredrik luotti myös lapsenruokkojutussa rahan taivaalliseen mahtiin. Se ei kuitenkaan tehonnut, vaan Lovisa halusi lain voiman sekä isyydelle että lapsen tarvitsemalle elannolle. Siinä Lovisa menetteli niin omaa kuin lapsensakin etua ajatellen järkevästi. Tuntematta Kyrklundin jo hyvissä ajoin ja Åbergin suoraan Lovisalle ennen oikeudenkäyntiä esittämää tarjousta ei luonnollisestikaan voi sanoa sitä eikä tätä, mutta kaipa tyttölapsi lain tunnustamana rakkauden hedelmänä oli arvokkaampi kuin isätön kakara.
Hedvig Lovisa Fermin syytteen käsittely vaati pöytäkirjan kirjoittajalta kahdeksantoista sivua. Loppujen lopuksi Lovisa pyysi vain kohtuullista apua tyttärensä elättämisessä. Todistajikseen siitä, että Åberg oli ratkaisevasti osallistunut puuhaan, jonka seurauksena saattoi olla lapsi, Lovisa nimesi renki Anders Lökin - lienee pahoinpidellyn veli - ja piika Christina Tallgrenin. Åberg ei kovin sitkeästi kieltänytkään isyyttään. Kuitenkin hän paljoksui vaaditun elatusrahan suuruutta, koska olen maksanut jokaisen nautintaoikeuden erikseen.
Syyttäjä kruununnimismies Johan Schmidt ei juurikaan nähnyt lieventäviä asianhaaroja. Kosken ole tutustunut liiemmin muihin vastaaviin tapauksiin, en osaa varmuudella sanoa, hyvitettiinkö Åbergia hänen jo "förskottina" maksamastaan. Epäilemättä tuomio kuitenkin oli sen ajan käytännön mukainen.
Vaikka pahoinpidellyt olivatkin jollakin sopivalla summalla unohtaneet saamansa kolhut, humalatilaa ei saatu rahallakaan hälvennetyksi Åbergin aivokopasta. Juopumuksesta Pehrsin poika sai sakkoa kolme ruplaa, nykyrahassa parisataa markkaa. Salavuoteus tuotti miehelle neljän ruplan 80 kopeekan, noin 315 markan, sakon. Lovisa taas pääsi puolta vähemmällä. Siltä varalta, että tuomitut kieltäytyvät maksamasta, oikeus tarjosi heille vaihtoehdon: Åberg teljetään linnaan kahdeksaksi ja Ferm seitsemäksi päiväksi, edellinen jopa vedelle ja leivälle. Lovisa sen sijaan nähtävästi äitiytensä takia tulisi linnassakin saamaan normaalimuonan.
Vastaleivottu isä velvoitettiin osallistumaan tyttölapsen elatukseen vuosittain kahdella ruplalla, noin 130 kokonaisella markalla. Niiden lisäksi Åbergin kuului luovuttaa Lovisalle tyttären vuotuiseksi ruokkimiseksi yhden tynnyrin viidentoista kapan, noin 180 kilon, verran ruista. Isän elatusvelvollisuudet loppuisivat sinä päivänä, jolloin neito Ferm kykenisi itse elättämään itsensä. Noina aikoina lapsuutta ei jatkunut pitkään. Nähtävästi Åbergilla ei ollut tytöstään menoja sen jälkeen, kun tämä oli iässään siirtynyt toiselle kymmenelle.
Yleisinä kustannuksina Åberg joutui luovuttamaan Lovisa Fermille viisitoista ruplaa, likipitäen 1 000 markkaa. Kun hän vielä maksoi suunnilleen saman verran oikeudenkäyntikuluja ja todistajien palkkioita, keveni Åbergin jo aiemminkin ohut rahamassi entisestään.
Näin oli maallinen valta tyydytetty, muttei suinkaan kirkollinen. Vaikkakaan pastori Carl Fredrik Bergholmin todistuksen mukaan kirkolla ei aiemmilta ajoilta ollutkaan mitään huomauttamista v. 1829 syntyneen Lovisa Fermin toiminnasta, nyt salavuoteus ja sen seuraus edellyttivät rangaistusta sekä äidille että isälle. Se määrättiin samaksi molemmille: ripittäytyminen Sipoon emäkirkon sakaristossa sekä sakkoa yksi rupla 92 kopeekkaa, noin 126 markkaa.
