Puhdetyöt

V. 44 ja jossain määrin jo edellisenä vuonna johtoportaassa huolestuttiin miesten mahdollisesta pitkästymisestä. Etulinjankin yksiköt saivat käskyn parannella puolustuslaitteitaan ja kohentaa asumisympäristöään. Väinö Linnahan kuvaa mm. tätä vaihetta Tuntemattomassa sotilaassaan. Siinä Rokka purnasi herrojen pyrkimystä käyttää miehiään turhanaikaisten kivillä reunustettujen käytävien tekemiseen. Kai sellaistakin tapahtui, mutta omassa prikaatissamme oltiin kohtuullisia. Siellä ymmärrettiin, että perussuomalainen on niin laiska, että hän tarttuu lapioon vasta aivan viimeisessä hädässä, oman hengen ollessa kysymyksessä. Siksi meidänkin komppaniassamme niin asemat kuin korsujenkin ympäristö saivat olla aivan pieniä kunnostuksia lukuun ottamatta vanhoillaan. Työ olisikin mennyt täysin hukkaan, koska ryssä alkoi hyökkäyksensä muutaman kuukauden kuluttua.     

Sen sijaan miehet kiinnostuivat toisesta johtoportaan suosituksesta, puhdetöiden tekemisestä. Yksi jos toinenkin alkoi vuolla lusikkaa tai kauhaa. Puiden käävät ja erikoiset mutkat irrotettiin isännistään ja tuotiin korsuihin jalostettaviksi. Innokkaimmat askartelivat niin suurten projektien parissa, että he eivät saaneet raahatuksi niitä mukaansa perääntymisen alettua ja muututtua jossakin vaiheessa melko kaoottiseksikin. 

Pudotettujen viholliskoneiden kevytmetalliosista olivat jotkut näpertelijät tehneet jo vuosia mitä erilaisimpia koriste-esineitä. Nyt tämä materiaali oli entistä suuremmassa arvossa. Siitä tehtiin ties minkälaisia lomatuliaisia.

Pitkästyminen ei ollut ongelma

Vuosikausia kestäneen asemasotavaiheen olisi luullut pitkästyttäneen miehiä. Varsinkin kotirintamalla siitä kannettiin huolta. Siellä kuviteltiin asemasodassa vain makailtavan. Koska olen kuvaillut toisessa yhteydessä liikkumattomankin sodan olleen varsinkin henkisesti todella raskasta, en puutu siihen tämän enempää.

Viimeisenä asemasotavuonna saatan kuvitella jonkun aloitekyvyttömän ja epäsosiaalisen pitkästyneen olemiseensa, mutta luultavasti tämä koski vain hyvin pientä vähemmistöä. Olen jopa pystyvinäni todistamaan meidän vapaa-aikamme kuluneen haluamallamme tavalla. Perustelen sitä sillä, että vaikka ihmisen perustarpeisiin ja ennen muuta -haluihin kuuluu pyrkimys päästä edes hetkeksi irtautumaan arjesta, emme koskaan järjestäneet edes pienimuotoisia korsukohtaisia juhlahetkiä. Vaikka jokainen meistä täytti sodan aikana useasti vuosia, samoin jokaisella oli nimipäivänsä, jokaisella vuodella olivat joulunsa ja juhannuksensa, ne kaikki ohitettiin tavallisina arkipäivinä. Ainoana syynä ei voinut olla niin tarjoamisten kuin lahjojenkin puute. Muutama hetki yhteisessä hengessä, saikkakupillisen nauttiminen keskipisteenään merkkipäivän viettäjä olisi ollut aivan riittävä tunnelman kohottaja. Se vain ei tullut kenenkään mieleen. Näin jälkeenpäin ajatellen voi vain ihmetellä, saattoiko rintamaelämän karuus ja tietoisuus sen epävarmuudesta tosiaankin hallita meitä niin täydellisesti, että jopa ihmislajin eräällä primitiivisimmällä tarpeella ei ollut sijaa pienyhteisössämme. Muuta selitystä en keksi.

Toisaalta päivämäärillä ei ollut mitään merkitystä. Mikään ei sitonut meitä johonkin määrättyyn päivään tai edes viikkoon. Tuskin kaikin ajoin olin perillä edes juuri eletystä kuukaudesta. Kun tietääkseni itseni lisäksi juuri muidenkaan taskussa ei ollut almanakkaa, fiiraa siinä sitten nimipäiviä!

Vaikka vietin - sana toki ei vastaa positiivista merkitystään - kolme juhannusta rintamalla, ohitin ne nähtävästi huomaamatta. Mieleeni ei ole piirtynyt mitään noista suven kohokohdista. Joulustakaan en taitaisi muistaa ajatuksen puolikastakaan, ellei marski olisi luovuttanut jokaiselle miehelle viidesosaa puolilitraisesta konjakkipullostaan. Sitäkään en tosin koskaan nauttinut, mutta lämmittihän se pelkkänä ajatuksena. Muutenkin muistan joulusta lähinnä vain siviilimaailmasta lähetetyn tavanomaista runsaamman paketti- ja kirjemäärän. Luultavasti minäkin sain konkreettisia terveisiä ainakin äidiltäni. Toisaalta minulla oli onni saada viettää kaksi sotajouluani kotona, toisen toipumislomalla ja toisen upseerikoulun jälkeisellä huilauksella.