Asianomaisilla ei ollut annettuun tuomioon nähden mitään sanottavaa. He siis tyytyivät mukisematta oikeuden päätökseen. Me emme enää pysty siihen vaikuttamaan, mutta arvostelemaan kylläkin. Olen aiemminkin säälitellyt isättömiä lapsia ja miehettömiä äitejä. Ne puutteet, jotka he saivat tuta elämän henkisellä alueella, ovat rahallisesti mahdottomat mitata. Sen sijaan aineellisten tarpeitten tyydyttämisen kaava on helppo laatia, koska sen arvot ovat sekä laadultaan että määrältään tunnetut.
Oliko siis isä, joka osallistui vuosittain lapsensa elatukseen antamalla hänelle parisataa kiloa ruisjauhoja ja 130 markkaa rahaa, hoitanut hyvin oman osuutensa? Ajatellaanpa kertomaani tapahtumasarjaa miten tahansa aikansa maisemassa ja sen olosuhteissa, jää omaksi vaikutelmakseni, että isä pääsi vähällä. On vielä muistettava, että useasti ruokkomaksut unohtuivat vuotten mennen. Lapsen äiti ei silloin hevin alkanut uutta prosessia, vaan pyrki mieluummin opettamaan lapselleen mahdollisimman pian taidon ansaita itse elantonsa.
Isän siis tuskin kannatti vedota hovioikeuteen. Korkeintaan hän olisi voinut herra tuomarilta kyynisesti kysyä, voidaanko silloin tuomita salavuoteudesta, kun tapahtumalla on kaksi silminnäkijää ja todistajaa. Näin ei liene tapahtunut, koska vastaaja ei ole saanut sakkoa oikeuden halventamisesta.
Käräjien puheenjohtajan Gustaf Svinhufvudin nimen alle kruununnimismies Johan Schmidt sai kirjoittamisen aihetta tasan kuukauden kuluttua tuomion julistamisesta. Vallesmanni todisti Johan Fredrik Kyrklundin maksaneen holhotilleen Carl Fredrik Åbergille langetetut elatusmaksut taannehtivasti koko vaaditulta ajalta eli neljältä vuodelta. Koska suoritettu rahasumma oli peräti viisikymmentäyhdeksän ruplaa, nykyrahassa lähes neljätuhatta markkaa, lienevät rukiitkin maksetut kilisevinä.
Nimismiehen tekstissä on eräs mielenkiintoinen yksityiskohta. Vaikka Fredrik Kyrklundin isännyyteen oli vielä vuosi aikaa, kutsuttiin häntä nyt jo talolliseksi. Väärinkäsityksen syy on yhdentekevä; Fredrik tuskin vastusti sen syntymistä kovinkaan kiivaasti. Talollinen-termi kuitenkin osoitti, että Fredrik oli jo omaksunut roolin, jossa hän tuli menestyksekkäästi esiintymään kolmisenkymmentä vuotta.
Näin siis päättyi eräs episodi Sipoon Pigbyn kylästä lähteneen piika Hedvig Lovisa Fermin elämässä. Sisälsikö se vain katkeruutta, kuuluivatko siihen herkätkin hetkensä, oliko se pelkkä työtapaturma, siinä vastaamatta jääviä kysymyksiä. Miten suuresti Carl Åberg katui käyntejään Sipoossa, iloista elämäänsä Böklen ratsutilalla, vierailuitaan Lovisan luona Labbaksen tilalla, ovat toisia, kauas tuuleen kadonneita ajatuksia.
Kajoan vielä erääseen pöytäkirjan pieneen yksityisseikkaan, jolla ei ole mitään liittymäkohtaa itse varsinaiseen asiaan. Oikeuden päätöksen luki lautamies Carl August Lindberg. Epäilen itse tykönäni, että kyse oli Tuusulan Ruotsinkylän talollisesta, jonka poika ja ennen muuta pojanpoika Gustav jatkoi isiensä alkamaa yhteiskunnallista toimintaa. Jälkimmäinen Gustav, jonka muistelen syntyneen 1890-luvulla, toimi jopa valtiopäivämiehenä. Hänen vaimonsa Annikki, o.s. Malmlund, oli äitini lapsuudenystäviä ja juuri tuosta syystä oma elämäni on joskus tangeerannut tuusulalaista maalaismiljöötä.
Gustav Lindbergillä oli ainakin yksi veli, Valter, joka toimi kanttorina jossakin lähiseurakunnassa, luultavasti synnyinpitäjässään Tuusulassa. Lähellä hän joka tapauksessa toimi, koska hänen tiedetään johtaneen Helsingin pitäjän Kirkonkylän nuorisoseuran orkesteria.